Avaa päävalikko
Aa-joen taistelut
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Saksalaisten kartta Lielupe- eli Aa-joen taisteluista
Saksalaisten kartta Lielupe- eli Aa-joen taisteluista
Päivämäärä:

5. tammikuuta1. tammikuuta 1917

Paikka:

Tirul-suot Riikan, Tukumsin ja Jelgavan rajaamalla alueella

Lopputulos:

Ei merkittävää hyötyä kummallekaan osapuolelle

Osapuolet

Saksa Saksan keisarikunta

Venäjä Venäjän keisarikunta

Komentajat

Friedrich von Scholtz
Günther von Pappritz

Nikolai Ruzsky
Radko Dimitriev

Vahvuudet

25 000

40 000

Tappiot

tuntematon, 1 000 vangittua

13 000, joista 8 000 latvialaisia kiväärimiehiä (tarkka-ampujia)

Aa-joen taistelut (ven. Митавская операция - Mitaun operaatio, latv. Ziemassvētku kaujas -Joulunajan taistelut, saks. Schlachten an der Aa - Aa-joen taistelut) olivat sarja sotilaallisia yhteenottoja ensimmäisen maailmansodan aikana 5.-11. tammikuuta 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan 23.-29. joulukuuta 1916), jossa vastakkain olivat Saksan ja Venäjän keisarilliset armeijat. Venäjän 12. armeija aloitti hyökkäyksen saksalaisrintamaa vastaan Mitaun latv. Jelgava pohjoispuolella. Venäläisten hyökkäys tapahtui venäläisen joulun aikaan kenraali Radko Dimitriewin johdolla. Venäjän armeijasta taisteluun osallistui noin 40 000 sotilasta. Venäläisarmeijaa vastassa oli Saksan 8. armeija kenraali Friedrich von Scholtzin johdolla. Saksalaisia osallistui taisteluun kaikkiaan 25 000 sotilasta. Taistelu tapahtui Kuurinmaalla Tirul-soiden alueella, joiden läpi virtaa Missejoki latv. Misa, joka yhtyy Mitau/Jelgavan pohjoispuolella Riianlahteen Aa-jokeen (latv. Lielupe-joki). Saksalaiset tekivät 23. tammikuuta alkaen vastahyökkäyksen, joka helmikuun alkuun mennessä oli pääosin palauttanut rintamatilanteen Aa-joen taisteluita edeltävään tilanteeseen. Taistelut eivät tuottaneet merkittävää hyötyä kummallekaan osapuolelle.[1]

Venäjän armeijan latvialaiset tarkka-ampujat hyökkäyksen kärjessäMuokkaa

Tammikuun 5. 1917 Venäjän armeijaan kuuluneet Latvialaiset tarkka-ampujat yhdessä siperialaisten joukko-osastojen kanssa käskettiin hyökkäykseen saksalaisten linjoja vastaan Tirul-suoalueella Tukkumin (latv. Tukums, saks. Tuckum), Riian ja Jelgavan saks. Mitau puolessa välissä. Hyökkäys tuli saksalaisille yllätyksenä, sillä juuri oli alkamassa venäläisten juliaanisen kalenterin mukainen joulun aika. Latvialaisten hyökkäys onnistui. Latvialaiset hyökkäsivät yöllä lumituiskussa lumipukuisina yli jäätyneen suoalueen ilman tykistövalmistelua. Latvialaiset prikaatit olivat osa Venäjän 12. armeijaa. Hyökkäykseen osallistui myös venäläisiä joukkoja, mutta hyökkäysjoukoissa oli merkittävä osa latvialaisia.[1]

Vastoin venäläisten kenraalien odotuksia latvialaisten onnistui murtaa seitsemän kilometrin levyinen aukko saksalaisten Mitaun ryhmän rintamaan, jota komensi kenraali Günther von Pappritz. Saksalaiset joutuivat perääntymään. Murtokohdassa saksalaisten rintamavastuu oli keski-ikäisistä muodostetulla reserviläisjoukko-osastolla, joka ei ollut Saksan armeijan parhaimmistoa. Suomalaiset jääkärit olivat ensimmäisten joukossa, kun murtokohdan selustaan lähetettiin joukkoja.[2]

 
Latvialaisten tarkka-ampujien sotilaita Tirulin suoalueella valmiina kaasuhyökkäykseen tammikuussa 1917.

Latvialaisten kannalta taisteluista muodostui tragedia, sillä venäläiset eivät olleet uskoneet hyökkäyksen menestykseen eivätkä olleet valmistautuneet reservien lähettämiseen murtokohtaan. Venäläisten pohjoisen armeija komentaja kenraali Nikolai Ruzsky hylkäsi 12. armeijan komentajan kenraali Radko Dimitrievin pyynnöt vahvistusten lähettämisestä. Tsaarin armeija oli alkanut tässä vaiheessa olla jo romahduksen partaalla. Venäjän armeijan siperialaisia joukko-osastoja kieltäytyi lähtemästä enää taisteluun. Helmikuun vallankumoukseen oli aikaa enää kaksi kuukautta. Silloin tsaari syöstiin vallasta. Latvialaiset menettivät hyökkäyksessä noin 8 000 miestä eli melkein kolmasosan tarkka-ampujien vahvuudesta. Kaatuneita oli 2 000. Ajankohta oli myös erittäin kylmä eli mittari laski lähes 35 pakkasasteeseen, mikä oli poikkeuksellista tällä alueella. Aa-joen taistelut aiheuttivat suuttumusta latvialaissotilaiden keskuudessa. Heidän mielestään venäläisten sodanjohto oli pettänyt heidät. Niinpä monet kiväärimiehet siirtyivät muutaman kuukauden kuluttua tukemaan bolševikejä.[1]

Saksalaiset saivat alueelle lisävoimia ja aloittivat vastahyökkäyksen 23. tammikuuta 1917 vahvalla tykistökeskityksellä. Saksalaiset saivatkin palautettua rintaman pääosin Aa-joen taisteluita edeltäneeseen tilanteeseen.[1]

Suomalaiset jääkärit Aa-joen talvitaisteluissaMuokkaa

 
Saksalaisrintamaa Tirulin suoalueella Kuurinmaalla.

