Ahmad Jamal
Ahmad Jamal (2. heinäkuuta 1930 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat – 16. huhtikuuta 2023 Ashley Falls, Massachusetts, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen jazzpianisti. Hänet tunnetaan erityisesti melodisesta improvisoinnistaan ja minimalistisesta soittotyylistään, jolla oli merkittävä vaikutus 50-luvun lopun jazzmusiikkiin.[2][3] Monet myöhemmät pianistit, kuten Bill Evans, Red Garland, Herbie Hancock, Keith Jarrett ja McCoy Tyner, ovat ottaneet vaikutteita Jamalin soittotyylistä.[4][5] Miles Davis arvosti Jamalia suuresti ja halusi pianistinsa Garlandin jäljittelevän Jamalin soittotyyliä mahdollisimman tarkasti.[2]
| Ahmad Jamal | |
|---|---|
 Ahmad Jamal basisti James Cammackin kanssa |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. heinäkuuta 1930 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat |
| Kuollut | 16. huhtikuuta 2023 (92 vuotta) Ashley Falls, Massachusetts, Yhdysvallat |
| Ammatti | muusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Ahmad Jamal |
| Aktiivisena | 1948–2023 |
| Tyylilajit | jazz |
| Soittimet | piano |
| Yhtyeet | mm. George Hudsonin yhtye, Joe Kennedy Jr.:n kvartetti, The Three Strings |
| Levy-yhtiöt | OKeh, Parrot, Epic, Argo, Atlantic, Dreyfus, Impulse, Telarc |
| Aiheesta muualla | |
| www.ahmadjamal.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Elämä
muokkaaAhmad Jamal, alkuperäiseltä nimeltään Frederick Russell Jones, syntyi Pittsburghissa 2. heinäkuuta vuonna 1930. Hän oli lapsesta alkaen musiikillisesti lahjakas ja aloitti pianonsoiton kolmevuotiaana. Muodollista pianokoulutusta hän sai seitsemänvuotiaasta lähtien. Hän innostui jazzmusiikista kuultuaan Erroll Garnerin soittoa ja alkoi 17-vuotiaana keikkailla pianistina.[6] Jamalin uran alkuaikojen tärkeitä vaikuttajia olivat muun muassa Duke Ellingtonin, Earl Hinesin ja Count Basien big bandit, klassiset säveltäjät, kuten Claude Debussy ja Maurice Ravel, sekä myöhemmin Garnerin, Art Tatumin ja Nat King Colen pianotriot.[4]
Jamalin ammattilaisura alkoi vuonna 1948 George Hudsonin yhtyeessä, ja myöhemmin hän siirtyi Joe Kennedy Jr:n kvartettiin, jonka mukana hän nauhoitti albumin Chamber Music of the New Jazz. Ensimmäisen oman bändinsä, trion nimeltään The Three Strings, Jamal perusti vuonna 1951. Kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Ray Crawford ja basisti Eddie Calhoun. Vuonna 1956 Jamal vaihtoi piano-basso-rummut-formaattiin, josta hänet parhaiten tunnetaan.[6] Rumpali Vernell Fournierin ja basisti Israel Crosbyn kanssa hän soitti Chicagon Pershing-hotellin vakituisena yhtyeenä.[7] He nauhoittivat vuonna 1958 huippusuositun live-albumin At the Pershing: But Not for Me, joka sisälsi muun muassa Jamalin tunnetuksi tulleen sovituksen kappaleesta ”Poinciana” sekä George Gershwinin säveltämän nimikkoraidan ”But Not for Me”. Albumi pysyi Billboardin listalla yli kaksi vuotta, pitempään kuin yksikään jazzalbumi siihen asti.[6][7]
Trioformaatin lisäksi Jamal on soittanut myös muissa kokoonpanoissa, muun muassa orkesterien kanssa. 1970-luvun lopulla hän alkoi kokeilla sähköisten instrumenttien sisällyttämistä musiikkiinsa.[3] Jamal alkoi 1980-luvun alussa siirtyi popstandardeista alkuperäissävellyksiin, ja 1990-luvulla hän julkaisi useita albumeita vastauksena akustisen jazzin kiinnostuksen kasvuun.
Valikoitu diskografia
muokkaa- Argo Records / Cadet Records
- Ahmad's Blues (1951, 1955)
- Chamber Music of the New Jazz (1955)
- Count 'Em 88-The Ahmad Jamal Trio (1956) Argo
- At the Pershing: But Not for Me (1958)
- Live at The Pershing & The Spotlight Club (1958)
- Happy Moods (1960) Argo
- All of You (1961, Argo, Israel Crosbyn ja Vernel Fournierin kanssa)
- Alhambra (1961, Argo, Crosbyn, Fournierin kanssa)
- Cross Country Tour 1958-1961 (1962)
- Poinciana (1963)
- Extensions (1965)
- Heat Wave (1966)
- Standard Eyes (1967)
- The Bright, The Blue and The Beautiful (1968)
- Impulse! Records
- 1968: Tranquility
- 1970: The Awakening
- 1971: Freeflight
- 1972: Outertimeinnerspace
- 1972: At The Top - Poinciana Revisited
- Myöhemmät levytykset
- '73 (1973)
- Jamalca (1974)
- Jamal Plays Jamal (1974)
- Steppin Out with a Dream (1976)
- One (1978)
- Night Song (1980)
- Live at Bubba's (1980)
- Ahmad Jamal & Gary Burton In Concert (1981)
- Digital Works (1985)
- Live at The Montreal Jazz Festival (1985)
- Rossiter Road (1986)
- Crystal (1987)
- Pittsburgh 1989 (1989)
- Live in Paris 1992 (1993)
- Chicago Revisited - Live at Joe Segal's Jazz Showcase (1993)
- I Remember Duke, Hoagy & Strayhorn (1995)
- The Essence Part 1 (1995)
- Big Byrd - The Essence Part 2 (1996)
- Nature - The Essence Part III (1998)
- With The Assai Quartet (1998)
- Picture Perfect (2000)
- Ahmad Jamal à l'Olympia (2001)
- In Search of Momentum (2003)
- After Fajr (2005)
- Legendary Okeh & Epic Recordings (1951–1955) (2005)
- It's Magic (2008)
- Poinciana - One Night Only (2008)
- A Quiet Time (2009)
Lähteet
muokkaa- ↑ Gene Seymour: Ahmad Jamal, jazz pianist with a spare, hypnotic touch, dies at 92 The Washington Post. 16.4.2023. WP Company LLC. Viitattu 17.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Ahmad Jamal Allmusic. Viitattu 3. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ a b Aaron Cohen: Ahmad Jamal Down Beat. Viitattu 15. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ a b Andrea Canter: Joy Unlimited: The Ahmad Jamal Trio at the San Francisco Jazz Festival, November 11th Jazz Police. 3. marraskuuta 2006. Arkistoitu 18.7.2011. Viitattu 3. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ Stanley Crouch: Considering Genius: Writings on jazz, s. 99. Basic Civitas Books, 2007. ISBN 978-0-465-01512-2 (englanniksi)
- ↑ a b c Greg Fitzgerald: Jazz Profiles from NPR: Ahmad Jamal NPR.org. Viitattu 8. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ a b Ahmad Jamal All About Jazz. Viitattu 3. maaliskuuta 2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Ahmad Jamalin virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Ahmad Jamal - Fanisivusto (englanniksi)
- Ahmad Jamalin täydellinen diskografia (englanniksi)
- Ahmad Jamal Discogsissa. (englanniksi)