Åke Forsman

suomalainen jalkapalloilija

Åke Johannes Forsman (21. marraskuuta 1923 Tenhola22. lokakuuta 1995)[1][2] oli suomalainen jalkapalloilija, jonka ura päättyi 1950.

Oikeana välihyökkääjänä tai oikeassa laidassa pelannut Forsman edusti koko uransa ajan 1945–1950 HIFK:ta mestaruussarjassa ja 1. divisioonassa. Hän voitti seurassa Suomen mestaruuden 1947. Kaikkiaan hän pelasi neljän kauden aikana 59 pääsarjatason ottelua, joissa hän teki 33 maalia.[3]

Maajoukkueessa Forsman pelasi vuosina 1947–1948 neljä maaottelua ja teki sinä aikana yhden maalin.[4]

Suomen Palloliiton pronssinen mitali hänellä on vuodelta 1948. Forsman on myös saanut LTC-33:n hopeisen ja HIFK:n pronssisen ansiomerkin. Forsman pelasi myös jääpalloa ja käsipalloa mestaruussarjassa 1940-luvulla. Käsipallossa hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1945 (HIFK). Tenniksessä hän kukisti sekanelinpelissä Kaija Horsman kanssa Curt Lincolnin ja Greta Ståhlen SM-kilpailujen loppuottelussa 1958 ja sai siten kolmannen lajin Suomen mestaruuden.[2]

Forsman valmistui vuonna 1948 metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta ja opiskeli liiketaloutta ASLA-Fulbright-stipendillä 1952–1954 Washingtonin yliopistossa Yhdysvaltojen Seattlessa. 1960-luvulla hän työskenteli Finska Gummi AB:n palveluksessa Ruotsissa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Turun ja Kaarinan seurakunnat, Forsman, Åke Johannes, Turun hautausmaa, hautatunnus 01V.07.02.05.75, viitattu 13.10.2021
  2. a b Urheilumme Kasvot Osa 3, Forsman, Åke Johannes, sivu 106, vastaavat toimittajat Risto Rantala, Markku Siukonen, Seppo Tukiainen, Oy Scandia Kirjat Ab, Keuruu 1978
  3. Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 48. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5.
  4. Soininen, Heidi (toim.): Jalkapallokirja 2008. Suomen Palloliitto, 2008. ISSN-0787-7188.
  5. Aaltio, Tauri & Noreila, Lauri: ASLA Directory, ASLA Grantees 1950–1963. ASLA Alumni Association, Helsinki 1965.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.