Albert Salmi (11. maaliskuuta 1928 Brooklyn, New York22. huhtikuuta 1990 Spokane, Washington) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, joka oli taustaltaan amerikansuomalainen.

Albert Salmi Karamazovin veljesten (1958) trailerissa.

Brooklynissä asuneeseen suomalaiseen siirtolaisperheeseen syntynyt Salmi kävi armeijan ja alkoi vuonna 1951 opiskella metodinäyttelemistä Lee Strasbergin ohjauksessa Actors Studiossa.[1] Vuonna 1955 Salmi näytteli Bussipysäkki -produktiossa Broadwaylla ja muutamassa muussa Broadway-näytelmässä. Hänelle tarjottiin myös miespääosaa vuoden 1956 elokuvaan Bussipysäkki, jossa naispääosassa näytteli Marilyn Monroe. Salmi kuitenkin kieltäytyi roolista, koska ei vielä tuolloin pitänyt esiintymisestä kameran edessä.

Elokuvadebyyttinsä Salmi teki Smerdjakovin osassa Richard Brooksin vuonna 1958 ohjaamassa Karamazovin veljeksissä, jossa näyttelivät myös Yul Brynner, Lee J. Cobb, William Shatner ja Richard Basehart. Salmi olisi nimitetty roolisuorituksestaan Oscar-ehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Sen sijaan National Board of Review of Motion Pictures onnistui palkitsemaan Salmen samasta osasta vuoden parhaana miessivuosanäyttelijänä. Hän oli tunnettu myös rooleistaan vanhoissa lännenelokuvissa, kuten Gunsmoke ja Leppymättömät. Salmi teki rooleja myös useissa myöhemmän ajan merkittävissä elokuvissa, kuten Muurahaisten valtakunta (1977), Latvasta laho (1980), Brubaker – kiveäkin kovempi (1980) ja Jäätävä polte (1986).

Salmi ehti näytellä uransa aikana myös lukuisissa televisiosarjoissa, kuten Wagon Train, Bonanza, Virginialainen, Takaa-ajettu,[1] A-Team, Dallas ja Ritari Ässä.

Salmi ja hänen vaimonsa Roberta löydettiin 23. huhtikuuta 1990 kuolleina kotoaan Spokanesta, Washingtonista. Poliisin johtopäätöksen mukaan Salmi oli ampunut ensin vaimonsa ja sitten itsensä.[2][3]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b Millard, Hamilton: ”Hollywoodin suuri suomalainen”, Hopeapeili 36/1969 s. 18–21.
  2. Albert Salmi, Actor, 62, Is Found Shot to Death in Home With Wife The New York Times. 25.4.1990. Viitattu 16.5.2015. (englanniksi)
  3. Pettit, Stefanie: Landmarks: Actor’s murder-suicide left behind fame, forgiveness The Spokesman-Review. 17.2.2011. Viitattu 16.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.