Avaa päävalikko

Aggregat-rakettisarja

saksalaisten ohjusten sarja 1933–1945
Aggregat-rakettisarja kokovertailussa

Aggregat-rakettisarja oli joukko raketteja, joita suunniteltiin ja rakennettiin natsi-Saksan armeijassa eli Wehrmachtissa vuosina 1933–1945. Suunnitelmiin kuului kymmenen A-rakettia/-ohjusta. Sen onnistunein ja tunnetuin malli oli A4, tunnetummalta nimeltään V2.

A1Muokkaa

A1 oli sarjan ensimmäinen yksilö. Sen suunnitteli Wernher von Braun vuonna 1933 ollessaan Walter Dornbergerin johtamassa Kummersdorfissa, Wehrmachtin tutkimusryhmässä. Raketti oli 1,4 metriä korkea ja sen lentoonlähtömassa oli 150 kiloa. Moottorina toimi Arthur Rudolphin suunnittelema, alkoholia ja nestemäistä happea käyttävä, 3 kN työnnön antava moottori. Raketin vakauttamiseen suunniteltiin käytettävän nokassa olevaa raskasta pyörivää rengasta, mutta tämän epäiltiin aiheuttavan ongelmia nestemäisten ajoaineiden kanssa. Moottorin testaus onnistui, mutta ensimmäisellä testilennolla raketti räjähti laukaisujalustalleen. Mallin todettiin olevan epäluotettava, joten myöhemmistä testeistä luovuttiin ja päätettiin siirtyä kehittelemään mallia A2.

A2Muokkaa

 
3D-kaaviokuva A2:sta

Von Braun suunnitteli niin ikään A2:n.

Pituutta raketilla oli 1,6 metriä ja työntövoimaa 3 kN, jonka antoi samankaltainen alkoholilla ja nestemäisellä hapella toimiva moottori kuin A1:ssä. Erona A1:een A2:n vakautti raketin keskelle polttoainetankkien väliin sijoitettu gyroskooppi, joka tekikin raketista vakaamman kuin A1. Raketti painoi tyhjänä 72 kiloa ja lentopaino oli 107 kiloa. Ensimmäiset testilennot tehtiin Kummersdorfissa joulukuussa 1934.

Pituutensa ja työntävoiman synnyttämien aineidensa puolesta A2 muistutti ulkoisesti A1:tä. Kaksi A2:ta rakennettiin täysin valmiiksi, ja ne laukaisi armeija sotilasjohdon läsnä ollessa Borkunin saarella Pohjanmerellä 19. ja 20. joulukuuta 1934, ja ne saavuttivat 2,2 ja 3,5 km:n korkeuden. Raketit oli nimetty Wilhelm Buschin sarjakuvan mukaan Maxiksi ja Moritziksi.

A3Muokkaa

A3 laukaistiin 4. joulukuuta 1937, ja sen tarkoitus oli testata A4:ään tulevia osia. Tämän lisäksi tehtiin vain kolme muuta koelaukaisua, joista kaikki olivat epäonnistuneita.

Viimeisessä laukaisussa 11. joulukuuta 1937 ongelma oli tyypillinen: moottori sammui kesken nousun, ja raketti tuhoutui pudotessaan maahan laskuvarjon jäätyä avautumatta. Kaikki epäonnistumiset johtuivat moottorin inertiaalivoiman suojamekanismin puutteellisuuksista.

Viimeisen laukaisun jälkeen A3 hylättiin, ja täydellinen uudelleensuunnittelu aloitettiin, jotta saataisiin luotua A5 ja jotta saataisiin jatkettua tarkempia tutkimuksia A4:n parissa.

A4Muokkaa

Pääartikkeli: V2-ohjus
 
A-4 laukaisualustalla Peenemündessä maaliskuussa 1942

A4 eli V2-ohjus oli loppuun asti suunniteltu malli, ja se pystyi lentämään 175 km:n päähän ja 80 km:n lakikorkeuteen. Raketin hyötykuorma oli noin 1000 kg. Eri A4-versiot olivat ensimmäisiä ballistisia ohjuksia sekä ensimmäisiä aktiivisesti sodankäynnissä mukana olleita koneita, jotka saavuttivat avaruuden.

Tämän edistyksen A3:sta mahdollisti Walther Thielin täysin uudelleensuunnittelema rakettimoottori, joka tunnettiin A5:nä. Kun kävi ilmeiseksi, että Wernher von Braunin kehittämät laitteet alkoivat soveltua sodankäyntiin, siirsi Walter Dornberger tutkijaryhmän Kummersdorfista Peenemündeen, Usedomin saarelle Saksan Itämeren-rannikolle, jotta kokeet saataisiin paremmin salattua ja tutkimuksille riittävät tilat. A4 oli täysin luotettava, ja vuoteen 1941 mennessä tutkijaryhmä oli laukaissut 70 A5-rakettia. Ensimmäinen A4 laukaistiin marraskuussa 1942. Raketti lensi noin 1,6 km:n matkan ja tuhoutui osuessaan veteen. Seuraava laukaisu ylsi 11 km:n päähän ennen räjähtämistään. Kolmas raketti laukaistiin 3. lokakuuta 1942, ja se toimi edeltäjänsä tavoin. Se lensi 193 km:n päähän, ja se saavutti 80 kilometrin lakikorkeuden.