Suomalainen jääkäripataljoona oli vedetty kesän 1916 taistelujen jälkeen rintamalta Riianlahden alueelta selustaan Libauhun latv. Liepaja, jossa he viettivät joulun 1916. Jääkäreiden kasarmielämä Libaussa päättyi yllättäen tammikuussa 1917. Lähtökäsky tuli 5. tammikuuta 1917, jolloin jääkäripataljoona siirtyi junakuljetuksella Mitaun kautta Tukkumiin. Jääkäripataljoonassa siirtyi tällöin rintamalle yli 1 400 suomalaismiestä.[2]

Suomalaispataljoona määrättiin kerran tammikuun alussa hyökkäystehtävään vastahyökkäykseen, mutta se peruttiin. Vastahyökkäys peruttiin, koska pataljoona saapui hyökkäyksen lähtöalueelle myöhässä, sillä yksikkö oli saksalaisen komentajansa johdolla suunnistanut harhaan. Lisäsyynä saattoi olla myös suomalaisille aiemmin annettu lupaus jättää heitä käyttämästä hyökkäystarkoituksiin. Aa-joen talvitaistelujen alkuvaiheessa eli Venäjän armeijan hyökkäysvaiheessa taistelutehtäviin osallistui suomalaisjääkäreistä vain tykkijaos. Se joutui alueella torjunta-ammuntoihin.[3] Vaikka suomalaisia ei juurikaan kaatunut Aa-joen alueen taisteluissa, suomalaisjääkäreitä sairastui suuri määrä, kuten jääkärien mukana ollut Mitaussa toiminut suomalainen sairaanhoitaja Ruth Munck kertoo ajankohdasta[4]:

»Jääkärit palelivat, vesi jäätyi, leipä jäätyi, jopa soppakin jäätyi, niin että piti pistimellä se paloitella. ... Keuhkotulehdus, paleltuminen, nivelreumatismi ja muuta sellaista oli tästä luonnollisena seurauksena, ja se vihollinen, joka aina väojyi jääkäreitä, tuberkuloosi, sai uutta helposti saavutettua saalista.»

Vaikka Venäjän armeijan hyökkäys oli pysäytetty, Aa-joen alueelle saapui lisää saksalaisjoukkoja. Tässä vaiheessa eli 18. tammikuuta 1917 suomalaisjääkärit siirtyivät Mitauhun. Siellä tuli jääkäreille uusi hyökkäyskäsky, jonka mukaan osana saksalaisten vastahyökkäystä oli 500-miehisen suomalaisosaston pujahdettava hiihtämällä venäläisten linjojen läpi ja vaikeutettava sen jälkeen venäläisten selustassa heidän perääntymistään. Suomalaisten hyökkäys oli tarkoitus käynnistää 24. tammikuuta, jota varten hiihtävät suomalaiset lumipuvuissaan järjestäytyivät Aa-joen jäälle. Hyökkäyssuunnitelma oli aiheuttanut suomalaisjääkäreissä jo aiemmin kieltäytymisiä, ja huipentumana oli oberzugführer Armas Ståhlbergin suorittama lapualaisen jääkärin Matti Sven Heikinpoika Saarikosken (1890–1917) ampuminen rivin eteen, sillä Saarikoski oli kieltäytynyt lähtemästä mukaan operaatioon. Suomalaisten operaatio kuitenkin peruttiin, ja suomalaisjääkärit vedettiin reserviin Tukkumiin.[5]

Aa-joen taistelujen muisto LatviassaMuokkaa

Koska latvialaiset tarkka-ampujayksiköt olivat keskeisessä asemassa Aa-joen alueen taisteluissa tammikuussa 1917, Latvian tasavallan hallitus hyväksyi huhtikuussa 1995 asetuksen, jonka mukaan Tirulin suoalueen taistelupaikat pyritään säilyttämään. Alueelle on pystytetty muistomerkki, jossa tuodaan esille latvialaisten tarkka-ampujien toiminta Aa-joen taistelussa. Alueelle rakennettiin vuonna 2005 näkötorni. Lisäksi alueella on jälleenrakennettu osia linnoitusrakennelmasta.[6]

KirjallisuusMuokkaa

  • Munck, Ruth: Jääkärien mukana Saksassa.. Helsinki: Sanatar, 1939.
  • Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? Jääkäreiden tuntematon historia: Jääkäriliikkeen ja jääkäripataljoona 27:n (1915–1918) synty, luonne, mielialojen vaihteluita ja sisäisiä kriisejä sekä niiden heijastuksia itsenäisen Suomen ensi vuosiin saakka. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Hans Garcke: d. 3: Der deutsche Landkrieg, Dritter Teil:Vom Winter 1916/17 bis zum KriegsendeKapitel 7: Der Krieg im Osten 1917/18 Der Weltkampf um Ehre und Recht.. Viitattu 13.9.2019 (saksaksi).
  2. a b Lackman 2000, 385-386
  3. Lackman 2000, 386-389
  4. Munch 1939, 13-138
  5. Lackman 2000, 394-396
  6. Ziemassvētku kauju muzejs 2004. REKLĀMAS AĢENTŪRA KĀPNES. Viitattu 13.9.2019 (latviaksi).