Wikipedia

Länsiranta

alue Lähi-idässä, historiallisen Palestiinan alueella
Tämä artikkeli käsittelee Jordanjoen Länsirantaa. Länsiranta on myös kylä Kuortaneella ja Turun IX kaupunginosasta käytetty nimi.

Länsiranta (arab. الضفة الغربية‎, aḍ-Ḍiffa l-Ġarbiyya; hepr. ‏יהודה ושומרון‎, Yehuda veShomron) on historiallisen Samarian ja Juudean käsittävä alue Palestiinassa. Länsirannan pinta-ala on 5 607 km². Se syntyi poliittis-maantieteellisenä käsitteenä Israelin itsenäisyyssodan (1948–1949) tuloksena, ja käsitti sodassa Jordanian miehittämän Jordanjoen länsirannan, jota YK oli kaavaillut tulevan arabivaltion osaksi. Jordanian miehittämä alue oli kuitenkin YK:n suunnittelemaa Länsirantaa pienempi. Alue vaihtoi uudelleen omistajaa, kun Israel kuuden päivän sodassa vuonna 1967 miehitti sen.

Länsirannan kartta

Vuoden 1993 Oslo II -sopimuksen nojalla alue jaettiin kolmeen vyöhykkeeseen. A-alueella toimii Palestiinan itsehallinto, B-alueella yhteishallinto, ja C-alue on pääosin Israelin hallinnon alainen. Israel on liittänyt kuuden päivän sodassa miehittämänsä Itä-Jerusalemin Jerusalemin kaupunkiin eikä pidä sitä Länsirannan osana. Länsirannasta noin 60 % on arabiasukkailta suljettua siirtokunta-, sotilas-, turvallisuusvyöhykettä. Palestiinalaishallinnon alaisuudessa on noin 20 %.[1] Alueen pääkaupunki on Ramallah ja suurimmat kaupungit ovat Hebron, Nablus, Betlehem ja Jeriko.

Länsirannalla asui vuonna 2021 noin 3 miljoonaa ihmistä. Heistä noin 2,5 miljoonaa oli arabimuslimeita, jotka viime vuosikymmeninä ovat identifioineet itsensä palestiinalaisiksi erotuksena muista arabeista. Monet heistä asuvat suurissa ja köyhissä pakolaisleireissä. Asukkaista noin 0,5 miljoonaa oli juutalaisia, ja lisäksi noin 240 000 juutalaista asui Itä-Jerusalemissa. Juutalaisista asukkaista valtaosa on muuttanut Länsirannalle vuoden 1967 jälkeen. [2]

YK, Euroopan unioni ja Arabiliitto pitävät Länsirannan siirtokuntia laittomina,[3] mutta asiasta ei ole kansainvälisen tuomioistumien päätöstä.[4] Länsirannan kysymys on osa Israelin–Palestiinan konfliktia.

Historia muokkaa

 
Yhdistyneiden kansakuntien Palestiinan jakosuunnitelma 1947.

Osmanien menetettyä Lähi-idän alueensa ensimmäisessä maailmansodassa, sen hallinta jaettiin Britannian ja Ranskan kesken niin, että Syyrian hallinta jäi Ranskalle ja Britannia otti mandaatikseen Irakin lisäksi Palestiinaksi nimetyn alueen, johon luettiin mukaan myös nykyinen Jordania. Britannia hallitsi sitä mandaattialueenaan toisen maailmansodan loppuun saakka.

YK:n suunnitelman mukaan Britannian mandaatti jaettaisiin kahdeksi itsenäiseksi valtioksi sen jälkeen, kun siitä oli erotettu mandaatista 80 prosenttia käsittänyt alue Transjordaniaksi. Suunnitelman mukaan Jerusalem ei olisi kuulunut kumpaankaan valtioon vaan olisi ollut kansainvälisessä valvonnassa.

Israelin itsenäisyyssodan jälkeen muokkaa

Välittömästi Israelin julistauduttua itsenäiseksi naapurimaat hyökkäsivät Israelin kimppuun tarkoituksena tuhota sen itsenäisyys. Kun aselepo solmittiin, Israelin haltuun jäi YK:n jakosuunnitelma osa Palestiinasta. Länsiranta jäi Jordanian miehitykseen ja Gaza Egyptin haltuun. Jerusalemin vanha kaupunki jäi Jordanialle, mutta sen länsipuolelle syntyneet, etupäässä juutalaisten asuttamat esikaupungit Israelille.

Jordania oli miehittänyt Länsirannan sodan lopussa 1949 ja liittänyt sen virallisesti itseensä 1950, mutta ainoa maa, joka tunnusti liitoksen, oli Iso-Britannia. Arabeja jäi sekä Israelin että Jordanian hallitsemille alueille. Kansainvälinen yhteisö hyväksyi yleisesti Israelin laillisiksi rajoiksi sen haltuun sodan jälkeen jääneet alueet.

