Äidinkielen opetuksen historia

Äidinkielen merkitystä alettiin tajuta 1800-luvulla. Äidinkieli alkoi syrjäyttää latinaa. Äidinkieli nähtiin hyödyllisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Euroopan maissa äidinkieli tuli oppiaineeksi Hollannissa 1806 ja Ruotsissa 1807, samoin Englannissa ja Saksassa. Romantiikka ja kansallisuusaate ihannoivat oman kansan menneisyyttä ja kansanrunoutta.

Suomen kielen historia äidinkielenäMuokkaa

Suomen irrottaminen Ruotsista ja sen liittäminen Venäjään autonomisena suuriruhtinasmaana käynnisti fennofiilien ja fennomaanien kirjoittelun suomen kielen oikeuksista. Tarvittiin Adolf Ivar Arwidssonin, Juhana Gabriel Linsénin ja Eerik Kustaa Ehrströmin kirjoituksia Mnemosynessä. Linsen kirjoitti 1819, että ”kieli ja kansakunta ovat erottamattomasti toisiinsa yhdistetyt. Kun korkeampi sivistys ei ole pukeutunut suomenkieliseen asuun, niin sen saavutuksetkaan eivät ole voineet tulla kansan omaisuudeksi.” Ehrström vaati Åbo Morgonbladissa 1821, että kouluissa olisi jo seuraavana vuonna aloitettava suomen kielen opetus.[1]

Suomen kieltä ehdotettiin koulun oppiaineeksi useita kertoja 1810-luvulta lähtien. Ehdottajia olivat kirkkoherra Johan Stråhlman, arkkipiispa Gabriel Melartin, papisto ja ylioppilaat. Ehdotuksia tehtiin koulukomissiolle, jossa ei saatu enemmistön kannatusta asian hyväksi. Ylioppilaat jättivät adressin sekä Turun akatemian että Helsingin yliopiston rehtorille.

Nikolai I oli asialle myötämielinen jo 1841, jolloin suomen kieli tuli oppiaineeksi poikakouluihin Haminaan ja Viipuriin. Suomen kielen avulla hän sai poistetuksi ruotsin liiallista arvostusta ja lisätyksi myös venäjän kielen tunteja. Suomessa senaatti hyväksyi Gymnaasi- ja koulujärjestyksen vuonna 1843. Siinä oli suomen kielelle kaksi viikkotuntia yläalkeiskoulussa ja lukiossa. Suomen kieltä opiskeltiin vieraana kielenä, sillä tunneilla käännettiin Kalevalaa ruotsiksi. Kieliopit olivat ruotsiksi ja saksaksi.

Vuonna 1856 Aleksanteri II vahvisti uuden lukio- ja koulujärjestyksen. Suomen kieli tuli vihdoin myös opetuskieleksi. Ala-alkeiskoulun opetuskielestä säädettiin esittämällä asetuksessa: “Niille oppilaisille, jotka eiwät taida ruotsin kieltä, pruukataan Suomea opetuskieleksi.” Latinan luku poistui ala-alkeiskouluista. Yläalkeiskouluissa ja lukioissa mainittiin “suomen, ranskan ja saksan kielet, joiden kielioppia oli luettava ja joissa oli toimeenpantava kääntämis- ja kirjoitusharjoituksia”.

Vuoden 1872 koulujärjestyksessä käytettiin nimitystä äidinkieli. Tuntimäärä nousi 11 vuosiviikkotuntiin. Vuonna 1941 se oli jo 27 tuntia. Peruskoulussa tuntimäärä on ollut 40 tai enemmänkin, joten äidinkielestä (vuodesta 1998 nimeen on lisätty kirjallisuus) on tullut oppiaine, jolla on koulun suurin tuntimäärä. Kehitys vuoden 1843 kahden vuosiviikkotunnin oppiaineesta koulun valta-aineeksi on huomattava.[2]

Äidinkielen opetuksen vaiheet ovat muotoutuneet eri tavalla lukion ja ammattikoulujen osalta. Peruskoulun ja lukion osalta voidaan erottaa seuraavat vaiheet:

