Wikipedia

Suomen tieverkko

Suomen tieverkko on ajoneuvoliikenteen käytössä olevien Suomen teiden muodostama verkko. Tieverkko koostuu valtion omistamista maanteistä, kuntien ylläpitämistä kaduista sekä yksityisten ylläpitämistä yksityisteistä. Jaottelu maanteihin, katuihin ja yksityisteihin on hallinnollinen; esimerkiksi jotkut hyvin katumaisilta vaikuttavat tiet voivat kuitenkin olla maanteitä ja toisaalta jotkut maantiemäiset osuudet katuja.

Suomen päätieverkko. Moottoritiet on merkitty karttaan vihreällä, muut valtatiet punaisella ja kantatiet keltaisella värillä.

Koko tieverkon pituus on noin 454 000 kilometriä. Tästä yksityis- ja metsäautoteiden osuus on noin 350 000 kilometriä ja kuntien katuverkkojen 26 000 kilometriä. Väyläviraston vastuulla olevien maanteiden yhteispituus on noin 78 000 kilometriä.[1]

Maanteillä vallitsee pääsääntöisesti yleisrajoitus (80 km/h). Moottoriteillä nopeusrajoitus on useimmiten, kesäaikaan ja hyvällä säällä, 120 km/h. Suurimmalla osalla valtateistä ja osittain myös kantateillä nopeusrajoitus on yleisrajoitusta korkeampi, kesäaikaan 100 km/h.

Vuonna 2018 liikenne- ja viestintäministeriö on määritellyt Suomen maanteiden pääväylät.[2]

Maantiet muokkaa

 
Lakalaivan eritasoliittymässä Tampereella risteävät valtatiet 3 ja 9 sekä yhdystie 3495.
 
Soratie Asikkalassa.

Valtion omistamat maantiet muodostavat tieverkon rungon. Maantieverkon kunnossapidosta ja kehittämisestä vastaa liikenne- ja viestintäministeriön alainen Väylävirasto. Ennen nykyisen maantielain[3] voimaantuloa maanteistä käytettiin nimitystä yleinen tie; yleiset tiet jakautuivat tuolloin kokonaan valtion kustantamiin maanteihin sekä valtion ja kuntien yhdessä kustantamiin paikallisteihin.[4]

Maantiet luokitellaan merkityksensä mukaan valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Lisäksi yhdystiet luokitellaan käytännössä usein edelleen varsinaisiin yhdysteihin sekä merkitykseltään vähäisempiin paikallisteihin, vaikka nykyinen maantielaki ei tätä luokittelua enää tunnekaan. Maanteiden luokittelu perustuu niiden valtakunnalliseen liikenteelliseen merkitykseen tieverkon osana seuraavasti[5]:

  • Valtatiet palvelevat valtakunnallista ja maakuntien välistä pitkämatkaista liikennettä.
  • Kantatiet täydentävät valtatieverkkoa ja palvelevat maakuntien liikennettä.
  • Seututiet palvelevat seutukuntien liikennettä ja liittävät näitä valta- ja kantateihin.
  • Muut maantiet ovat yhdysteitä.

Valta- ja kantatiet muodostavat yhdessä päätieverkon. Teiden luokittelu ei siis suoraan perustu esimerkiksi teiden liikennemääriin; esimerkiksi Suomen vilkasliikenteisin tie, Helsinkiä kiertävä Kehä I, on seututie. Toisaalta jotkin syrjäseutujen valtatiet voivat olla hyvinkin vähäliikenteisiä.

Valtakunnallisesti erityisen merkittävät valta- ja kantatiet ovat runkoteitä. Maanteihin kuuluvat myös maantielautat[6] sekä talvitiet[5], joista Suomessa yleisimpiä ovat jäälle rakennettavat jäätiet.

Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä maantiet ovat valtateitä ja kantateitä sekä miltä osin ne ovat runkoteitä. Liikennevirasto määrää, mitkä maantiet ovat seututeitä ja yhdysteitä.[5] Moottoritiet tai moottoriliikennetiet ovat tietyt tekniset vaatimukset täyttäviä, vain moottoriajoneuvoliikenteelle tarkoitettuja teitä. Opastuksellisista ja myös hallinnollisista syistä maantiet on numeroitu.

Kansainvälisesti merkittävien teiden luokitteluun on kaksi osittain päällekkäistä järjestelmää: Yhdistyneiden kansakuntien alaisen Euroopan talouskomission alaisuudessa on määritelty eurooppatiet. Eurooppatiet eivät Suomessa ole osa kansallista tieluokitusjärjestelmää vaan lähinnä opastuksellinen lisätieto. Lisäksi Euroopan unioni on määritellyt niin sanotut TERN-tiet, joiden kehittämiseen on mahdollista saada rahoitusta unionilta.

