Aleksanteri Schottmann
Alexander (Aleksanteri) Edmund Schottmann (ven. Алекса́ндр Васи́льевич Шо́тман, Aleksandr Vasiljevitš Šotman; 6. syyskuuta (J: 25. elokuuta) 1880 Aleksandrovskoje – 30. lokakuuta 1937 Moskova) oli taustaltaan pietarinsuomalainen venäläinen bolševikki ja neuvostoliittolainen poliitikko.
| Aleksanteri Schottmann | |
|---|---|
 Aleksanteri Schottmannin rintakuva Pietarissa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. syyskuuta 1880 Aleksandrovskoje |
| Kuollut | 30. lokakuuta 1937 (57 vuotta) Moskova |
| Poliitikko | |
| Puolue | Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue |
Elämäkerta
muokkaaAleksanteri Schottmann polveutui savo-karjalaisesta pappissuvusta. Hänen isoisänsä oli nimismies ja isä viilari William Schottmann, joka muutti Pietariin 1860-luvun lopussa.[1]
Schottmann työskenteli metallityöläisenä Pietarissa Lessnerin, Obuhovin ja Nobelin tehtailla. Vuosina 1899–1902 hän kuului sosiaalidemokraattiseen Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi -järjestöön. Vuonna 1901 Schottmann oli yksi Obuhovon lakkolevottomuuksien johtajista. Vuosina 1902–1903 hän toimi Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen Pietarin komitean jäsenenä ja Viipurin puolen vastaavana puolueorganisaattorina.[2]
Vuonna 1903 Schottmann osallistui Lontoossa järjestettyyn Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen edustajakokoukseen, jossa hän liittyi Leninin johtamaan enemmistösiipeen.[1] Vuosien 1905–1907 vallankumoustapahtumien aikana hän toimi Pietarin ja Odessan puoluekomiteoiden jäsenenä. Vuosina 1911–1912 Schottmann kuului SDP:n Helsingin komiteaan. Vuonna 1913 hänet valittiin Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (bolševikit) keskuskomitean jäseneksi. Marraskuussa 1913 hänet pidätettiin ja karkotettiin Siperiaan.[3]
Vuonna 1917 Schottmann toimi Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (bolševikit) Tomskin komitean ja neuvoston jäsenenä.[3] Keväällä Schottmann palasi Pietariin, jossa hän kuului puolueen piirikuntakomiteaan ja osallistui puolueen kuudenteen edustajainkokoukseen.[2] Schottmann toimi Razlivissa piilotelleen Leninin yhdysmiehenä ja järjesteli tämän pakoa Suomeen. Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän työskenteli posti- ja lennätinlaitoksen apulaiskansankomissaarina.[3]
Vuosina 1918–1920 Schottmann toimi korkeimman kansantalousneuvoston puhemiehistön jäsenenä ja Siperian kansantalousneuvoston puheenjohtajana. Vuosina 1923–1924 hän työskenteli Karjalan ASNT:n toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajana. Vuosina 1924–1934 Schottmann oli NKP(b):n keskuskontrollikomitean ja vuodesta 1926 lähtien korkeimman kansantalousneuvoston ja Venäjän SFNT:n toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistön jäsen. Hän kuului myös Neuvostoliiton toimeenpanevaan keskuskomiteaan ja osallistui NKP(b):n 13.–17. puoluekokouksiin.[3]
Leninin mukaan Schottmann oli ”hänen erittäin hyvin tuntemansa vanha puoluetyöläinen, joka nauttii ehdotonta luottamusta”.[4] Tämä ei kuitenkaan auttanut häntä selviytymään Stalinin vainoista. Schottmann pidätettiin 25. kesäkuuta 1937, tuomittiin kuolemaan 29. lokakuuta syytettynä neuvostovastaisesta toiminnasta ja ammuttiin seuraavana päivänä. Hänet on haudattu Donskojen hautausmaalle Moskovaan. Schottmann todettiin syyttömäksi vuonna 1955.[5]
Petroskoissa Kirovin- ja Titovinkatujen kulmassa on kuvanveistäjä Gennadi Lankisen suunnittelema Aleksanteri Schottmanin muistomerkki, joka paljastettiin vuonna 1968.[6] Aleksandrovskojessa Nevskaja zastava -museon edessä sijaitsevaan Pietarin ensimmäisten marxilaisten veistosryhmään kuuluu Aleksandr Murzinin tekemä Schottmannin rintakuva vuodelta 1974.[2] Molemmissa kaupungeissa on Schottmannin mukaan nimetyt kadut.
Teoksia
muokkaa- (Shottman, A.) Vanhan bolshevikin muistelmia. Petroskoi–Leningrad: Kirja, 1931.
- (Shottman, A.V.) Kuinka kipinästä syttyi tuli: Vanhan bolshevikin muistelmia. Leningrad: Kirja, 1936.
- (Šotman, A.V.) Zapiski starogo bolševika. 4-je izd. Leningrad, 1983.
Kirjallisuutta
muokkaa- Bondarevskaja, T.P. A.V. Šotman. Moskva, 1963.
- Kondratjev, N.D. Zasluživajuštši absoljutnogo doverija. Leningrad, 1980.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Engman, Max: Pietarinsuomalaiset, s. 557. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-27902-1
- ↑ a b c Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 667. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
- ↑ a b c d Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 29, s. 464. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1978.
- ↑ Engman, Max: Pietarinsuomalaiset, s. 559. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-27902-1
- ↑ Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 22.11.2009. (venäjäksi)
- ↑ Petrozavodsk: Hronika trjoh stoleti. 1703–2003, s. 419. Petrozavodsk: Periodika, 2002. ISBN 5-88170-057-0