Tuotanto aloitettiin 1943, ja raketti tunnettiin nimellä Vergeltungswaffe 2 (suom. kostoase 2) tai lyhyemmin V-2, Joseph Goebbelsin propagandaministeriön suunnitelmien mukaisesti. Liittoutuneet olivat saaneet aseesta jo vihiä Puolan vastarinnalta, joka oli nähnyt koelaukaisun Bliznassa Puolassa, ja tekniset tiedot oli saatu hankittua Yhdistyneen kuningaskunnan tiedustelupalvelulle operaatio Most III:ssa.

A4-SLBMMuokkaa

Amerika-ohjelman aikana saksalaiset koettivat kehittää ensimmäisen sukellusveneestä laukaistavan ballistisen ohjuksen (SLBMs) amerikkalaisten kohteiden (kuten New Yorkin) pommittamiseen. SLBM-tarkoitettujen A4-rakettien testaus tapahtui sukellusveneen hinaamista laukaisualustoista.

Näiden vedenalaisia laukaisualustoja kutsuttiin Lafferentz-koteloiksi Bodo Lafferentzin mukaan. Yksi tällainen 300 tonnia painava koekappale rakennettiin ja sitä kokeiltiin Baltiassa U-1053-sukellusveneen hinaamana. Alus katosi kokeiden aikana Bergenissä joulukuussa 1945.

Neuvostoliittolaiset joukot kaappasivat kolme Vulcan telakalla Stettinissä rakennettua 500 tonnin koteloa. U-1053-sukellusveneen hinaamia Lafferentz-koteloita ei löydetty sodan jälkeen.

A4bMuokkaa

Kesällä 1939 Kuet Patt Peenemünden Suunnittelutoimistosta ehdotti siipien lisäämistä, jotta raketin vauhtia ja kantomatkaa saataisiin lisätyksi aerodynaamisen nosteen kantamana. Hänen ehdotukseensa kuului myös Flossengeschoss (suom. eväammus). Walter Dornberger hyödynsi näitä kahta suunnitelmassaan ”Amerika Raketesta”, jonka hän esitteli muistiossaan Adolf Hitlerille 31. kesäkuuta 1940.

A4b oli oikeastaan kaksivaiheinen A10/A9-raketti. Kun A9:n kehitysohjelman rahoitusta vähennettiin lokakuussa 1942, von Braun ehdotti siivellisen ”A-4 Batard” (äpärä) rakentamista 10. lokakuuta 1944, ja näin A-4b:n todellinen kehitys ja tuotanto aloitettiin. Omaksuen A4b suunnitteleman naamioinnin tämä aivan uusi suunnitelma rahoitettiin A4:ään tarkoitetuilla varoilla. A-4b-raketteja laukaistiin tammikuussa 1944.

A5Muokkaa

A5 oli 5,825 metriä pitkä raketti, jonka halkaisija oli 0,78 metriä ja kantokyky 900 kg. Sen moottori tuotti 15 kN nostovoiman. Polttoaineena toimi A4:n tapaan alkoholi ja hapettimena nestehappi. Ensimmäinen laukaisu tapahtui kesällä 1938 Greifswaldissa Oien-saaressa. Ensimmäinen onnistunut lento tapahtui lokakuussa 1939, jolloin siinä kokeiltiin A4:ssa käytettävää ohjainjärjestelmää. A5 saavutti 12 kilometrin lakikorkeuden. A5:tä pystyttiin hyödyntämään useaan kertaan.

Kehitysasteelle jääneet mallitMuokkaa

A6Muokkaa

A6 oli von Braunin vuoden 1940 alussa tekemä ehdotus uudeksi aseena käytettäväksi raketiksi. A6 olisi ollut paranneltu malli A4b:stä, ja siinä oli tarkoitus käyttää polttoaineena kerosiinia ja hapettimena typpihappoa, jolla saavutettaisiin pidempi kantama kuin A4:llä. Suunnitelma ei ollut realistinen ottaen huomioon sodan sen hetkisen kulun. Raketin nostovoima olisi ollut noin 123 kN, siipien kärkiväli 6,3 m ja kokonaispituus 15,75 m.

Joidenkin lähteiden mukaan A6:ta suunniteltiin miehitetyksi, tiedusteluun käytettäväksi raketiksi, joka olisi voinut palata ja laskeutua kiitotielle.

A7Muokkaa

A7 oli siivellinen malli, jota ei koskaan saatu täysin valmiiksi. Sitä kehitettiin Peenemündessä vuosien 1940–1943 välillä natsi-Saksan merivoimille, Kriegsmarinelle. A7 vastasi A5:tä, mutta sen siipien pinta-ala oli suurempi, 1,621 m², jotta kone saataisiin liitämään pidemmälle. Vain kahta, motorisoimatonta, rakettia kokeiltiin niiden lento-ominaisuuksien selvittämiseksi. Valmiin laitteen nostovoima olisi ollut 15 kN ja lähtöpaino 1 tonni. Leveyttä koneella oli 0,38 m ja pituutta 5,91 m.lähde?