Liikenneviraston hallinnoiman tieomaisuuden arvo on noin 15 miljardia euroa. Tienpidon rahoitus on noin 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tienpito rahoitetaan valtion varoista.[7]

Seuraavassa taulukossa on esitetty yhteenveto Suomen maantieverkosta[8]:

Tieluokka Numerot Tiepituus (km) josta päällystettyä
Valtatiet 1–39 8 603 8 603
Kantatiet 40–99 4 729 4 729
Seututiet 100–999 13 565 13 125
Yhdystiet (sis. paikallistiet) 1000–19999 51 213 24 523
Yhteensä 78 109 50 980
Lisäksi
Ramppeja 1 180
Lauttavälejä 62
Yhteensä 79 351
Yhteenveto Suomen maantieverkosta 1. tammikuuta 2013

Maanteistä on moottoriteitä 780 kilometriä ja moottoriliikenneteitä 122 kilometriä.[9] Maanteillä olevien kevyen liikenteen väylien yhteispituus on 5 320 kilometriä.[10] Siltoja maanteillä on 14 770 kappaletta.[11] Vuoden 2013 alussa maanteistä oli valaistu 12 706 kilometriä.[12]

Seuraavassa taulukossa on eritelty maantiet leveyden mukaan[13]:

Tieluokka –4,9 5,0–5,9 6,0–6,9 7,0–7,9 8,0–8,9 9,0–9,9 10,0–10,9 11,9–11,9 12,0– 2-ajorataiset
Valtatiet – 1 182 646 2 616 1 151 2 262 204 468 1 072
Kantatiet – 6 300 1 453 1 900 453 358 66 75 118
Seututiet 72 289 3 674 5 951 2 077 762 530 48 98 64
Yhdystiet 2 894 14 181 23 998 8 538 1 185 214 150 24 15 14
Yhteensä 2 966 14 477 28 154 16 588 7 777 2 580 3 300 343 656 1 268
Suomen maantiet (kilometriä) leveyden (metriä) mukaan 1. tammikuuta 2013

Suhteutettuna henkilöautojen määrään Suomessa (noin 2,5 miljoonaa) voidaan yllä olevasta tilastosta laskea, että Suomessa on jokaista henkilöautoa kohden noin 200 m² tietä.

Uusia maanteitä rakennetaan ja parannetaan tarvittaessa.[14] Maanteiden rakentamisesta on laadittava tiesuunnitelma.[15] Tiesuunnitelma on laadittava myös, jos katu tai yksityistie muutetaan maantieksi.[16]

Moottori- ja moottoriliikennetiet muokkaa

Pääartikkeli: Suomen moottoritieverkko

Suomen moottoriteistä valtaosa sijaitsee maan eteläosassa. Vuoden 2018 alussa Suomessa oli 893 kilometriä moottoriteitä sekä 126 kilometriä moottoriliikenneteitä[17]. Suomi on harvaan asuttu maa ja liikennemäärät ovat yleensä pieniä. Tämän vuoksi Suomeen ei ole ollut tarpeellista rakentaa samanlaista kattavaa moottoritieverkkoa kuin esimerkiksi Saksassa on.

Kadut muokkaa

 
Pyörätien rakentamista, tien alla kulkeva putki peitetään ensin hienorakeisemmalla murskeella putkeen kohdistuvien pistekontaktien pienentämiseksi.

Kuntien omistamat ja ylläpitämät kadut ja kaavatiet täydentävät maantieverkkoa lähinnä kaupunkien ja kuntien keskustoissa sekä asutus- ja teollisuusalueilla. Katujen ja kaavateiden yhteispituus on noin 26 000 kilometriä.[18]

Maantie, joka asemakaavassa on osoitettu kaduksi, muuttuu kunnan tekemällä kadunpitopäätöksellä kaduksi.[19]

Yksityistiet muokkaa

Pääartikkeli: Yksityistie Suomessa

Yksityistiet eli yksityiset tiet sekä metsäautotiet ovat yksityisten omistamia ja ylläpitämiä teitä, joiden rakennus- ja perusparannusmenoihin on mahdollista kuitenkin saada valtionapua. Yksityistieverkon pituutta on vaikea määritellä tarkasti. Liikenneviraston mukaan yksityisteitä on 350 000 kilometriä.[18] Suomen Tieyhdistyksen mukaan yksityisteiden ja metsäautoteiden yhteispituus taas on arviolta noin 330 000 kilometriä, josta pysyvän asutuksen käytössä olevia teitä noin 100 000 kilometriä, rakennettuja metsäautoteitä 120 000 kilometriä ja muita autolla ajettavia metsä- ja mökkiteitä noin 110 000 kilometriä.[20] Vaikka yksityisteiden liikennemäärät ovatkin pieniä, ne ovat hyvin merkittäviä haja-asutusalueiden liikenteen ja esimerkiksi metsäteollisuuden puukuljetusten kannalta. Yksityistieverkosta käytetäänkin usein nimitystä tieverkon hiussuonisto.

