Avaa päävalikko

August (Akseli) Esaias Takala (23. toukokuuta 1897 Kuortane18. maaliskuuta 1951 Elimäki) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja yleisurheilija. Hänen päälajinsa oli kuulantyöntö.[1] Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Tulikasteensa hän sai Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajana Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa. Lisäksi hän osallistui vielä Talvi-, jatko- ja Lapin sotiin rintamajoukoissa.

Sisällysluettelo

Perhe ja opinnotMuokkaa

Takalan vanhennat olivat maanviljelijä Esa Takala ja Liisa Peurala. Hänen puolisonsa oli Sirkku Sylvi Tenhunen. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Sotilaskoulutusta hän sai Koneasentajakurssilla vuosina 1922–1923. Lisäksi hän kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1926 ja Kadettikoulun erikoiskurssin vuosina 1927–1928 sekä suoritti 1 lk. sotilasradiosähköttäjätutkinnon vuonna 1930. Hän kävi myös Taistelukoulun luutnanttikurssin vuonna 1932 ja Sotateknillisen koulun vuosina 1936–1938.[2][3]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Takala työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. helmikuuta 1916. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan 22. marraskuuta 1917 alkaen.[2][3]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Takala saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella sekä Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Takala palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Savon jääkärirykmentti 3 ja sitten Uudenmaan rykmentti. Hän palveli rykmentissä ensin vääpelinä 1. komppaniassa ja 30. elokuuta 1918 alkaen 1. konekiväärikomppaniassa. Uudenmaan rykmentistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1920 Hyökkäysvaunurykmenttiin, jossa hänet sijoitettiin vääpeliksi 2. patteristoon. Hyökkäysvaunurykmentistä hän siirtyi 1. lokakuuta 1924 Radiopataljoonaan, jossa hän toimi aliupseerikoulun vääpelinä. Hänet määrättiin 1. syyskuuta 1928 alkaen nuoremmaksi upseeriksi 2. komppaniaan, josta siirtyi samaiseen tehtävään 1. komppaniaan 15. helmikuuta 1929 alkaen. Radiopataljoonasta hänet siirrettiin 30. lokakuuta 1930 alkaen niin ikään nuoremmaksi upseeriksi Erilliseen viestikomppaniaan, josta hän siirtyi opetusupseeriksi Viestipataljoonan aliupseerikouluun 1. toukokuuta 1934 alkaen. Viimein hänet nimitettiin 14. helmikuuta 1938 komppanianpäälliköksi Pioneeripataljoonan 3. komppaniaan.[2][3]

Talvi-, jatko- ja Lapin sotaMuokkaa

Takala osallistui talvisotaan pioneerikomentajana 7. Divisioonassa ja osallistui taisteluihin Taipaleessa. Välirauhan aikana hänet siirrettiin maastosuunnittelu-upseeriksi Puolustusvoimain Pääesikunnan Linnoitusosastolle. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin pioneerikomentajaksi 14. Divisioonaan ja osallistui kyseisessä tehtävässä taisteluihin Rukajärvellä. Edellä mainitussa toimessa hän oli vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin maastosuunnittelutarkastajaksi Päämajan Linnoitusosastolle. Päämajasta hänet komennettiin vuonna 1944 pioneeriosaston päälliköksi III Armeijakuntaan, jossa hänelle alistettiin komentoonsa Pioneeripataljoona 15, jonka komentajana hän osallistui Lapin sotaan.[3]

Sotien jälkeen Takala toimi pioneeriupseerina Savo-Karjalan sotilasläänin esikunnassa vuoteen 1946 saakka, jolloin hän siirtyi toimistopäälliköksi Armeijakunnan esikunnan Pioneeritoimistoon. Hänet nimitettiin vuonna 1947 pataljoonan komentajaksi Pioneerirykmentin II pataljoonaan. Jo samana vuonna hänet nimitettiin Pioneerirykmentin komentajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Elimäelle.[3]

Urheilu-uraMuokkaa

Takala sijoittui Pariisin 1924 olympialaisten kuulantyönnössä 11:nneksi. Hän edusti seuratasolla Haminan Tarmoa, Hämeenlinnan Tarmoa ja Helsingin Kisa-Veikkoja. Hän saavutti SM-hopeaa kiekonheiton paremman käden kilpailussa ja kahden käden yhteistuloskilpailussa vuonna 1923 sekä SM-pronssia kuulantyönnön paremman käden kilpailussa vuosina 1920, 1923, 1924 ja 1925 ja kuulantyönnön kahden käden yhteistuloskilpailussa vuonna 1924.[1]

Lisäksi hän oli armeijan mestari kuulantyönnössä vuosina 1922–1923 ja kiekonheitossa vuosina 1923–1925 sekä käsikranaatinheitossa vuosina 1923–1930 ja omisti armeijan ennätykset kiekon- ja käsikranaatinheitossa.[2][3]

Takalan henkilökohtaiset ennätykset olivat 14,47 m kuulantyönnössä ja 42,32 m kiekonheitossa.[1]


LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 327. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Siukonen, s. 327
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
  3. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.

Aiheesta muuallaMuokkaa