Kuuden päivän sodassa 1967 Israel valtasi koko Länsirannan. Arabimaiden ja eräiden muiden islamilaisten maiden perustama ja rahoittama palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO turvautui terrorismiin Israelia vastaan tavoitteena sen tuhoaminen. Vuonna 1988 Jordania luopui vaatimuksista Länsirantaan PLO:n hyväksi.

Oslon sopimuksessa 1993 Länsiranta jaettiin kolmeen alueeseen. Alueelle on muuttanut juutalaisia siirtolaisia, jotka ovat joutuneet konfliktiin arabiväestön kanssa.[5]

Alueen talous muokkaa

Pohjoinen Länsiranta on viljavaa aluetta, jossa kasvatetaan oliiveja ja hedelmiä. Pienet perheyritykset valmistavat sementtiä ja tekstiilejä, vaikka investoinnit alueelle ovat olleet vähäisiä. Alue on riippuvainen Israelissa olevista työpaikoista. Taloudellinen kehitys on ollut hidasta resurssien puutteen ja arabien ja juutalaisten välisten yhteenottojen vuoksi.[6]

Siirtokunnat muokkaa

Pääartikkeli: Juutalaissiirtokunta
 
Kaikki eivät hyväksy YK:n vaatimaa kahden valtion ratkaisua (mielenosoitus vuonna 2014).

Vuoden 1967 jälkeen Israel liitti Itä-Jerusalemin Jerusalemin kaupunkiin, sitä alettiin hallita muusta Länsirannasta erillään, ja sinne alkoi muuttaa israelilaisia. 1970-luvulla juutalaiset alkoivat perustaa siirtokuntia Länsirannalle. Suurimmat siirtokunnat Ma'ale Adumim, Modi'in Illit ja Ariel ovat kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja. Israelilaisia arvioidaan asuvan vuonna 1967 miehitetyillä alueilla puolisen miljoonaa, joista Itä-Jerusalemissa noin 200 000.[1] Monet juutalaissiirtokuntalaiset ovat syvästi uskonnollisia, ja he uskovat alueen olevan Jumalan juutalaisille antamaa luvattua maata.[1]

Länsirannan asemasta sovittiin tarkemmin Oslon rauhanprosessissa (1993–2000) Israelin ja PLO:n välisissä neuvotteluissa. Tavoitteeksi asetettiin vaiheittainen eteneminen siihen, että itsenäinen Palestiinalaishallinto valvoo suurinta osaa Länsirannasta Itä-Jerusalemia lukuun ottamatta, sekä koko Gazan kaistaa. Oslo II -sopimus (1995) jakoi Länsirannan ja Gazan kaistan A-, B- ja C-alueisiin.

  • A-alue siirtyi palestiinalaisten täyteen itsehallintoon. Siihen kuuluivat useimmat Länsirannan tärkeimmät kaupungit, kuten Ramallah, Jenin ja Betlehem.
  • B-alue koostuu Länsirannan 450 arabikylästä. Ne jakautuivat palestiinalaisten ja Israelin yhteishallintoon siten, että siviilihallinto kuului palestiinalaisille ja järjestysvalta Israelille.
  • C-alue muodostuu siirtokunnista ja valtion maista ja pysyi Israelin hallinnassa sillä poikkeuksella, että palestiinalaishallinto vastasi alueen palestiinalaisten terveys- ja koulutuspalveluista.[7]

Vuonna 2005 Israel purki Gazan miehityksen ja juutalaiset hylkäsivät Gazan siirtokuntansa.[8] Länsirannan miehitys kuitenkin jatkui. YK, Euroopan unioni ja Arabiliitto pitävät Länsirannan siirtokuntia laittomina, mutta Yhdysvallat ei ole pitänyt niitä rauhan esteenä.[3]

Siirtokuntien laittomuudesta ei ole kansainvälisen tuomioistuimen päätöstä, mutta 9. heinäkuuta 2004 Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi neuvoa antavan lausunnon, jossa se katsoi, että Israelin siirtokunnat olivat kansainvälisen oikeuden vastaisia (engl. in breach of international law). Tuomioistuin katsoi, että molemmat osapuolet olivat syyllistyneet laittomiin tekoihin, minkä takia se korosti YK:n päätöslauselman 242:n merkitystä konfliktin ratkaisemisessa.[4] Päätöslauselma 242 vaatii konfliktin ratkaisemista kahden valtion mallin avulla. Israel on hyväksynyt sen, mutta Palestiinan vapautusrintama (PLO) ei ole hyväksynyt vaatimusta ja pyrkii peruskirjansa[9] mukaisesti Israelin tuhoamiseen.[10]

Israelin mukaan siirtokunnat eivät riko Geneven sopimusta eivätkä siten ole laittomia.[11] Geneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän [12] mukaan valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään.[13] Israelin mukaan se ei ole karkottanut tai siirtänyt siviiliväestöään siirtokuntiin.[11]

Länsirannalla esiintyy jatkuvasti levottomuuksia ja molemminpuolista väkivaltaa, joka aiheuttaa kuolonuhreja. Esimerkiksi Hebronin kaupungin alueella on noin 800 juutalaissiirtokuntalaista kohden lähes yhtä monta heitä suojaavaa sotilasta.[14] YK raportoi säännöllisesti konfliktin uhreista OCHA-sivustolla.[15]

Turva-aita muokkaa

Pääartikkeli: Länsirannan turva-aita
 
Suunniteltu ja rakennettu turva-aita Länsirannalla toukokuussa 2005. Aita on merkitty sinisellä viivalla. Vuoden 1967 raja merkitty karttaan vihreällä.
 
