Avaa päävalikko

Aimo Ilmari Kanerva (19. tammikuuta 1909 Lahti16. joulukuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen kuvataiteilija, taidemaalari ja professori.

Aimo Kanerva
Henkilötiedot
Koko nimi Aimo Ilmari Kanerva
Syntynyt 19. tammikuuta 1909
Lahti
Kuollut 16. joulukuuta 1991 (82 vuotta)
Helsinki

ElämäkertaMuokkaa

Kanerva aloitti opintonsa Taideteollisessa keskuskoulussa, jossa hän opiskeli 1931–1934. Hän jatkoi opintoja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1934–1935 ja asevelvollisuuden suoritettuaan vuonna 1937. Kanervan opinnot päättyivät kuitenkin äkillisesti, sillä hän oli eri linjoilla koulun rehtorin Uuno Alangon kanssa.[1] Taidekoulun jätettyään Kanerva oli Eemu Myntin oppilaana Laihialla ja Vaasassa.

Kanerva haavoittui vatsaan talvisodan viimeisinä päivinä 1940. Hänen vuodesta 1934 alkaen käyttämänsä työhuone Kaivopuiston rannassa olleessa vanhassa kylpylärakennuksessa tuhoutui jatkosodan suurpommituksissa vuonna 1944. Jatkosotaan hän osallistui eri puolilla Itä-Karjalaa. Hänellä oli jonkin verran mahdollisuus myös maalata. Kontupohjassa hän teki Lahden taidemuseossa olevan Omakuvan, joka on yksi monista omistakuvista. Toinen, vuodelta 1969, on sijoitettu Firenzen Uffizi-gallerian kokoelmiin.

Taiteellisen ensiesiintymisensä Aimo Kanerva teki vuonna 1933 kouluaikana järjestetyssä Reputettujen näyttelyssä, joka oli mielenosoitus Suomen taideakatemian Helsingin Taidehalliin kokoamaa, reputettujen vanhoillisena pitämää näyttelyä vastaan. Tämä Reputettujen näyttely antoi alkusysäyksen niin sanotulle Lokakuun ryhmälle, johon Kanerva liittyi jäseneksi kuitenkin vasta 1945. Hän toimi ryhmässä aktiivisesti aina vuoteen 1951 saakka, joskin hän tunsi kuuluvansa henkisesti tuohon suomalaisten ekspressionistien ydinryhmään pidempäänkin.[1]

Kanerva edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1960.

Aimo Kanerva on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[2]

Kanervan ensimmäinen puoliso oli Veera Karin Arpalahti (1917–1978[3]) vuodesta 1950 ja toinen Aulikki Pallasmaa vuodesta 1984.[4]

TeoksiaMuokkaa

HuomionosoituksetMuokkaa

  • Helsinki-palkinto 1965
  • Kalevala-seuran tunnustuspalkinto 1971, 1989
  • Kuvataideliiton tunnustuspalkinto 1974
  • Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1978
  • Kuvataiteen valtionpalkinto 1982
  • Pro Finlandia 1958
  • Suomen valkoisen ruusun 1 luokan ritarimerkki 1963
  • Suomen valkoisen ruusun komentajamerkki 1983
  • Commendatore dell'Ordine al Merito della Repubblica Italiana, 1984
  • Professorin arvo ja nimi 1969

LähteetMuokkaa

  • Soili Sinisalo: Kanerva, Aimo (1909–1991) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Suomen kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli
  • Kuvataiteilijat 1986. Suomen taiteilijaseura 1987,
  • Aimo Kanerva – Suomalaista maisemaa etsimässä, teksti Mika Waltarin, W+G 1977,
  • Aimo Kanerva: vesivärimaalauksia 1933–1983 Helsingin taidehallissa 5.4.–24.4.1983 / näyttelyluettelo. 1983:

ViitteetMuokkaa

  1. a b Sinisalo, Soili: Kanerva, Aimo (1909–1991) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Taiteilijainmäki V21A (pdf) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 25.4.2015.
  3. Terhikki Hakli: Hautakammiosta sateenvarjoon. Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen hautamuistomerkkien kertoma s. 40, pro gradu
  4. Aimo Kanerva. Biografisk lexikon för Finland

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Pekka Suhonen, Aimo Kanervan akvarellien maailma; Ars: Suomen taide 6. 1990
  • E. Kruskopf, Sodanjälkeinen kuvataide vuoteen 1960
  • J. Boulton Smith, Modern Finnish Painting and Graphic Art. London 1970
  • The Dictionary of Art 17. New York 1996
  • Soili Sinisalo, Aimo Kanerva; Ekspressionisteja 1940-luvulta / näyttelyluettelo. 1983
  • Lokakuun ryhmä – Oktobergruppen : 1933–1951 / näyttelyluettelo. 1987
  • L. Peltola, Kansallista modernismia
  • U. Pallasmaa, Aimo Kanerva ja maiseman eksistenssi // Taide-lehti 6/1987
  • T. Valjakka, Aimo Kanerva / näyttelyluettelo. 1987

Aiheesta muuallaMuokkaa