Wikipedia

Liikennemerkit Suomessa

Suomessa käytettävät liikennemerkit noudattavat Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksia liikennemerkeistä.

Osa artikkelisarjaa
Suomalaiset liikennemerkit
Kategoriat
n · k · m

Suomi allekirjoitti sopimukset vuonna 1986, mutta jo sitä ennen liikennemerkit olivat Suomessakin pääasiassa sopimuksen mukaisia. Aikaisemmin niistä säädettiin asetuksella[1], mutta nykyisin, vuodesta 2020 ne on määritelty tieliikennelain liitteessä.[2] Vuoden 1982 tieliikenneasetuksessa liikennemerkeistä käytettiin myös eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisia järjestysnumeroita. Koska muutamat sopimuksen mukaiset liikennemerkit kuitenkaan eivät olleet Suomessa käytössä, oli numeroinnissa aukkoja. Ahvenanmaalla on oma itsehallinnon piiriin kuuluva tieliikennelakinsa.[3] Siinä määritellään maakunnalle oma liikennemerkkikokoelma sekä omat tiemerkintöjä, liikennevaloja ja muuta liikenteenohjausta koskevat säädökset.[4]

Useimmissa maissa varoitus- ja kieltomerkkien taustaväri on valkoinen, kun taas Suomessa ja muutamassa muussa maassa (esimerkiksi Ruotsissa) se on keltainen. Sopimus kuitenkin sallii tällaisen poikkeaman. Syy tälle poikkeamalle on se, että keltainen merkki näkyy lumisessa ympäristössä huomattavasti valkoista merkkiä paremmin.[5] Suomen opastetauluissa on käytössä 1960-luvulla kehitetty kirjaintyyppi. Tiehallinnon tekemässä tutkimuksessa opastimien luettavuudesta todettiin vuonna 2005, että mikään yleisesti käytössä oleva kaupallinen kirjaintyyppi ei vastannut Tiehallinnon tyyppiä. [6] Monissa suunnitteluohjelmistoissa tämä oli käytössä kuvaobjektina, ei tekstiobjektina. [7]

Liikennemerkit Suomessa noudattavat heraldiikan sääntöjä ja ne on suunniteltu niin, että samaa funktiota (kielto, rajoitus, varoitus, määräys jne) ilmaisevat merkit ovat saman muotoisia ja niissä on samat värit.

Luokittelu muokkaa

 
A33 Muu vaara.
 
E1 Suojatie.

Suomessa käytössä olevat liikennemerkit jaetaan seuraaviin ryhmiin:

  • varoitusmerkit A1.1-A33
    • merkit A1.1-A27 ja A30-A33 ovat muodoltaan kanta alaspäin olevia kolmioita
    • merkit A28.1-A28.3 ovat suorakaiteen muotoisia rautatien lähestymismerkkejä
    • merkit A29.1 ja A29.2 ovat ruksinmallisia tasoristeysmerkkejä
    • väriltään punakeltaisia
    • varoittavat poikkeavasta liikennetilanteesta
  • etuajo-oikeus- ja väistämismerkit B1-B7
    • eri muotoisia ja värisiä
    • osoittavat etuajo-oikeutta sekä väistämisvelvollisuutta
  • kielto- ja rajoitusmerkit C1-C48
    • merkit C1-C33, C37, C38 ja C44.1-C48 ovat muodoltaan pyöreitä
    • merkit C34-C36 ja C39-C43 ovat nelikulmaisia
    • osoittavat rajoitusta tai kieltoa
  • määräysmerkit D1.1-D11
    • muodoltaan pyöreitä
    • määräävät tienkäyttäjät toimimaan merkin osoittamalla tavalla esim. kiertämään esteen tietyltä puolelta
  • sääntömerkit E1-E30
    • nelikulmaisia
    • taajamamerkit, tien laatua osoittavat merkit, pysäköintipaikat ym.
  • opastusmerkit F1.1-F30
    • suorakaiteen tai suunnikkaan muotoisia
    • opastus eri kohteisiin ja paikkakunnille
  • palvelukohteet G1-G42
    • suorakaiteen muotoisia
    • tietoa tarjolla olevista palveluista
    • G42 on tilapäinen opastusmerkki vapaamuotoisella tunnuksella
  • lisäkilvet H1-H26
    • käytetään yhdessä muiden merkkien kanssa
    • täydentävät, lieventävät tai tarkentavat päämerkin kieltoa tai rajoitusta

Historiaa muokkaa

Ensimmäiset liikennemerkit muokkaa

 
Vanhanaikainen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkki Kempeleen Asemanseudulla Pohjanmaan radan läheisyydessä.

