Avaa päävalikko
Ohimarssi Joensuussa toukokuussa 1940. Sainio etualalla äärioikealla.

Aarne Rafael Sainio (4. heinäkuuta 1893 Orivesi7. kesäkuuta 1968) oli suomalainen jääkärieversti ja liikennepäällikkö. Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Johan Nestor Sainio ja Olga Fredrika Fagerlund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Toini Alina Winterin kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Sainio kirjoitti ylioppilaaksi Uudenkaupungin yhteislyseosta vuonna 1914 ja liittyi Varsinaissuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 19141915 Teknillisen korkeakoulun rakennusinsinööriosastolla. Hän oli kuuntelu-upseerina Kadettikoulussa vuosina 19221923 ja suoritti Sotakorkeakoulun erikoiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925 sekä Sotakorkeakoulun yleinen osaston vuosina 19261927.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Sainio liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 23. helmikuuta 1916 ja otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella. Hän kuului myöhemmin Libaussa vuonna 1917 pataljoonan ratsuosastoon.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Sainio saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan ensin joukkueenjohtajaksi Karjalan ratsujääkärirykmentin 3. eskadroonaan, josta hänet siirrettiin 19. huhtikuuta 1918 alkaen 3. jääkäriprikaatin adjutantiksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Hänet siirrettiin sisällissodan jälkeen 1. kesäkuuta 1918 Kenraaliohjaamoon ja 14. kesäkuuta 1918 alkaen 1. Divisioonan esikuntaan sekä 20. heinäkuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:n 1. konekiväärikomppaniaan sekä edelleen 3. marraskuuta 1918 lähettiupseeriksi 3. Divisioonan esikuntaan. Pohjois-Savon rykmentin 1. konekiväärikomppanian hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1919 ja Savon jääkärirykmentin 3. konekiväärikomppanian päälliköksi 14. elokuuta 1919. Hän toimi 23. elokuuta16. marraskuuta 1919 välisen ajan Porajärven komennuskunnan (Savon jääkärirykmentin 9. komppania ja 3. konekiväärikomppania) päällikkönä. Hänet siirrettiin 12. marraskuuta 1919 Pohjois-Savon rykmentin 2. konekiväärikomppanian päälliköksi ja toimi pataljoonan vara komentajana 8. maaliskuuta12. toukokuuta ja 26. kesäkuuta29. syyskuuta 1920 väliset ajat. Hänet siirrettiin 20. huhtikuuta 1921 alkaen 6. Erillisen konekiväärikomppanian päälliköksi ja komennettiin 16. joulukuuta 1921 ja siirrettiin 15. marraskuuta 1922 alkaen 3. Divisioonan esikuntaan, missä toimi aluksi yleisesikuntaupseerina ja 17. lokakuuta 19248. syyskuuta 1925 välisen ajan esikuntapäällikön viransijaisena ja 29. marraskuuta 1927 alkaen vara esikuntapäällikkönä. Hänet siirrettiin 27. kesäkuuta 1928 sotilastarkastajaksi Suojeluskuntain yliesikuntaan, mistä hänet siirrettiin 30. elokuuta 1930 Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin päälliköksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Sainio osallistui Jalkaväkirykmentti 36:n komentajana ja osallistui taisteluihin Maltinassa, Piitsoinojalla ja Uomaan länsipuolella. Rykmentin komentajan paikalta hänet siirrettiin Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin komentajaksi ja edelleen Iisalmen suojeluskuntapiirin komentajaksi, josta hänet siirrettiin välirauhan aikana Päijänteen sotilasläänin komentajan apulaiseksi, mistä siirrettiin Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin komentajaksi. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Jalkaväkirykmentti 51:n komentajaksi ja osallistui taisteluihin Pälkjärvellä, Hämekoskella, Harlussa, Läskelässä, Latvasyrjässä, Niemiskylässä, Koivuselässä, Tarsepolissa, Latvassa, Äänislinnassa ja Juksovassa. Vuonna 1942 hänet siirrettiin Savo-Karjalan sotilasläänin komentajaksi, missä tehtävässä oli sodan loppuun saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Outokumpu Oy:n liikennepäälliköksi, missä tehtävässä toimi vuoteen 1958 saakka. Hänet on haudattu Kuusjärvelle.[2]

LuottamustoimetMuokkaa

Sainio toimi Mikkelin kaupunginvaltuuston varajäsenenä vuonna 1924 ja Suomen voimistelu- ja urheiluliiton Mikkelin piirin olympialaiskeräystoimikunnan jäsenenä vuosina 1924 ja 1928 sekä Mikkelin ilmapuolustusyhdistyksen varapuheenjohtajana vuonna 1928. Pohjois-Karjalan rintamamiesyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi vuonna 1931 ja Pohjois-Karjalan hiihtoseuran varapuheenjohtajana vuodesta 1935 alkaen. Outokummun reserviupseerikerhon jäsenenä ja kunniajäsenenä hän toimi vuodesta 1967 alkaen.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975