254/45 D

254/45 D (254 millimetrin 45 kaliiperin merikanuuna mallia Durlacher) ja Durlacher-tykki ovat suomalaisia nimiä Obuhovin terästehtaan valmistamalle kaliiperiltaan 254 millimetrin rannikkotykille Durlacher-lavetilla. Tykin putken pituus oli 45 kaliiperia. Tykki kehitettiin 1890-luvulla ja lavetin suunnittelu viimeisteltiin 1905. Alkuperäisellä lavetilla tykkiä kutsuttiin A. F. Brinkin kanuunaksi vm. 1895.

254/45 D Kuivasaaressa

254/45 D:n putken pituus oli 11 420 millimetriä. Alkuperäinen suurin korotus oli vain 15 astetta, mutta lopullisella Durlacher-lavetilla 30 astetta. 1900-luvun alun ampumatarvikkeilla 15 asteen korotuksella tykin kantama oli noin 11 kilometriä, 30 asteen korotuksella noin 18 kilometriä ja toisen maailmansodan aikaisilla ampumatarvikkeilla 27,5 kilometriä. Teoreettinen tulinopeus oli 2 laukausta minuutissa ja käytännön tulinopeus 1 laukaus minuutissa. Tykin miehistö oli 4 aliupseeria ja 20 miestä.

Tykin historia

254 millimetrin 45 kaliiperin laivakanuuna hyväksyttiin Venäjän keisarillisen laivaston varustukseen 1892. Sitä alettiin pian sopeuttaa myös rannikkotykistön käyttöön. Se ei kuitenkaan sellaisenaan sopinut tehtävään vaan se piti suunnitella lähes uusiksi. Tämän tykin nimeksi tuli A. F. Brinkin kanuuna vm. 1895. Ensimmäiset rannikkotykit toimitettiin Venäjän maavoimille 1899. Tykki taisteli ensimmäisen kerran Port Arthurin taistelussa 1904.

A. F. Brinkin kanuunassa vm. 1895 oli melko hyvät ballistiset ominaisuudet, mutta sen alkuperäinen suurin korotus, 15 astetta, rajoitti sen kantamaa. Kenraali Robert Augustovitš Durlacher suunnitteli lavetin, jolla tykin korotus saatiin 20 asteeseen. Tämän lavetin valmistamiseen siirryttiin 1900-vuosikymmenen alussa. Hän suunnitteli 1905 lavettiin muutoksen, jolla suurin korotus saatiin 30 asteeseen. Tämän tykin nimeksi tuli Suomessa 254/45 D.

254/45 D oli käsikäyttöinen ja siksi kokonsa vuoksi hyvin hidas suunnata. Lavettiin suunniteltiin sähkömoottori 1910-luvulla, mutta sitä ei tiettävästi otettu käyttöön. Puna-armeija luopui suurimmasta osasta kyseisistä vanhentuneina pidetyistä tykeistä 1920-luvulla. Ne eivät muutenkaan olleet kovin pidettyjä.

Suomen itsenäistyttyä maahan jäi kymmeniä 254/45 D -tykkejä. Venäläiset tuhosivat poistuessaan useita niistä, mutta 28 oli kunnossa 1920-luvulla. Suomalaiset paransivat tykin kranaattia ja siten huomattavasti suurinta kantamaa. Tykistä tuli Suomen järeän rannikkotykistön pääase. Sotien jälkeen 17 tykkiä oli palveluksessa, jotka kaikki siirrettiin turvaan varikolle Moskovan välirauhan mukaisesti. Tykistä päätettiin luopua Suomessa 1962, kun 152/50 T -tykin katsottiin syrjäyttävän sen. Nykyään yksi on museotykkinä Kuivasaaressa.

Lähteet

• Ove Enqvist: Itsenäisen Suomen rannikkotykit 1918–1998. Sotamuseo, 1999. ISBN 951-25-1033-2.

Aiheesta muualla

• NavWeaps. Russian 10"/45 (25.4 cm) Pattern 1891 Laivakanuunan tietoja (englanniksi)
• Novodobé fortifikace. Photogallery 8 (2002) — Baterry Kuivasaari Sivulla kuva Kuivasaaren museotykistä