A8Muokkaa

A8:aa valmistettiin Peenemündessä, mutta sitä ei koskaan viimeistelty vaan kehittely lopetettiin 1944 sodan kulun takia. A8:lla olisi ollut 340 kN työntövoima, lentokuorma olisi ollut 22,37 tonnia, leveys 0,78 m ja korkeus 17 m.

A8:ssa suunniteltiin käytettäväksi varastoitavia polttoaineita kuten typpihappoa ja dieseliä. Polttoainepumpun vetyperoksidi olisi voitu korvata typellä paineistetuilla polttoainetankeilla tai pakokaasuja kierrättävällä pumpulla.

Kehitystyötä olisi voitu jatkaa siten, että A8:sta olisi voitu kehittää sukellusveneen perässä hinattavasta Lafferenzen kotelosta laukaistava malli, jolla olisi voitu iskeä New Yorkiin 1 111 kilometrin päästä mereltä.

A9Muokkaa

Amerika-ohjelman aikana, SLBM (sukellusveneestä laukaistava ohjus) ja Amerika Bomberin (pommikone) ohessa, koetettiin kehittää ensimmäistä pitkän kantaman mannertenvälistä (IRBM) A9/A10-rakettia koillisten pohjoisamerikkalaisten kohteiden kuten New Yorkin pommittamiseen. Työt 100 tonnia painavan, 41 metriä korkean, kaksivaiheisen A9/A10 ”Amerikarakete” (suom. Amerikkaraketti) ympärillä alkoivat kesällä 1940, keskeytyen lokakuussa 1942 ja jatkuen syyskuussa 1944. A9:n ja A9/A10:n kokeilua varten rakennettiin Peenemündeen ”Testausalusta VII”. Jotta raketin räjähdekuorma saatiin maksimoitua piti etäisyyden kohteeseen, koilliseen Pohjois-Amerikkaan, olla mahdollisimman lyhyt. Tämän vuoksi laukaisualusta suunniteltiin sijoitettavaksi läntiseen Espanjaan tai Ranskaan. Mannertenvälisen (IRBM) A9/A10-raketin arvioitu kantama oli 4 100–5 000 kilometriä, ja kokonaislentoaika 35 minuuttia. Raketin ohjauksesta olisi vastannut ensisijaisesti radio-ohjaus, toissijaisesti lentäjä. Elster-operaation epäonnistuttua marraskuussa 1944 saksalaiset suunnittelivat asentavansa Empire State Buildingin pilvenpiirtäjään radiolähettimen, jota olisi voitu käyttää radiomajakkana.

A9 oli toinen, ylempi vaihe mannertenvälisestä yhdistelmäohjuksesta A9/A10. Se oli paranneltu versio A4:stä, kuten A9 oli A4b:stä. A9 pystyttiin laukaisemaan itsenäisesti tai yhdistettynä A10:een.

A10Muokkaa

A10:n oli tarkoitus olla A9/A10-yhdistelmäohjuksen ensimmäinen vaihe, joka kiihdyttää A9:ää niin, että sen kantama kasvaisi mannertenväliseksi. Testausalusta VII Peenemündessa rakennettiin juuri A10:llä tehtäviä kokeita varten.

A10 suunniteltiin läpimitaltaan 4,12 metriä leveäksi ja noin 20 metriä pitkäksi. Sen alkoholilla ja nestehapella toimivan moottorin tuottama nostovoima olisi ollut 2 300 kN, ja palamisaika 55 sekuntia.

A10:stä oli olemassa muutama moottorivaihtoehto. Ensimmäisenä suunnitelmana oli rakentaa yksi yhtenäinen moottori, ja toisena yhdistää kuusi A4:n moottoria yhteen suureen palokammioon, josta liekki siirtyi yhteen suureen suuttimeen. Erääseen suunnitelmaan kuului viisi pienempää moottoria.

A10:stä aiottiin uudelleen käytettävää siten, että erkaannuttuaan A9:stä se olisi laskeutunut mereen laskuvarjolla.

A11Muokkaa

A11:llä oli kahden aikaisemman mallin tavoin mahdollista laukaista satelliitteja. Sodan lopputulos kuitenkin keskeytti raketin kehittämisen.

A11:n työntövoima olisi ollut 11,8 meganewtonia, halkaisija 8,10 metriä ja korkeus 25 metriä.

A12Muokkaa

A12 jäi suunnitteluasteelle. Sen arvioitu lentopaino olisi ollut 3 500 tonnia, työntövoima 100 meganewtonia, halkaisija 11 metriä ja pituus 33 metriä. A12 oli kaikin puolin samankaltainen kuin myöhemmät Saturn-raketit.

Aiheesta muuallaMuokkaa