Turva-aitaa Länsirannalla.

Toisen intifadan seurauksena Israel on rakentanut Länsirannan turva-aidan estääkseen terroristien pääsyn Israelin alueelle. YK:n yleiskokous ja EU ovat arvostelleet aitaa, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Israelin näkemyksen mukaan aita on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu. Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 YK:n yleiskokouksen pyynnöstä asiasta lausunnon, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Lisäksi Israel olisi velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot.[16][17]

Enemmistö israelilaisista tukee hanketta väkivallattomana keinona estää terrori. Israelin puolustusvoimien näkemyksen mukaan aidan avulla itsemurhaiskujen määrä Samariassa väheni vuoden 2002 huhti-joulukuun 17:stä vuoden 2003 viiteen iskuun. Lisäksi itsemurhaiskujen kokonaismäärä väheni samana ajanjaksona 30 prosenttia, mikä voi osaksi olla aidan ansiota.[18] Kuitenkin vain neljä prosenttia itsemurhaiskuista on tehty vuoden 1949 tulitaukolinjan (ns. 1967 raja) läheisyydessä, ja aidan merkitystä itsemurhaiskujen vähentäjänä on tilastojen perusteella vaikea arvioida.[19]

Lähteet muokkaa

  • Juusola, Hannu: Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus, 2005, 2. p. 2014. ISBN 951-662-920-2.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Muñoz, Juan Miguel: 43 años de hechos consumados. El País. 17.3.2010. (englanniksi)
  2. ↑ West Bank The World Factbook. CIA. Viitattu 31.10.2023.
  3. ↑ a b Mattila, Risto: "Ehkä"-sana hämmentää Trumpin hallinnon Israel-linjauksessa – Onko Yhdysvaltain asenne muuttumassa? Yle Uutiset. 3.2.2017. Viitattu 16.2.2017.
  4. ↑ a b International Court of Justice: Legal Consequences of the Construction of a Wall in the Occcupied Palestinian Territory- Advisory Opinion of 9 July 2004. International Court of Justice, 2004. ISBN 92-1-070993-4. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Taussi, Sari: Yle Israelin siirtokunnassa Länsirannalla: "Trumpin hallinto on parempi kuin ehkä mikään muu tätä ennen" Yle Uutiset. 18.3.2017. Viitattu 18.3.2017.
  6. ↑ West Bank. The Columbia Encyclopedia, Sixth Edition, Columbia University Press, 2001-05. Arkistoitu 18.5.2005.
  7. ↑ Juusola 2005, s. 232
  8. ↑ Gaza Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.11.2017. (englanniksi)
  9. ↑ The Palestinian National Charter: Resolutions of the Palestine National Council July 1-17, 1968 The Avalon Project. Yale Law School. Viitattu 7.1.2023.
  10. ↑ Ian J. Bickerton: Palestine Encyclopaedia Briannica. Viitattu 7.1.2023.
  11. ↑ a b Israeli Settlements and International Law 30.11.2015. Ministry of Foreign Affairs (Israel). Viitattu 31.10.2023.
  12. ↑ Resolution 446 (1979) of 22 March 1979 (Wayback machine) United Nations Secuity Council. Arkistoitu 21.9.2015. Viitattu 6.3.2023.
  13. ↑ Genèven sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana 12 päivältä elokuuta 1949. Finlex. Arkistoitu 5.3.2023. Viitattu 5.3.2023.
  14. ↑ Taussi, Sari: Hebronin lapset sinnittelevät pelon keskellä – Yle tutustui suljetun kadun päiväkotiin Yle Uutiset. 3.5.2017. Viitattu 3.5.2017.
  15. ↑ Protection of Civilians OCHA. 2023. Viitattu 31.10.2023.
  16. ↑ Q&A: What is the West Bank barrier? BBC News. 15.9.2005. (englanniksi)
  17. ↑ Legal Consequences of the Construction of a Wall in the Occupied Palestinian Territory. International Court of Justice (ICJ) . 9.7.2004 . Arkistoitu 21.7.2006 . (englanniksi)
  18. ↑ The Anti-Terrorist Fence – An Overview. Securityfence.mfa.gov. Arkistoitu 19.2.2006. (englanniksi)
  19. ↑ What terror statistics tell us about the issues MideastWeb Middle East Web Log. 25.9.2004. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Länsiranta.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Länsiranta&oldid=22253312”