A. Aijal Uppala
Albert (A.) Aijal Uppala (vuoteen 1935 Wegelius) (31. toukokuuta 1897 Suoniemi – 13. lokakuuta 1984 Hämeenlinna) oli pastori ja Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon perustajia ja ensimmäinen johtaja.
| Albert Aijal Uppala | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Sukunimi vuoteen 1935 asti Wegelius |
| Syntynyt | 31. toukokuuta 1897 Suoniemi |
| Kuollut | 13. lokakuuta 1984 Hämeenlinna |
| Ammatti | Pastori, Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon johtaja |
| Vanhemmat | K. A. Wegelius ja Aini Öhmann |
| Puoliso | Hanna Alenius |
Lapsuus ja nuoruus muokkaa
A. Aijal Wegelius syntyi 31. toukokuuta 1897 Suoniemellä, mutta hän kasvoi Joensuussa. Hänen vanhempansa olivat Karl Albert Wegelius, joka oli Joensuun lyseon uskonnonlehtori ja myöhemmin rehtori sekä Aini o.s. Öhmann, joka oli Joensuun tyttökoulun laulunopettaja. Kodin elämää leimasi luterilainen ja evankelisen herätysliikkeen henki. Perheen isä piti kotihartauksia ja pyrki kutsumaan myös muita samaan vakaumukseen. Myöhemmin molemmat vanhemmat liittyivät niihin luterilaisiin tunnustuksellisiin seurakuntiin, joita heidän poikansa oli perustamassa. Aijal Wegeliuksen mukaan hänen rippikoulussaan heille opetettiin vain käskyt eikä mitään koskien uskoa, ehtoolliselle valmistautumista tai evankeliumista.[1]
Joensuussa ei tuohon aikaan ollut juurikaan evankelista toimintaa, ja Aijal Wegeliukseltakin puuttui omakohtainen rauha uskonkysymyksissä. Keväällä 1917 hän vakuuttui pastori Yrjö Keijolan välityksellä siitä, että Kristus on sovittanut hänenkin syntinsä. Hän itse kuvasi tätä seuraavasti: "Taivaallinen valo tuli Jumalan sanan kautta sydämeen." Tämän tapahtuman myötä Wegelius tuli mukaan evankeliseen liikkeeseen ja Helsingissä asuessaan hänelle tulivat tärkeiksi Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneet. Jälkikäteen hän kuvasi näiden toimintaa täydeksi vastakohdaksi kirkoissa julistettavalle epäevankeliselle hengellisyydelle ja sanoi rukoushuoneiden olleen hänen varsinaisia kirkkojaan.[1]
Opiskelut sekä toiminta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä muokkaa
Wegeliuksen aloittaessa 1918 teologian opintonsa Helsingissä hänen isänsä varoitteli häntä yliopistossa harjoitettavasta uudenaikaisesta jumaluusopista. Wegeliuksesta tulikin osa opiskelijajoukkoa, joka tietoisesti vastusti teologisen tiedekunnan epäraamatulliseksi ja epäluterilaiseksi mieltämäänsä opetusta. Hän oli mukana evankelisen ylioppilaskodin toiminnassa. Opiskelujensa aikana Wegelius sai kuulla Missouri-synodista ja muista ulkomaisista tunnustuksellisista luterilaisista kirkoista ja pääsi tutustumaan niiden kirjallisuuteen. Hän suoritti suoritti loppututkintonsa vuonna 1922 ja sai pappisvihkimyksen 28. helmikuuta 1922 Savonlinnassa. Tämän jälkeen hän toimi muutaman kuukauden ajan Soanlahden kirkkoherranviran armovuoden saarnaajana. Tämä jäi hänen ainoaksi virakseen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.[2]
Kesällä 1922 Wegelius kävi tutustumassa Saksan vapaaseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja matkusti sitten Yhdysvaltoihin St. Louisissa sijaitsevaan Missouri-synodin teologiseen korkeakouluun. Hän opiskeli siellä lukuvuoden 1922-1923. Tänä aikana hän sai kuulla professori Franz Pieperin ensimmäisen ja viimeisen vuosikurssin opiskelijoille pitämiä luentoja Raamattu-käsityksestä ja kirkko-opista. Lisäksi hän kuunteli toisten professorien luentoja kirkkohistoriasta, eksegetiikasta ja käytännöllisestä teologiasta. Wegelius vaikuttui sikäläisestä opetuksesta ja se ohjasi hänen teologista ajatteluaan koko hänen loppuelämänsä.[2]
1920-luvun alussa oli Suomessa syntynyt liikehdintää tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien muodostamiseksi Suomeen. Liikehdinnän johtohahmo oli pastori Heino Pätiälä. Palattuaan Yhdysvalloista Wegelius alkoi innolla toimia tämän liikkeen hyväksi. Syksyllä 1923 hän erosi Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta ja sen pappisvirasta. Samoin tekivät syksyn 1923 ja alkuvuoden 1924 aikana pastorit Heino Pätiälä, Wegeliuksen veli R.G. Wegelius, Kauko Valve, B.A. Uusitalo, Erkki Penttinen ja Väinö Salonen. Lisäksi erosi useita maallikoita eri puolilla Suomea.[3]
Luterilaisen vapaakirkon johtohahmona muokkaa
