Ain’Elisabet Pennanen
Ain'Elisabet Pennanen (30. syyskuuta 1881 Käkisalmi[1] – 13. helmikuuta 1945 Porvoo) oli suomalainen prosaisti ja runoilija.[2]
.jpg)
Pennasen vanhemmat olivat Heikki Pennanen ja Maria Sofia Sjödahl. Hän pääsi ylioppilaaksi 1902 ja suoritti talouskoulun opettajatarkurssin 1904.[1]
Ollessaan näyttelijänä Tampereen Teatterissa Pennanen tapasi näyttelijä Aarne Orjatsalon. Heillä oli lyhyt suhde, josta syntyi vuonna 1906 Jarno Pennanen. Tapauksesta syntyi skandaali Tampereella, koska Ain’Elisabet Pennanen kieltäytyi menemästä naimisiin Orjatsalon kanssa ja kasvatti poikansa yksinhuoltajana. Hän kirjoitti myös suhteesta avainromaanin Voimaihmisiä (1906), jossa Orjatsalo esiintyi hirviömäisen viettelijän, kapellimestari Georg Braunin muodossa. Samoihin aikoihin Pennanen julkaisi myös esikoisrunokokoelmansa Tshandalan vanki (1907).
Pennanen oli tämän jälkeen naimisissa 1911–1918 ruotsalaisen tohtori Bruno Rolfin kanssa[1]. Avioliitosta syntyi Mirko-niminen poika, joka jäi kuitenkin avioerossa isänsä huostaan. Pennasella oli myös suhde erääseen italialaiseen taidemaalariin, mutta mies jätti Pennasen, kun heidän lapsensa syntyi kuolleena. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Pennanen muutti 1916 Jyväskylään, jossa hän tutustui runoilija Juhani Siljoon. Siljon äiti ja sisar Miili Airila eivät hyväksyneet heidän suhdettaan vaan käynnistivät eronnutta Pennasta vastaan parjauskampanjan.
Suomen sisällissodan aikana Juhani Siljo lähti sotaan valkoisten joukoissa osaksi näitä kiistoja pakoon. Siljon haavoituttua Pennanen matkusti Tampereelle etsimään häntä. Siljo kuoli haavoihinsa sairaalassa keväällä 1918, koska hän ei suostunut jalkansa amputoimiseen.lähde? Siljon kirjallinen jäämistö jäi Pennasen haltuun, ja hän toimitti keskeneräisen runo- ja aforismiteoksen Selvään veteen julkaistavaksi.
1920-luvun alkuvuosien jälkeen Pennanen julkaisi seuraavan kirjansa vasta 1943. Kirja oli Huomensynty-niminen runokokoelma, joka sisälsi muun muassa hänen kirjoittamiaan tankarunoja. Pennanen oli luultavasti ensimmäinen, joka käänsi suomeksi japanilaisia tanka- ja haikurunoja. Pennasen kuoleman jälkeen ilmestyi 1968 hänen poikansa Jarno Pennasen toimittamana romaani Kaksi raukkaa. Pennanen kuvasi romaanissa suhdettaan Juhani Siljoon. Hän oli aloittanut sen kirjoittamisen jo 1930-luvulla.
Pennaselle myönnettiin vuonna 1919 valtion kirjallisuuspalkinto.[1]
Teokset muokkaa
- Voimaihmisiä. Otava 1906
- Tschandalan vanki, runokokoelma. Otava 1907
- Rossit, näytelmä. Otava 1917
- Palkkapiian päiväkirja, romaaninovelli. Otava 1918
- Arvolan kauhea lapsi: pieni komedia. Otava 1919
- Ja se laiva lähti kuitenkin!: kolminäytöksinen avioliittodraama. Otava 1919
- Vuorenviemät, romaani. Otava 1920
- Erään perhosen joululahja. Otava 1921
- Erään perhosen joulukirja. 1921
- Huomensynty, runoja. WSOY 1943
- Kaksi raukkaa: kahden runoilijan rakkaus. WSOY 1968 (jälkeenjääneen käsikirjoituksen painoasuun toimittanut Jarno Pennanen)
Lähteet muokkaa
- Taustaa Jotaarkka Pennanen. Arkistoitu 29.4.2015. Viitattu 15.11.2012. (. Arkistoitu 30.4.2013)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Aikalaiskirja 1920, s. 349–350. Helsinki: Otava 1920.
- ↑ Kirstinä, Leena: ”Pennanen, Ain’Elisabet (1881–1945)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 615–616. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio.