Avaa päävalikko
Roslivajärven kartta 1800-luvulta

Roslivajärvi[1] eli Siestarjoenjärvi[2] (ven. Сестроре́цкий Разли́в, Sestroretski Razliv) on keinotekoinen järvi Pietariin kuuluvan Siestarjoen kaupungin itäpuolella Venäjällä. Se on syntynyt vuonna 1723 Siestarjoen asetehtaan rakentamisen yhteydessä, kun Siestarjokeen rakennettu pato nosti veden korkeutta lähes 9 metriä. Vuonna 1803 järvi murtautui Suomenlahteen uuden uoman kautta, jolloin jouduttiin rakentamaan vielä toinenkin pato.

Roslivajärven pinta-ala on noin 12 neliökilometriä ja keskimääräinen syvyys 1,5–2 metriä. Siihen virtaavat Rajajoki ja Mustajoki (ven. Чёрная, Tšornaja). Järven ja Suomenlahden välisellä kannaksella sijaitsee Siestarjoen kaupunki, itä- ja pohjoisrannalla on laajoja suoalueita. Rantavyöhykkeeltä on löydetty neoliittikauden ja varhaisen rautakauden asuinpaikkoja.[3]

Roslivajärven länsiranta kuului Suomen suuriruhtinaskuntaaan 1812–1864.[4] Siestarjoen ja Seppälän kylän välille syntyi 1900-luvun alussa Roslivan (ven. Разлив, Razliv) huvila-asutus, jossa venäläinen bolševikkijohtaja Vladimir Lenin piilotteli heinäkuussa 1917.[5] Leninin isäntänä toiminut Siestarjoen asetehtaan työläinen Nikolai Jemeljanov teki sinä kesänä remonttia ja asui tilapäisesti vajassa, joka oli kunnostettu tähän tarkoitukseen. Lenin vietti vajan ullakolla muutamia päiviä ja siirtyi sitten Roslivajärven syrjäiselle niitylle rakennettuun heinämajaan, josta hän elokuun alussa lähti rajan yli Suomeen.[6] Leninin kanssa majassa piileskeli myös Grigori Zinovjev.[7] Neuvostoaikana Leninin asuma vaja museoitiin ja järven rannalle vuosittain pystytettyä heinämajaa pidettiin ”pyhiinvaelluskohteena” turisteille.

LähteetMuokkaa

  1. Inkeri: tiekartta. Ingriainfo oy, 1992. ISBN 951-96326-0-3.
  2. Topografinen kartta 1:20 000, s. 403202 (Tipuna). Maanmittaushallitus, 1942.
  3. Roslivajärvi Pietari-tietosanakirjassa encspb.ru. Viitattu 13.9.2008. (venäjäksi)
  4. Сестрорецкий Разлив: История формирования ландшафтов - Река Сестра как устойчивый пограничный рубеж Окрестности Петербурга (venäjäksi)
  5. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: entsiklopeditšeski spravočnik, s. 534. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  6. Muštukov, V. & Tihonov, L.: Leningradin museot, s. 35–38. Moskova: Raduga, 1986. ISBN 5-05-000945-6.
  7. Eino Ketola: ”Lokakuun vallankumoukseen 1917 – Suomen kautta ja Suomen avulla”, s. 40–42 teoksessa Lenin ja Suomi – osa II. Opetusministeriö ja Valtion painatuskeskus, Helsinki 1989.