Kaitafilmi
Kaitafilmi on mikä tahansa elokuvafilmiformaatti, jonka koko on pienempi kuin 35 mm. Kaitafilmiformaatteja ovat Kodakin Super 8, Fujin Single-8, 9,5 mm ja 16 mm sekä sen muunnelma Super 16. Kaitafilmaus oli 1980-luvulle asti suosittu harrastus, kunnes yhä edullisemmat videokamerat korvasivat sen.[1]
Kaitafilmikameroiden merkkejä olivat muun muassa Agfa, Bauer, Bolex, Canon, Chinon, Elmo, Eumig, Fujica, Mamiya, Minolta, Nikkorex, Nizo, Petri, Sankyo, Yashica ja Zeiss. Monet näistä valmistivat myös kaitafilmiprojektoreita[2].
Nykyään filmejä digitoidaan eri tallennemuotoihin kuten MiniDV-nauhoille, tietokoneen kiintolevyille ja DVD- tai Blu-ray-levyille. Kaitafilmejä voidaan digitoida monella eri tavalla ja laadulla. Aikanaan filmit muutettiin esim. vhs-nauhoille, mutta nykyään siirron voi tehdä paremmalla laadulla HD-tarkkuudella. Digitaalisessa muodossa filmien kuvasta voi muokata uudenlaisia ohjelmaversioita ja jakaa kopioita eteenpäin esimerkiksi sukulaisille, jotka esiintyvät filmeillä. Työksi digitointeja tekevät Suomessa muutamat yrittäjät ja omaksi ilokseen alan harrastajat. Halvimmillaan filmit voi videokuvata itse kankaalta, joskin kuvanlaatu jää varsin heikoksi. Yritysten lisäksi eräät kunnalliset kirjastot tarjoavat nykyisin kaitafilmien digitointia itsepalveluna, joskin työ on aikaavievää ja vaatii teknistä osaamista.[3][4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Priima / Mikko Määttälä: Muistatko, kun kuvattiin kaitafilmille? 13.03.2008. Yleisradio. Viitattu 8.3.2013.
- ↑ Poimittu hakusanalla 'kaitafilmikamera' Tekniikan Maailman näköislehtien hakupalvelusta.
- ↑ Ensimmäisenä Suomessa: kaitafilmejä voi jatkossa digitoida Pirkkalan kirjastossa 25.2.2013. Aamulehti. Arkistoitu 26.2.2013. Viitattu 8.3.2013.
- ↑ Kannonkosken kirjasto- ja kulttuuripalvelut Kannonkosken kirjasto. Arkistoitu 24.12.2012. Viitattu 17.5.2013.