Absurdi teatteri

Absurdi teatteri on teatterin tyylilaji, joka rakentuu absurdeille tilanteille ja ilmentää absurdia maailmankuvaa.

Samuel Beckettin tragikomedian Huomenna hän tulee esitys vuodelta 1978.

Sana ”absurdi” viittaa musiikkiterminologisen käytön tavoin epäharmoniseen, ja absurdi teatteri onkin vakava teatterin muoto, ei naurettava tai älytön. Absurdin teatterin taustalla on metafyysinen tuska ja tyhjyys. Siihen vaikutti suuresti eksistentialistinen filosofia, joka pohtii ihmiselämän merkityksettömyyttä. Absurdi teatteri on nähty ihmisen olemassaolon todellisuuden kuvaajana toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa, jossa perinteiset arvot, uskomukset ja merkitykset ovat kadonneet.

Absurdi teatteri käsittelee usein viestinnän vaikeutta tai mahdottomuutta. Näytelmän tyypillinen muoto on kehä, eli näytelmä päättyy sinne missä alkoikin. Lineaarisesti etenevää aikaa, tilaa tai totutun kaltaista rakennetta absurdissa näytelmässä harvoin esiintyy.

Absurdi näytelmä ei kerro kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan se kertoo kenestä tahansa. Roolihahmot ovat käsitteellisiä ja kuvaavat inhimillisyyden eri vivahteita. Hahmoja on melko vähän. Keskiössä on usein kaksi roolihenkilöä, jotka ovat toisistaan riippuvaisia ja täydentävät toisiaan. Roolihenkilöt näkevät usein paljon vaivaa sellaisten asioiden eteen, jotka eivät koskaan tapahdu tai onnistu. Usein henkilöt myös pysähtyvät näyttämölle. Näyttelijät esittävät hahmojaan tarkasti mutta eivät naturalistisesti.

Tyylillisesti absurdi teatteri hyödyntää klovneriaa, kielellisiä järjettömyyksiä sekä unia ja fantasioita. Valo- ja ääniefektejä käytetään säästeliäästi. Puheella on epätavallinen funktio, sillä kielen ei uskota pystyvän ilmaisemaan sellaista, mikä ei ollut ilmaistavissa. Absurdeissa näytelmissä esiintyykin tyhjänpäiväisiä keskusteluja, järjenvastaisia lauseita, näennäisen merkityksettömiä sana-assosiaatioita sekä leikkiä kielen rytmillä, mielleyhtymillä ja hiljaisuudella. Näytelmän henkilöt toimivat usein sanomisiaan vastaan, minkä avulla pyritään vähentämään kielen sisällöllisen merkityksen painoarvoa. Joskus dialogissa tärkeää on muoto ja rakenne, ei vain sanojen tarkoitus. Taukoja on paljon.

Absurdismi ei ollut tietoinen tai yhtenäinen liike, vaan temiä alkoi käyttää vasta vuonna 1961 teatterintutkija Martin Esslin viittaamaan 1940- ja 1960-lukujen välillä vaikuttaneisiin kirjailijoihin. Absurdin näytelmän tyyppiesimerkki on Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee (1949). Toinen merkittävä tyylin edustaja on Eugène Ionesco. Esslinin mukaan tyylin keskeisiä kirjailijoita Beckettin ja Ionescon ohella ovat Arthur Adamov, Jean Genet ja Harold Pinter, ja muita siihen liittyviä nimiä ovat Tom Stoppard, Friedrich Dürrenmatt, Fernando Arrabal, Edward Albee ja Jean Tardieu.