Aleksandr Roediger

(Ohjattu sivulta Alexander Roediger)

Aleksandr (Alexander) Fjodorovitš Roediger (ven. Александр Фёдорович Редигер, Rediger; 12. tammikuuta 1854 (J: 31. joulukuuta 1853) Novgorod8. helmikuuta 1920 Sevastopol)[1][2] oli venäläinen jalkaväenkenraali, joka toimi Venäjän sotaministerinä vuosina 1905–1909.

Aleksandr Roediger vuonna 1905.

Perhetausta muokkaa

Roedigerin suku oli alkujaan Saksan Hessen-Kasselista.[3] Hänen isänsä oli Valkealassa niin sanotun Vanhan Suomen alueella syntynyt kenraaliluutnantti Filip Fredrik Roediger, jonka isä oli tullut Saksan Saarbrückenistä. Myös Aleksandr Roedigerin veli Nikolai Gustav Roediger oli kenraaliluutnatti. Filip Fredik Roediger oli käynyt Haminan kadettikoulun ja toimi 1850-luvulla kadettikoulun johtajana ensin Novgorodissa, sitten Brest-Litovskissa ja lopuksi Moskovassa. Hänen sukunsa liitettiin vuonna 1856 Suomen aateliin, ja hän kuoli Viipurissa.[4]

Elämäkerta muokkaa

Roediger kirjautui vuonna 1866 Haminan kadettikouluun, mistä hän jatkoi vuonna 1870 Pietarin paašikouluun. Valmistuttuaan sieltä hän aloitti upseerinuransa vänrikkinä Henkikaartin Semjonovin rykmentissä vuonna 1872. Hän kävi myös Nikolain yleisesikunta-akatemian vuosina 1874–1877. Roediger osallistui rykmenttinsä mukana vuosien 1877–1878 Turkin sotaan. Hänet ylennettiin 1879 kapteeniksi ja 1881 everstiluutnantiksi, ja hän toimi tuona aikana rykmenttinsä esikunnassa sekä vuodesta 1880 Nikolain yleisesikunta-akatemian apulaisprofessorina.[1]

Roediger siirtyi lokakuussa 1882 tilapäisesti Bulgarian armeijan palvelukseen ja Bulgarian sotaministerin apulaiseksi. Syyskuussa 1883 hänet nimitettiin itse Bulgarian sotaministeriksi, mutta hän erosi Bulgarian palveluksesta vain kuukautta myöhemmin. Oltuaan vielä muutaman kuukauden sotilasedustajana Venäjän konsulaatissa Sofiassa hän palasi Venäjälle. Keväällä 1884 Roediger nimitettiin Nikolain yleisesikunta-akatemian sotilashallinnon apulaisprofessoriksi sekä Venäjän sotaministeriön osastopäälliköksi ja ylennettiin pian sen jälkeen everstiksi. Saman vuoden syksyllä hänestä tuli sotilashallinnon vt. professori ja vuonna 1889 vakinainen professori. Kenraalimajuriksi hänet ylennettiin 1893 ja kenraaliluutnantiksi 1901.[1] Vuonna 1891 Roedigeria ehdotettiin Suomen ministerivaltiosihteerin apulaisen virkaan, mutta häntä ei nimitetty.[5] Vuosina 1897–1898 Roediger toimi sotaministeriön kansliapäällikön apulaisena ja vuosina 1898–1905 kansliapäällikkönä.[1]

Roediger nimitettiin heinäkuussa 1905 sotaministeriksi ja saman vuoden marraskuussa myös valtakunnanneuvoston jäseneksi.[1] Hän oli mukana uudistamassa Venäjän armeijaa tappiollisen Venäjän–Japanin sodan jälkeen. Valtakunnanneuvostossa Roediger lukeutui oikeistoon eikä hän tukenut Venäjällä käynnissä ollutta vallankumousliikehdintää.[2] Vuoden 1908 Bosnian kriisin aikana hän suositteli välttämään sotaa, koska Venäjän varustautuminen oli pahasti kesken.[6] Vuonna 1907 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Hän jätti sotaministerin tehtävän maaliskuussa 1909 ja sai samalla eron armeijasta.[1] Lokakuun vallankumouksen jälkeen Roediger asettui Tšerevkiin Ukrainaan, mistä hän siirtyi vuoden 1918 lopulla Sevastopoliin Krimille, jossa myöhemmin kuoli aivoverenvuotoon.[2] Suomalainen Roedigerin aatelissuku sammui mieslinjalta Aleksandr Roedigerin kuollessa ja kokonaan vuonna 1932.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Aleksandr Roediger Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c Редигер Александр Федорович (venäjäksi) Grwar.ru. Viitattu 10.3.2014.
  3. a b Roediger. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone. Viitattu 15.3.2021.
  4. Roediger, Filip Fredrik Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. Osmo Jussila: ”Kenraalikuvernööri, ministerivaltiosihteeri ja senaatti”, s. 213 teoksessa Suomen keskushallinnon historia 1809–1996. Hallintohistoriakomitea/Edita, Helsinki 1996.
  6. Simon Sebag Montefiore: Romanovit 1613–1918, s. 675 (suom. Seppo Raudaskoski). WSOY, Helsinki 2016. Alkuteos The Romanovs 1613–1918.

Aiheesta muualla muokkaa