Tieverkon kunto muokkaa

Suomessa on noin 51 000 kilometriä päällystettyjä teitä, joiden päällysteet pitäisi Liikenneviraston mukaan uusia 13 vuoden välein. Päällysteitä täytyy uusia 4 000 kilometrin verran vuodessa, jotta ne pysyvät kunnossa.[21]

Suomen tieverkkoa vaivaavat erityisesti sään vaihtelut, routa ja nastarenkailla ajaminen. Tieverkkoa pidetään huonokuntoisena, ja tieverkon ylläpitobudjetin riittävyydestä keskustellaan jatkuvasti.[22][23]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Säädökset muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Väylävirasto: Tieverkko vayla.fi. Viitattu 23.12.2022. (suomeksi)
  2. ↑ https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/68f47823-caf3-428d-b9a5-cf7167d3f3bb/213e4d94-3d89-4a7e-b4c4-fc09bdd3bb28/PAATOS_20181121071451.pdf
  3. ↑ Maantielaki 23.6.2005/503 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Laki yleisistä teistä 21.5.1954/243 (kumottu)
  5. ↑ a b c Maantielaki 23.6.2005/503 4 § (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Maantielaki 23.6.2005/503 6 § (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Tietoa Tiehallinnosta Tiehallinto. Arkistoitu 29.12.2008. Viitattu 9.4.2007.
  8. ↑ Tietilasto 2012, ss. 25, 44.
  9. ↑ Tietilasto 2012, s. 25.
  10. ↑ Tietilasto 2012, s. 27.
  11. ↑ Tietilasto 2012, s. 49.
  12. ↑ Tietilasto 2012, s. 47.
  13. ↑ Tietilasto 2012, s. 42.
  14. ↑ Maantielaki 23.6.2005/503 13 § (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ Maantielaki 23.6.2005/503 21 § (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ Maantielaki 23.6.2005/503 25 § (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Tietilasto 2017, s. 25. Liikenneviraston tilastoja 5/2018. Helsinki: Liikennevirasto, 2018. ISBN 978-952-317-560-0.
  18. ↑ a b Tietilasto 2009, s. 34.
  19. ↑ Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 86 a § (23.6.2005/504) (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Yleistä yksityistieasiaa Suomen Tieyhdistys ry. Viitattu 9.4.2007.
  21. ↑ Kuurio, Harry: Ruotsissa onnistuu, Suomessa ei: Seurauksena taas uusi vero liikenteelle? Ilta-Sanomat. 2.8.2014.
  22. ↑ Harri Repo: Suomen teiden kunto heikkenee nyt rankemmin kuin koskaan aiemmin – "hyytävää menoa" Kauppalehti. Viitattu 19.7.2019.
  23. ↑ Tekniikan Maailma tekniikanmaailma.fi. Viitattu 19.7.2019.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Mauranen, Tapani (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 1. Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Helsinki: Tielaitos, Edita, 1999. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-2377-1 (1. osa).
  • Masonen, Jaakko et al. (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 2. Soraa, työtä, hevosia. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1860–1945. Helsinki: Tielaitos, Edita, 1999. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-2475-1 (2. osa).
  • Masonen, Jaakko & Hänninen Mauno (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 3. Pikeä, hikeä, autoja. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945–2005. Helsinki: Tielaitos, Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-1621-X (3. osa).
  • Suomen teiden historia I. Pakanuudenajalta Suomen itsenäistymiseen. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1974. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0802-X (osa 1).
  • Suomen teiden historia II. Suomen itsenäistymisestä 1970-luvulle. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1977. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0803-8 (osa 2).
  • Wallin, Väinö: ”Suomen Maantiet Ruotsin Vallan Aikana”, Fennia 8. Kuopio/Helsinki: Suomen Maantieteellinen Seura, 1893. Teoksen verkkoversio (Google books) (viitattu 11/2009). (suomeksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen tieverkko.
Valtatiet 1–29

  |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |  
  |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |  

Kantatiet 40–98

  |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |  
  |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |   |  

Eurooppatiet Suomessa

  |   |   |   |   |   |   |  

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_tieverkko&oldid=22248087”