Albanus Jurva

Urkujen rakentaja

Juho Albanus Jurva (9. kesäkuuta 1865 Turtola4. heinäkuuta 1926 Amerikka) oli suomalainen urkujenrakentaja.[1]

Jurva työskenteli Bror Axel Thulén johtamassa Kangasalan urkutehtaassa 1881–1886. Eteenpäin pyrkivänä ihmisenä hän hankkiutui valtion apurahan turvin ammattioppiin ulkomaille eli Etelä-Saksaan Ludwigsburgiin Eberhard Friedrich Walckerin (1794–1872) vuonna 1820 perustamaan urkurakentamoon kaudeksi 1887–1893. Walckerin urkutehdas valmisti Suomeen 1846–1965 kaikkiaan 45 urut.[1][2]

Jurva palasi Suomeen 1890-luvulla ja perusti urkurakentamon Lahteen. Ensimmäiset urkunsa hän valmisti Lahden kirkkoon 1895. Lahden-rakentamonsa Jurva myi Lahden Urkutehdas Oy:lle, joka oli aloittanut toimintansa 1902. Jurva perusti 1903 uuden urkurakentamon Hollolaan, mutta vuokrasi sen 1910 Walckerille, ja jäi rakentamon johtajaksi. Lahden Urkutehdas teki konkurssin 1909, ja Walcker lopetti yhteistyönsä Jurvan kanssa 1912, minkä jälkeen Jurva jatkoi joitakin vuosia itsenäisenä urkujen rakentajana. Kun liiketoimet vaikeutuivat, päätti Jurva 1920 muuttaa Amerikkaan.[1]

Lahden seudun urkuteollisuuden tuotteet eli Albanus Jurvan, Lahden Urkutehtaan ja Walckerin sivuliikkeen valmistamat urut muistuttivat toisiaan monilta osin, sillä niiden ilmalaatikot, palkeet, pillit ja soittopöydät olivat pääosin Walckerin tuotantoa. Rakentamojen johtajat olivat opiskelleet Walckerilla ja tekivät sen kanssa avointa yhteistyötä, ja tämän vuoksi on urkuja tutkimalla vaikea selvittää, mitkä urut on Jurvan omissa nimissään rakentamia, mitkä Lahden Urkutehtaan tai Walckerin rakentamia.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Urkujenrakentajia. Suomen historiallisia urkuja. Helsinki: Sibelius-Akatemia. Viitattu 10.8.2019.
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto, s. 461. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.