Achille Fortier (23. lokakuuta 1864 St-Clet19. elokuuta 1939 Viauville) oli kanadalainen säveltäjä ja pedagogi. Hänen opettajiaan olivat Montrealissa Guillaume Couture ja Dominique Ducharme. Hän pääsi vuonna 1885 Pariisin konservatorioon, jossa hänen opettajiinsa lukeutui Ernest Guiraud. Fortier palasi Montrealiin vuonna 1890 ja ryhtyi itse opettamaan erinäisissä laitoksissa. Hänen oppilaidensa joukossa olivat Jean-Noël Charbonneau, Gabriel Cusson ja Édouard LeBel.[1]

Fortier toimi 1890-luvun alussa Notre-Damen kirkon kuoromestarina Montrealissa. Hänen omia teoksiaan esitettiin vuonna 1893 Guillaume Couturen johtamassa konsertissa. Vuodesta 1900 alkaen Fortier työskenteli hallitukselle kielenkääntäjänä, joka omisti jäljelle jääneen aikansa sävellystyölleen. Sävellyksiin kuuluvat muiden muassa messu neljälle miesäänelle, uruille ja orkesterille, Valssi orkesterille sekä kaksi Méditation-nimistä kappaletta. Fortier sävelsi myös lukuisia lauluja.[1]

Katu Montrealissa nimettiin vuonna 1985 Fortierin mukaan. Hänen mukaansa nimetty yhtye perustettiin vuonna 1988. Kokoonpano koostui sopraano Liette Turnerista, sellisti Alain Aubutista ja pianisti Réjean Coallierista. Vuonna 1989 Turner ja Coallier tekivät baritoni Erik Olandin kanssa CD-levyn The Romanticism in Canada, johon kuuluu kymmenen Fortierin laulua.[1]

Lähteet

muokkaa