Avaa päävalikko
Åke Gustaf Wahren

Åke Gustaf Wahren[1] (26. kesäkuuta 1893 Urjala13. lokakuuta 1976)[2] oli suomalainen jääkärieversti ja toimitusjohtaja. Hänen vanhempansa olivat agronomi Axel Wahren ja Sigrid Wasastjerna. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Martha Degerholmin kanssa.[3][4]

OpinnotMuokkaa

Wahren kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Turkulaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi 2 vuotta Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa. Puolan armeijan ratsuväkikoulun hän suoritti vuosina 1921–1922.[3][4]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 2. helmikuuta 1916, josta hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[5]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hänet komennettiin Suomeen 7. etukomennuskunnan johtajana 12. tammikuuta 1918.[3][4]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Wahren saapui 7. etukomennuskunnan kera Merenkurkun yli Vaasaan 2. helmikuuta 1918 ja hänet määrättiin 17. helmikuuta 1918 Järjestyslipustoon, josta vähän myöhemmin muodostettiin Uudenmaan rakuunarykmentti. Hän toimi aluksi rykmentin adjutanttina ja 25. huhtikuuta 1918 alkaen 3. eskadroonan päällikkönä. Hän otti osaa sisällissodassa taisteluihin Länkipohjassa, Tervaniemellä, Pälkäneellä, Evossa, Lammin-Syrjäntaan akselilla ja Koskella.[3][4]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Wahren palveli Uudenmaan rakuunarykmentin 2. eskadroonan päällikkönä, josta hänet määrättiin 16. toukokuuta 1924 rykmentin talouspäälliköksi. Hänet siirrettiin 10. marraskuuta 1926 Helsingin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi. Armeijasta hän erosi 31. elokuuta 1928. Upseeriuransa jälkeen hän toimi virkamiehenä Liittopankissa vuosina 1928–1930 ja sen jälkeen Valotorni oy:n johtajana Helsingissä.[3][4]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Wahren osallistui Kevyt osasto 3:n komentajana ja osallistui Summan taisteluihin. Välirauhan aikana hän toimi aluksi Jalkaväkirykmentti 7:n komentajana, josta hänet siirrettiin Päämajan Linnoitusosaston Liikekannallepanotoimiston päälliköksi, jossa tehtävässä hän toimi Jatkosodan syttymiseen saakka, jolloin hänet määrättiin 7. Armeijakunnan huoltopäällikön apulaiseksi ja myöhemmin Ryhmä Oinosen huoltopäälliköksi. Vuonna 1941 hänet komennettiin Uudenmaan rakuunakykmentin virkaatekeväksi komentajaksi, josta hänet komennettiin viransijaiseksi Ratsuväkiprikaatin komentajalle. Hän hoitikin komentajan tehtäviä aina vuoteen 1943 saakka, jolloin hän siirtyi Ratsuväkikoulutuskeskuksen päälliköksi ja oli toimessa sodan loppuun saakka.[4]

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sotien jälkeen Wahren palasi siviilitoimiin ja siirtyi Suomen Vartioimis- ja Sulkemis Oy:n toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä oli vuoteen 1957 saakka, jolloin siirtyi Siivouskeskus Oy:n toimitusjohtajaksi.[3][4]

LuottamustoimetMuokkaa

Wahren toimi Suomen Kennelklubin puheenjohtajana vuosina 1945–1948.[3][4]


LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • E. Jernström, Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy, Helsinki 1933.
  • Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.

ViitteetMuokkaa

  1. Finlands ridderskaps och adels kalender, 1956, sivut 508–510
  2. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 23.10.1976, s. 11. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille) Viitattu 4.11.2017.
  3. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  4. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  5. Tykkimies 1960 s. 51 - 54.