Aleksius Hiljanen

Aleksius Hiljanen (23. syyskuuta 1868 Vesanka20. joulukuuta 1951 Keuruu) oli suomalainen baptistisaarnaaja ja Suomen Baptistiyhteiskunnan kunniajäsen.[1]

Aleksius Hiljanen
Henkilötiedot
Syntynyt23. syyskuuta 1868
Vesanka
Kuollut20. joulukuuta 1951 (83 vuotta)
Keuruu
Muut tiedot
Uskonto Baptismi

ElämäkertaMuokkaa

Aleksius Hiljanen lähti 11-vuotiaana ansiotyöhön paperitehtaalle ja Hiljanen toimi näissä tehtävissä 17 vuoden ajan. Hiljanen koki voimakkaan herätyksen sisarensa kuoleman aikoihin. Maaliskuussa 1897 Hiljanen tuli uskoon Tampereen baptistiseurakunnan rukoushuoneella. Saman vuoden kesäkuussa hänet kastettiin ja hän liittyi seurakuntaan.[1]

Hiljanen aloitti uskoontulonsa myötä julistamaan sanaa ja hänet valittiin useisiin seurakunnan luottamustehtäviin. Vuonna 1898 hän toimi seurakunnan pyhäkoulutyönjohtajana ja samana vuonna saarnaajana.[1]

Saarnaajana Hiljasta on kutsuttu omintakeiseksi, ahkeraksi ja pelottomaksi. Hänen tyyliä on kuvattu jäljittelemättömäksi ja arvostelusta piittaamattomaksi. Hiljanen toimi erityisesti Keski-Suomen alueella ja saarnasi ahkerasti ympäri maata. Lisäksi hän teki puhujamatkoja myös Inkeriin ja Pietariin.[1]

Suomenkielisen baptistityön itsenäistyessä Hiljanen valittiin yhdyskunnan hallitukseen ja vuonna 1931 varapuheenjohtajaksi. Sodan jälkeen Hiljanen jätti luottamustehtävät ja hänet nimitettiin kunniajäseneksi.[1]

MurhayrityksetMuokkaa

Aleksius Hiljasen henkeä uhattiin saarnaamisen vuoksi kahteen otteeseen. Vuonna 1906 Hiljasen puhe keskeytettiin asettamalla veitsi tämän kurkulle. Seuraavana vuonna 1907 Hiljasta kohti ammuttiin Kuokkalassa.[2]

LähteetMuokkaa

  • Toivola, Veikko: Suomalaisen baptismin tienraivaajia. Tampere: Kodin Ystävä, 1983. ISBN 951-99490-1-1.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Toivola 1983, s. 12–15
  2. Vainot seurasivat menestyvää työtä Suomen baptistikirkko. Viitattu 28.8.2022.