  1. Perustan luominen (1543-1599)
  2. Lukutaidon juurruttaminen (1600-1700)
  3. Kansallinen herääminen (1800-1917)
    1. Suomen kieli tulee oppiaineeksi 1843
    2. Suomen kieli tulee opetuskieleksi 1856
  4. Kalevala äidinkielen opetuksessa 1843—
  5. Setälän kielioppi (1900-1975)
  6. Peruskoulun aika, uudet oppikirjasarjat (1970—)
  7. Kurssimuotoisuuden tulo (1980—)
  8. Koulukohtaiset opetussuunnitelmat (1990—)
  9. Draaman käyttömahdollisuudet (2000—)

Peruskoulun aikana 1970-luvun puolivälissä tulleet uudet oppikirjasarjat poistivat setälämäisen erillisen kielioppikirjan käytön ja ottivat huomioon muutkin osa-alueet, lukemisen, kirjoittamisen, kirjallisuuden, kansanrunouden ja median. Koulukohtaisten opetussuunnitelmien tulo merkitsi sitä, että opettaja on yhä enemmän opetuksen suunnittelija yhdessä työtovereidensa kanssa.

Ammatillisten alojen koulutus on ollut hyvin erilaista. Hallinnollisessa johdossa oli 1966-91 ammattikasvatushallitus, joka yhdistettiin 1991 kouluhallituksen kanssa opetushallitukseksi. Vasta ammattikasvatushallituksen alaisuudessa voidaan puhua ammattikoulujärjestelmästä. Ammatillisissa oppilaitoksissa äidinkielen opettajalla on äidinkieltä pakollisina yhteisinä opintoina 4 kurssia (opintoviikkoa) ja valinnaisina 1-4 kurssia. Oppilaitoksia oli 2010 yhteensä 148 ja niissä opiskelijoita 142 800. Perustutkinto kestää yleensä kolme vuotta, josta puoli vuotta toteutetaan työssäoppimisena työpaikoilla.

Äidinkielen opetuksen kaudet ammatillisissa oppilaitoksissa

  1. Oppipoika-kisälli-mestari-aika keskiajalta 1880-luvulle
  2. Pakolliseksi yleissivistäväksi aineeksi sunnuntaikouluissa 1842
  3. Äidinkieltä ja kaunokirjoitusta käsityöläiskouluissa 1890
  4. Äidinkieli ja kirjoitus ammattikouluissa 1920
  5. Äidinkielen aseman vakiintuminen keskiasteen koulunuudistuksessa 1970—80-luvuilla
  6. Äidinkieleen vakiintuvat pakolliset ja valinnaiset kurssit 1990-luku[3]

Merimiesten ammattikoulutus alkoi vuonna 1813 ja kätilöiden kouluttaminen 1816. Maatalouden ja kaupan alan ammattikoulutus käynnistyi 1840-luvun vaihteessa. Myös teollisuuden ja käsityön ammattien koulutus pääsi vauhtiin ennen 1850-lukua. Alan oppilaitoksia oli jo lukuisia 1900-luvulle tultaessa, mutta koulutukseen osallistuminen jäi vähäiseksi. Vasta toisen maailmansodan jälkeen koulumuotoinen ammattikoulutus lisääntyi merkittävästi. Oppilaitosten määrä kasvoi. Koulutus siirtyi lähes täysin työelämästä erillään oleviin kouluihin. Tärkeä työn ja koulutuksen yhdistämiseen perustuvan oppisopimuskoulutuksen osuus ammattiopetuksen antajana väistyi syrjään.[4]

LähteetMuokkaa

  • Karasma, Katri. 2014. Aapisesta ylioppilaskokeeseen. Äidinkielen opetuksen historia. Äidinkielen Opetustieteen Seuran julkaisuja. ISBN 978-952-5120-05-9
  • Klemelä, Kirsi. 1999. Ammattikunnista ammatillisiin oppilaitoksiin. Ammatillisen koulutuksen muotoutuminen Suomessa 1800-luvulta 1990-luvulle. Turun yliopisto. Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen raportti 48. ISBN 951-29-1434-4

ViitteetMuokkaa

  1. Karasma 2014lähde tarkemmin?
  2. Karasma 2014lähde tarkemmin?
  3. Karasma 2014lähde tarkemmin?
  4. Klemelä 1999lähde tarkemmin?