Ľudovít Rajter

Ľudovít Rajter (30. heinäkuuta 1906 Pezinok6. heinäkuuta 2000 Bratislava) oli slovakialainen säveltäjä ja kapellimestari. Hän aloitti musiikkiopintonsa kotimaassaan ja jatkoi niitä vuosina 1924–1929 Hochschule für Musik und darstellende Kunstissa, Wienissä. Siellä häntä opettivat sävellyksessä Franz Schmidt ja Joseph Marx, orkesterinjohdossa Clemens Krauss ja Alexander Wunderer sekä sellonsoitossa Friedrich Buxbaum. Vuosina 1930–1932 hän sai opetusta Ernő Dohnányilta Budapestin Franz Liszt -musiikkiakatemiassa. Vuonna 1936 hän sai kunniatohtorin arvon New York College of Musicista, ja vuonna 1941 hänestä tuli Franz Liszt -musiikkiakatemian professori. Rajter opetti myös vuosina 1949–1974 orkesterinjohtoa ja kamarimusiikkia Bratislavan esittävien taiteiden akatemiassa.[1]

Ľudovít Rajter vuonna 1975

Rajter oli vuonna 1943 mukana perustamassa Unkarin radion sinfoniaorkesteria ja toimi Tšekkoslovakian radion sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina Bratislavassa vuosina 1946–1949, sitten uudemman kerran 1968–1977. Hän oli yksi Slovakian filharmonisen orkesterin perustajista ja toimi sen ensimmäisenä kapellimestarina vuosina 1949–1976. Vuonna 1966 Rajter johti orkesterinjohdon mestarikursseja Salzburgin Mozarteumin kesäakatemiassa ja vuonna 1994 Orvietossa.[1]

Rajter oli vuosina 1968–1969 Baselin radion sinfoniaorkesterin pysyvä vieraileva kapellimestari ja sai vuonna 1991 nimityksen Savarian sinfoniaorkesterin elinikäiseksi kunniakapellimestariksi Szombathelyssa. Vuonna 1999 hänet nimitettiin Slovakian filharmonisen orkesterin kunniapääkapellimestariksi ja vuonna 2000 Unkarin taideakatemian kunniajäseneksi.[1]

Säveltäjänä Rajterin tyylin juuret ovat wieniläisessä ja budapestilaisessa sävellyskoulukunnassa (Schmidt, Dohnányi, Béla Bartók, Alexander Albrecht). Alžbeta Rajterován kirjassa 100 slovenských skladateľov ("100 slovakialaista säveltäjää", 1998) esittämän kuvauksen mukaan Rajterin tyylille ominaista on alkuperäisyys perinteisten sääntöjen frameworkissa, laaja näkökulma muodossa ja harmoniassa, keskittyneisyys, rationaalisten ja emotionaalisten elementtien tasapaino sekä humoristisuuden ja lyyrisyyden tuntu. Keskittyneimmäksi ja puhtaimmaksi hän kuvaa Rajterin sävelkieltä tämän myöhäisemmän uransa aikana tekemissä kamarimusiikkiteoksissa.[1]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa