Avaa päävalikko

Grumman A-6 Intruder ("Tunkeilija") oli yhdysvaltalainen lentotukialuskäyttöön rakennettu rynnäkkökone. Konetyyppi otettiin käyttöön 1960-luvulla, ja se korvasi potkurikäyttöisen Douglas A-1 Skyraiderin. Viimeinen Intruder poistettiin käytöstä vuonna 1997. Konetyyppi korvattiin pikkuhiljaa F/A-18 Hornet-koneilla.[1]

Grumman A-6 Intruder
A-6E Intruder Espanjan yllä. (Operaatio Matadori)
A-6E Intruder Espanjan yllä. (Operaatio Matadori)
Tyyppi rynnäkkökone
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Valmistaja Grumman
Muunnelmat EA-6B Prowler

KehitysMuokkaa

Yhdysvaltain laivasto alkoi suunnitella vanhentuvan potkurikäyttöisen mäntämoottorikone Douglas A-1 Skyraiderin korvaamista uudella jokasään rynnäkköpommittajalla 1950-luvulla. Grumman sai sopimuksen vuonna 1957. Ensimmäinen A2F lensi vuonna 1960. Tätä konetyyppiä ei kuitenkaan hyväksytty.

Grumman suunnitteli koneen uudelleen, ja ensimmäinen laivueellinen A-6A-koneita otettiin käyttöön helmikuussa 1963. [2]Konetyypistä tuli Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen jokasään rynnäkkökone 1960-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin.

Konetyyppi palveli rintamalla ensimmäisen kerran Vietnamissa, ja myöhemmin Libanonissa ja Libyassa. Viimeisen kerran tyyppi nähtiin rintamalla Persianlahden sodan aikana. Intruder poistui palveluksesta 1990-luvun loppupuolella. Alun perin kone oli tarkoitus korvata A-12 Avenger II-stealth-koneilla.lähde? A-12-suunnitelma kuitenkin peruttiin, ja korvaajaksi tuli F/A-18E/F Super-Hornet.

VersiotMuokkaa

RynnäkkömallitMuokkaa

A-6:sta tehtiin sen toimintakauden aikana seitsemän versiota, mukaan lukien prototyyppi YA-6. Viimeisin, A-6F suunniteltiin 1980-luvun alussa. Käytännössä kyseessä oli täysin uusi kone vanhoissa kuorissa. Grumman tarjosi A-6G-mallia vielä A-12-koneen peruutuksen jälkeen, mutta tätäkään konetta ei otettu palveluskäyttöön.lähde?

Elektronisen sodankäynnin mallitMuokkaa

Koneesta tehtiin myös elektronisen sodankäynnin (ELSO) malli EA-6A ECM Yhdysvaltain merijalkaväen tarpeisiin. Vain 28 konetta rakennettiin. Näiden koneiden erikoisuus oli kullalla päällystetty kuomu: tämä vain muutaman mikronin vahvuinen suojaus mahdollisti erityisherkkien elektronisten tiedustelulaitteiden käytön koneessa. Tämä erityiskäyttöön tähdätty konetyyppi otettiin palvelukseen vuonna 1972. Ensimmäinen sitä käyttänyt lentolaivue oli VAQ-132.[3]

A-6:n pohjalta kehitettiin myöhemmin myös EA-6B Prowler, johon tehtiin huomattavasti suurempia muutoksia, muun muassa paikat neljän hengen miehistölle. Tämä konetyyppi on edelleen USA:n laivaston ja merijalkaväen käytössä. Kone käyttää ALQ-99 -nimistä elektronista häirintäjärjestelmää. Koneet päivitettiin 1990-luvun puolivälissä ylempään standardiin.[1]

IlmatankkauskoneMuokkaa

Koneesta tehtiin Vietnamin sodassa runsaasti käytetty ilmatankkausversio KA-6, josta puuttuivat inertianavigointijärjestelmä, kaksi tutkaa ja taisteluvarusteet. Kone pystyi kuljettamaan sisäisessä tankissaan ja irrotettavissa siipitankeissa noin 14 kuutiota kerosiinia. Koneessa oli muista poiketen kaksi radiolaitteistoa, jotta lentäjät pystyivät keskustelemaan tarpeen vaatiessa yhtä aikaan esimerkiksi vaurioituneen koneen ohjaajan ja lennonjohdon kanssa. Samoin he pystyivät kuulemaan kunkin hyökkäyksestä palaavan koneen ”jalat märät” -ilmoituksen, joka tarkoitti että kyseinen kone oli siirtynyt maan päältä meren puolelle. Se siis oli periaatteessa koska tahansa tankkausetäisyydellä ja kuitenkin pysymään kiinteässä yhteydessä lennonjohdon kanssa, mikä oli oleellista toiminnan kannalta. Yhtä tärkeätä oli, että näin tankkauskone pystyi tutkimaan tehtävältä tulevan pommittajan tai hävittäjän alapuolen taisteluvauriot, ja välittämään niistä tiedon yhtaikaisesti sekä lentäjälle että lennonjohdolle. Näin pystyttiin päättämään, yrittäisikö vaurioitunut kone laskua vai hylkäisivätkö lentäjät sen.[4]

Tekniset tiedot (A-6E)Muokkaa

 
A-6-koneita lentotukialus USS John F. Kennedyn kannella. Etualalla S-3 Viking. Neljäs kone edestä laskien on elektronisen sodankäynnin versio EA-6B Prowler

Lähde:[5]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 2 (lentäjä, pommittaja/navigaattori)
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&016.060000016,6 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&016.020000016,2 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.07500004,75 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&049.010000049,1 m²
  • Siiven sivusuhde: &&&&&&&&&&&&&&05.03100005,31
  • Siipiprofiili: NACA 64A009 mod (tyvessä), NACA 64A005.9 (kärjessä)
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&011630.&&&&0011 630 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&027500.&&&&0027 500 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino tukialuksella (katapulttistartti): 26 636 kg
  • Hyötykuorma: &&&&&&&&&&015870.&&&&0015 870 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Pratt & Whitney J52-P8B suihkumoottoria; &&&&&&&&&&&&&041.040000041,4 kN per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01040.&&&&001 040 km/h
  • Lentomatka: 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”~”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”~”.~5 200 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&014480.&&&&0014 480 m [2]
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&&038.070000038,7 m/s
  • Nostovoima/vastus: 15.2

Aseistus

Max. 8 165 kg.[2] Intruderissa ei ole tykkiä tai muutakaan kiinteää aseistusta.[1] Koneessa on viisi ripustinta, joissa voidaan käyttää seuraavia aseita:

LähteetMuokkaa

  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft. Enderby: Blitz, 1997. ISBN 1-85605-375-X.
  • Sharpe, Michael: Attack and interceptor jets - 300 of the world's greatest aircraft. Friedman/Fairfax: Amber Books Ltd., 1999. ISBN 1-58663-301-5.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Coonts, Stephen: Paholaislentäjät, 1987. Alkuteos englanniksi, 1986: Flight of the Intruder. Suom. Nummi, Ilari. Kirjan kustantaminen: Kauppiaitten Kustannus Oy. Painettu Jyväskylässä 1987 Gummeruksen kirjapainossa. ISBN 951-635-664-8.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c http://www.netti.fi/~halle/planes/usa/a-6.htm (Viitattu 15.1.2014)
  2. a b c Sharpe, 1999: s. 114
  3. Sharpe, 1999: s. 115
  4. : Coonts, S., 1987, s. 12 & 18
  5. NASA History Office 26.1.2012. NASA. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa