Aalto-yliopiston urheiluseura

yliopiston urheiluseura

Aalto-yliopiston urheiluseura (AaltoUS, vuoteen 2010 asti Polyteknikkojen urheiluseura, PUS) oli vuonna 1903 perustettu urheiluseura. Seura oli helsinkiläinen ja toimi Aalto-yliopiston (vuoteen 2010 asti Teknillisen korkeakoulun) urheiluseurana. Lajeina olivat vuosien varrella muun muassa voimistelu, hiihto, luistelu, jalkapallo, futsal, koripallo, salibandy, lentopallo ja jääpallo.

Polyteknikkojen urheiluseuran joukkue, joka voitti jalkapallomestaruuden 1909. Valtaosa pelaajista voitti samana vuonna myös jääpallomestaruuden.[1]

Historia muokkaa

Seuran nimi oli aluksi Polyteknikkojen voimistelu- ja urheiluseura, joka kuitenkin myöhemmin lyheni Polyteknikkojen urheiluseuraksi.

Jalkapallossa seura selvisi Suomen-mestaruuskilpailuissa vuonna 1908 loppuotteluun, jonka se hävisi Sportklubben Unitasille maalein 1–4. Seuraavana vuonna seura voitti SM-loppuottelussa HIFK:n lukemin 4–0.[2] Jääpallossa seura saavutti kaksi ensimmäistä Suomen mestaruutta vuosina 1908 ja 1909. Vuonna 1908 se voitti loppuottelussa HIFK:n 8–3 ja seuraavana vuonna lukemin 6–4. Vuonna 1910 seura ylsi hopealle, kun se hävisi loppuottelun IFK:lle maalein 4–12. Seura voitti myös yleisurheilun SM-kisojen yhteydessä pidetyn jalkapalloturnauksen vuonna 1907.

Pesäpallossa PUS osallistui 1930-luvulla moniin turnauksiin, esimerkiksi ”Pikkumailaan”, joka oli tarkoitettu 2-luokan joukkueille eli ei-mestaruussarjalaisille. Joukkue voitti turnauksen 1930 ja 1931. Myös akateemisen Suomen mestaruuden Teknillinen korkeakoulu onnistui joitakin kertoja voittamaan.[3][4] Amerikkalaisessa jalkapallossa seura tunnettiin nimellä Poli. Poli voitti lajin Suomen mestaruuden vuonna 1980. Amerikkalaisen jalkapallon toiminta eriytyi vähitellen omaksi urheiluseuraksi FT Scotchiksi.

Yhdistys purkautui 17. helmikuuta 2015.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo, s. 56. Hämeenlinna: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3.
  2. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 168, 186. Otava, 1970.
  3. Helsingin Mailakilpailut M. Rasilainen. Viitattu 14.4.2009.
  4. B-sarjan (1931–35) ja valtakunnan sarjan (1936–40) aluemestarit 1931–1940 M. Rasilainen. Viitattu 14.4.2009.
  5. Yhdistyksen perustiedot Yhdistysnetti. Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 12.8.2015.