Viisi rikottua kameraa

Viisi rikottua kameraa[2] (arab. خمس كاميرات محطمةKhamas Kamīrāt Muḥaṭṭamah; hepr. ‏חמש מצלמות שבורות‎ Hamesh Matslemot Shvurot) on palestiinalaisen Emad Burnatin ja israelilaisen Guy Davidin ohjaama, vuonna 2011 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva. Elokuva on tekijöiden omakohtainen kertomus väkivallattomasta vastarinnasta Länsirannan Bil'inin kylässä, jota alueelle työntyvät juutalaissiirtokunnat uhkaavat. Valtaosan dokumentista on kuvannut palestiinalainen maanviljelijä Emad Burnat, joka osti ensimmäisen kameransa vuonna 2005 kuvatakseen lapsensa syntymän. Vuonna 2009 kuvaushankkeeseen liittyi israelilaisohjaaja Guy Davidi. Burnat'n kameroiden särkemisten ympärille rakennettu dokumentti seuraa perheen kehityskaarta viiden mullistuksien vuoden ajan.[3]

Viisi rikottua kameraa
خمس كاميرات محطمة
חמש מצלמות שבורות
Ohjaaja
Käsikirjoittaja Guy Davidi
Tuottaja
Säveltäjä Le Trio Joubran
Kuvaaja Emad Burnat
Leikkaaja
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Levittäjä Kino Lorber
Ensi-ilta 23. marraskuuta 2011
Kesto 94 minuuttia
Alkuperäiskieli arabia, heprea
Tuotto 93 578 USD (USA, 15.2.2013)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Juoni muokkaa

Jokaisella viidestä kamerasta on oma tarinansa. Palestiinalainen Emad Burnat on opetellut kuvaamaan, ja hän hankkii ensimmäisen kameransa kun hänen neljäs poikansa Gibreel syntyy vuonna 2005. Samaan aikaan hänen kotikyläänsä Bil'iniin rakennetaan separaatiomuuria, ja kyläläiset nousevat hanketta vastaan.

Seuraavan vuoden ajan Burnat kuvaa poikansa varttumisen ohessa kylänsä kamppailua, jota kaksi hänen parasta ystäväänsä johtaa. Tapahtumat alkavat pian vaikuttaa hänen ja hänen perheensä elämään: heitä pelottavat päivittäiset pidätykset, väkivaltaiset kohtaukset, oliivipuita kaatavat puskutraktorit, kuolemantapaukset ja öiset ratsiat. Burnat itse veljineen ja ystävineen kuitenkin välttyy luodeilta ja pidätyksiltä. Tapahtumien dokumentointiin käytetyt kamerat kuitenkin tuhotaan yksi toisensa jälkeen.

Vuonna 2009 Burnat ottaa yhteyttä israelilaiseen elokuvantekijä Guy Davidiin[4], ja he päättävät tehdä kameroista ja niiden edustamasta tarinasta elokuvan.

Tuotanto muokkaa

Taustaa muokkaa

Israel aloitti Länsirannan separaatiomuurin rakentamisen Bil’inin kylässä Palestiinassa vuonna 2005. Kun kyläläisille kävi ilmi, että heidän viljelymailleen rakennettavaa muuria varten viljelyalasta takavarikoitaisiin puolet, he aloittivat vastarinnan, johon liittyi myös israelilaisia ja kansainvälisiä rauhanaktivisteja. Burnat sai kameransa noihin aikoihin ja alkoi dokumentoida vastarintaliikettä.

Vuonna 2007 Israelin korkein oikeus määräsi muurin siirrettäväksi, ja neljä vuotta myöhemmin, sen jälkeen kun osa viljelymaista palautettiin kylän asukkaille, mielenosoitukset lopetettiin.[5]

Vaikka Burnat’n ja muiden Bil’inin asukkaiden vastustus oli väkivallatonta, israelilaissotilaat käyttivät väkivaltaa: palestiinalaisia hakattiin, ammuttiin ja pidätettiin laittomasti.

Ensimmäisen vuoden ajan Burnat kuvasi lähinnä aktivistien tarpeisiin. Hänen kuvaamaansa aineistoa käytettiin todistusaineistona israelilaisessa oikeusistuimessa ja sitä julkaistiin myös YouTubessa liikehdinnästä tiedottamiseksi.