Wegelius asui tässä vaiheessa Hämeenlinnassa, ja sinne muodostunut luterilainen vapaaseurakunta kutsui hänet pastorikseen tammikuussa 1924. Saman vuoden aikana liikettä kohtasi hajaannus, sillä Heino Pätiälällä oli sellaisia opillisia käsityksiä, jotka muiden mielestä olivat ristiriidassa luterilaisen opin kanssa. Pätiälä, pastori Uusitalo sekä osa syntyneistä seurakunnista muodosti sittemmin Suomen vapaan evankelisluterilaisen seurakuntaliiton, kun taas muut pastorit ja seurakunnat muodostivat Suomen vapaan evankelis-luterilaisen kirkon, nykyiseltä nimeltään Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko. Sen johtohahmoksi tuli nuoresta iästään huolimatta A. Aijal Wegelius.[3]
Wegelius, joka vuonna 1935 vaihtoi nimensä Uppalaksi, toimi Hämeenlinnan pastorina aina eläkkeelle siirtymiseensä asti eli vuoteen 1963. Koko tämän ajan tähän seurakuntaan kuului myös Turku sekä 1950-luvulle asti Helsinki. Karjalassa sijainneen Vuokselan seurakunnan pastorina hän oli vuodet 1938-1944 sekä Väinö Salosen kuoltua Koskenpään ja Kyyjärven seurakuntien pastori vuodet 1953-1963. Uppala toimi kirkkonsa sihteerinä vuodet 1928-1930 ja johtajana vuodet 1935-1955. Kirkon teologian opiskelijoiden opettajana hän toimi vuodet 1958-1963. Vuosien varrella hän toimitti useita lehtiä, kuten Paimen, Sana ja Tunnustus sekä Luterilainen. Hän kirjoitti myös useita kirjoja, joilla hän perusteli kirkkonsa olemassaolon oikeutta, kuten teokset Minkälaista kirkkoa Luther tahtoi (1930) sekä Kirkkokysymys Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa (1938). Uppala laati myös luterilaisen vapaaseurakuntaliikkeen historiikin nimeltä Tunnustukselliset seurakunnat syntyvät (1976). Hän piti tiivistä yhteyttä oman kirkkonsa jäsenten lisäksi myös useisiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työskenteleviin henkilöihin, myös Suomen luterilaiseen evankeliumiyhdistykseen, vaikka olikin juuri sen piiristä aikanaan lähtenyt.[4]
Kuolema muokkaa
Uppala kuoli lauantaiyönä 13. lokakuuta 1984, yli 87 vuoden iässä. Hän oli viimeinen elossa olleista tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien perustajapastoreista. Uppala oli vielä kesäkuun lopussa huolimatta heikentyneestä kunnostaan kirjoittanut Luterilainen -lehteen kirjoituksen, jossa hän toi esille tunnustuksellisen luterilaisen seurakunnallisuuden oikeutuksen.[5]
Uppala haudattiin 27. lokakuuta 1984 Hämeenlinnan Vuorentaan hautausmaalle lähimpien omaisten läsnäollessa. Siunauksen toimitti pastori Markku Särelä puhuen Heprealaiskirjeen 11. luvun jakeitten 13-16 pohjalta. Saman vuoden itsenäisyyspäivänä järjestettiin kirkkokunnan Helsingin seurakunnan kappelissa muistotilaisuus.[5]
Yksityiselämä muokkaa
Uppala avioitui vuonna 1928 Hanna Aleniuksen (1902-1979) kanssa. He saivat yhdeksän lasta. Uppala oli innokas sukututkija ja muutenkin suku oli hänelle tärkeä. Hän toimitti eläkepäivinään monistetta nimeltä Kotisanomia, jossa hän kertoi sekä kotinsa että hieman seurakuntansa kuulumisia. Sukututkimuksen lisäksi hänen harrastuksiinsa kuului kotiseutututkimus sekä puutarhaviljelys. Uppala kirjoitti vuonna 1968 isästään K.A. Wegeliuksesta elämäkerran.[6]
Merkitys nykyään muokkaa
Uppalaa arvostetaan Suomen tunnustuksellisessa luterilaisessa kirkossa edelleen kirkon perustajiin kuuluvana hahmona sekä kirkko-opin asiantuntijana. Vuonna 2008 kirkko julkaisi kokoomateoksen, joka sisältää Uppalan laatimia kirkko-oppiin liittyviä kirjoja ja artikkeleja.[7]
Teoksia muokkaa
- Minkälaista kirkkoa Luther tahtoi? Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hämeenlinna 1930.
- Kirkkokysymys Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen valossa. Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hämeenlinna 1937.
- Kansankirkko ja uskonnonvapaus. Suomen Vapaa Ev. Lut. Kirkko, Hämeenlinna 1938.
- K. A. Wegelius: Henkilökuva - Elämäntyö 1864-1939. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö, 1968.
- Tunnustukselliset seurakunnat syntyvät. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, Lahti 1976.
Lähteet muokkaa
- Särelä, Markku: Pastori Albert Aijal Uppala (Wegelius) in memoriam. Teoksessa Kirkkokysymys. Minkälaista kirkkoa Luther tahtoi. Uppala, A. Aijal. Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko, Lahti 2008.