Kun mediassa alettiin kiinnittää huomiota Bil’inin tilanteeseen, Burnat'n kuvaama aineisto sai kansainvälistä tunnustusta ja sitä alkoivat näyttää paikalliset ja kansainväliset uutistoimistot. Burnat'sta tuli Reutersin freelance-kuvaaja ja hänen kuvaamaansa aineistoa käytettiin kyläläisten taistelusta kertovissa dokumenttielokuvissa, esimerkiksi Shai Carmeli Pollacin elokuvassa Bil’in, my love sekä Guy Davidin ja Alesandre Goetschmannin elokuvassa Interrupted Streams.[6]

Esituotanto muokkaa

Vuonna 2009 Välimeren alueen elokuvakehitysprojekti Greenhouse pyysi Burnat’ta kehittelemään dokumenttia. Projektissa keskityttiin vastarintaliikkeeseen ja erityisesti aiemmin samana vuonna mielenosoituksessa Bil'inissä kuolleeseen Bassem Abu-Rahmeen. Hankkeen ajauduttua vaikeuksiin Burnat otti yhteyttä Guy Davidiin, jonka ensimmäinen täyspitkä dokumenttielokuva Interrupted Streams oli julkaistu Jerusalemin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2010.

Davidi hahmotteli Burnat’lle uuden idean: Burnat kertoisi tarinan omasta kuvaajanäkökulmastaan. Davidi ehdotti lisäksi, että elokuva jäsentyisi Burnat’n kameroiden ympärille. Burnat'n oma perhe-elämä tuotaisiin elokuvaan kotivideoiden kautta.

Burnat jatkoi kuvaamista uuden idean pohjalta, keskittyen enemmän tapahtumien omassa perheessään aiheuttamiin reaktioihin. Muut, kuten Guy Davidi kuvasivat joitain avainkohtauksia, joilla kertomusta täydennettiin ja joilla Burnat itse tuotiin mukaan tarinaan.

Leikkaus muokkaa

Vuodesta 2009 lähtien Davidi työskenteli elokuvan kerronnan ja jäsentelyn parissa. Vuonna 2011 ranskalainen leikkaaja Véronique Lagoarde–Ségot liittyi projektiin ja leikkasi elokuvan lopullisen, 90-minuuttisen elokuvateatteriversion sekä 52-minuuttisen televisioversion. Elokuva etenee päiväkirjan lailla kronologisessa järjestyksessä viidessä eri jaksossa, joista kukin edustaa yhden vuosien varrella käytetyn kameran tarinaa.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Esipuheessa ja elokuvan lopussa Burnat’lla on kaikki viisi särjettyä kameraa pöydällä edessään. Kohtaus kuvattiin kuudennella kameralla, joka säilyi ehjänä. Kamerakohtaisten jaksojen ja loppusanojen edellä elokuvassa näytetään jaksokohtaiset otsikot. Itse tarina esitetään vuoroin kylän tapahtumien, vuoroin Burnat’n perhetapahtumien välityksellä.

Keskessä osassa kertomusta on Burnat’n neljäs poika Gibreel, jonka kasvua seurataan melkein koko elokuvan kuuden vuoden tapahtumien ajan. Gibreelin syntymä rinnastetaan kylässä syntyvään liikehdintään, ja vastakohtana sille esitetään kylän ikivanhojen oliivipuiden kaataminen muurin tieltä. Ylittäessään myöhemmin aitaa veljiensä kanssa Gibreel oppii ensimmäiset sanansa, ”muuri” ja ”armeija”, ja elokuvan lopussa hän kirjoittaa nimensä myöhemmin rakennetun betonimuurin kylkeen.

Kolmannen kameran tarinasta alkaen perheen tarina ja henkilökohtaiset tarinat sulautuvat yhä enemmän yhteen kylän liikehdinnän kanssa. Burnat’n rooli elokuvan protagonistina korostuu, kun hänet suljetaan kotiarestiin ja kun luoti osuu suoraan hänen kolmanteen kameraansa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rahoitus muokkaa

Ohjaaja Guy Davidin mukaan elokuva sai aluksi rahoitusta israelilaisen säätiön käynnistämältä Greenhouse-projektilta (jota puolestaan rahoitettiin Euroopasta), sittemmin Ranskan ja Alankomaiden televisiolta ja lopulta myös Israelin televisiolta ja New Israel Fund -rahastolta, jotka ”olivat hyvin innoissaan” elokuvasta ja tukivat ”muutenkin kuin rahallisesti”. Rahoitusta saatiin myös Yhdysvalloista, Kanadasta ja Aasiasta.[7]

Arvostelut muokkaa

Viisi rikottua kameraa on saanut paljon myönteisiä arvosteluja. Elokuvan tuoreusluokittelu Rotten Tomatoes -sivustolla on 39 arvostelun pohjalta yhteensä 95 %.[8] The New York Timesin A.O. Scottin mukaan elokuva on ”visuaalinen omaelämäkerta ja sellaiseksi vaatimaton, vankka ja liikuttava taideteos”, ja ansaitsee arvostusta lisäksi Burnat'n ”äänen lyyrisestä herkkyydestä sekä hänen tarkkasilmäisyydestään.”[9] Artinfo-lehden J. Hobermanin mukaan dokumentti on ”mukaansatempaava alusta alkaen” ja sen näkeminen saa pohtimaan, millaista olisi nähdä ”mustan alabamalaisen kaitafilmi kansalaisoikeusliikkeen taistelusta”[10]. Time Out New Yorkin Joshua Rothkopf antoi elokuvalle neljä tähteä ja kuvaili sitä ”ylpeän uhmakkaaksi” teokseksi, joka on omistettu yhteisölle ja on sen jäsenten luomus, joka paljastaa ”paljolti kertomatta jääneitä yksityiskohtia” elämästä Länsirannalla.[11]

Palkinnot muokkaa

Viisi rikottua kameraa voitti Sundancen elokuvajuhlilla World Cinema Directing Award -palkinnon dokumenttien sarjassa 2012[12]. Elokuva voitti myös erikoisraati- sekä yleisöpalkinnon Amsterdamin kansainvälisillä dokumenttielokuvajuhlilla (IDFA) 2011.[13] Se oli ehdokkaana parhaan dokumenttielokuvan Oscar-palkinnon saajaksi 2013.[14]

Lähteet muokkaa

  1. 5 Broken Cameras Internet Movie Databasessa (englanniksi) Viitattu 25.2.2013.
  2. Kolmasulottuvuus.fi: Viisi rikottua kameraa Yle Areena. Viitattu 25.2.2013.
  3. About the Film. Kino Lorber. Arkistoitu 28.3.2013. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  4. Miller, Toby : 5 Broken Cameras: Guy Davidi Interview  Take One . 4.11.2012 . Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  5. Scott, A.O. : A Palestinian Whose Cameras Are Witnesses and Casualties of Conflict  The New York Times . 29.5.2012 . Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  6. Synopsis. Kino Lorber. Arkistoitu 28.1.2013. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  7. Robbins, Jonathan : Interview With Guy Davidi, "5 Broken Cameras"  Film at Lincoln Center . 30.5.2012 . Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  8. 5 Broken Cameras Rotten Tomatoesissa. (englanniksi) Viitattu 25.2.2013.
  9. A.O. Scott : A Palestinian Whose Cameras Are Witnesses and Casualties of Conflict  The New York Times . 29.5.2012 . Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  10. Hoberman, J.: “ND/NF” Continues…. Artinfo.com. 27.3.2012. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  11. Clarke, Cath : 5 Broken Cameras  Time Out . 16.10.2012 . Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  12. 2012 Sundance Film Festival Announces Awards. Sundance Film Festival. 28.1.2012. Arkistoitu 9.3.2013. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  13. 8.12.2011: JVF film 5 Broken Cameras wins IDFA Audience Award. 24th International Documentary Film Festival Amsterdam. Arkistoitu 2.2.2012. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
  14. 2013 Oscar Nominees – 85th Academy Awards Nominees. Oscar.go.com. Arkistoitu 7.2.2013. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • 5 Broken Cameras. Kino Lorber. Arkistoitu 3.2.2013. Viitattu 25.2.2013. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:5 Broken Cameras