Suomen ensimmäisiä liikennemerkkejä olivat valkoisista laudoista muodostetut kolmiot, jotka otettiin käyttöön vuonna 1921. Tällaiset kolmiot kelpasivat tiedottamaan mutkasta, tien ja rautatien risteyksestä, näkemäesteestä tai muusta vaarapaikasta. Valkeiden kolmioiden käyttö lienee kuitenkin ollut vähäistä.[8]

Luultavasti vuonna 1924 otettiin käyttöön pienennetty versio valkeasta varoituskolmiosta. Kolmiot tehtiin raudasta, ja ne maalattiin Ruotsista saadun mallin mukaisesti punaisiksi. 1920-luvun puoleenväliin mennessä punaisia varoituskolmioita oli ehditty asentaa käyttöön jo melko moneen paikkaan. Merkkiä kehitettiin edelleen, ja pian vaaran laatua tuotiinkin esille merkin sisällä olevalla täsmennystekstillä.[8]

Varsinaiset liikennemerkit tulivat käyttöön vuonna 1930, ja silloinkin vasta kaupungeissa ja kauppaloissa. Yleinen varoituskolmio -liikennemerkin lisäksi oli kuusi uutta merkkiä: ajonopeuden rajoitus, suljettu tie, kielletty ajosuunta, kielletty seisontapaikka, seisontapaikka ja suuntamerkki. Vuonna 1937 aiempi liikennemerkkiasetus kumottiin, ja liikennemerkit tulivat käyttöön myös maaseudulla. Liikennemerkkejä tuli käyttöön yhteensä 30 kappaletta, kuten eri ajoneuvoilla ajon kieltävät merkit, ohiajo kielletty, yleinen huomiomerkki, yleinen varoitusmerkki sekä varoitus muun muassa tienmutkasta ja tasoristeyksestä. Tähän asetukseen tehtiin lisäyksiä vielä vuosina 1938 ja 1948.[8]

1950–1970-luku muokkaa

 
Hirvieläimistä varoittava merkki otettiin käyttöön vuonna 1978. Kuva on valtatieltä 5 Joroisista vuodelta 2013.

Ajoneuvojen määrä lisääntyi Suomessa huomattavastimilloin?, jolloin myös liikennemerkkien määrää piti lisätä. Vuonna 1957 liikennemerkkejä koskevat säännökset käsiteltiin uudelleen, ja liikennemerkkien määrä lähes kaksinkertaistettiin. Päätökseen otettiin mukaan ensimmäistä kertaa myös tienviitat, liikennevalot, ajoratamerkinnät sekä sulkupuomit. Uusia merkkejä, lisäkilpiä ja muutoksia tienviittoihin oli yhteensä 52 kappaletta: muun muassa kääntymiskieltomerkit, suojatien merkki sekä tietyöstä ja lapsista varoittavat merkit.[8] Vuonna 1957 otettiin käyttöön myös ensimmäinen pakollinen pysäyttäminen -merkki ("Musta käsi"), joka korvattiin nykyisenlaisella STOP-merkillä vuonna 1971. Ajokaistan yläpuoliset ryhmitysmerkit olivat suorakulmaisia vuosina 1957–1982.[9]

Liikennemerkkiasetukseen tuli taas muutoksia 1960-luvun aikana. Vuonna 1962 otettiin käyttöön ensimmäisen moottoritien myötä moottoritien viitta Turun moottoritiellä, ja kaksi vuotta myöhemmin tulivat käyttöön suunnistus- ja etäisyystaulut. Tienviitat uudistettiin muutenkin nykyisen kaltaisiksi sinisiksi, eikä etäisyyksistä enää ilmoitettu kilometrin kymmenes- ja sadasosia. 1960-luvun lopulla vahvistettiin käyttöön uusia varoitus-, kielto-, rajoitus-, ohje- ja opastusmerkkejä.[8] Tuolloin otettiin käyttöön muun muassa nykyisen kaltaiset pysäköinti- ja pysäyttämiskieltomerkit sekä useita erilaisia palvelukohteiden opastusmerkkejä.

1970-luvulla otettiin käyttöön vuoropysäköintiä koskevat merkit sekä linja-auto- ja raitiovaunukaistat. Vuonna 1974 käyttöön tuli 70 uutta merkkiä ja lisäkilpeä, muun muassa useita erilaisia tienmutkasta ja tienristeyksestä varoittavia merkkejä.[10] Vuosikymmenen lopulla tuli muutamia uusia merkkejä, muun muassa hirvivaara, ja myös liikennevaloista määrättiin silloin samalla päätöksellä.[8] Moottoritien viitat olivat olleet aiemmin sinisellä pohjalla, ja vihreä pohjaväri otettiin ensimmäisenä käyttöön Porvoon moottoritiellä.[11]

Nykyiset liikennemerkit muokkaa

 
Taajama-kyltti Vimpelissä.
 
Kielletty ajosuunta -merkki Helsingin Etu-Töölössä. Merkin alapuolella oleva lisäkilpi sallii pyörällä ajamisen kiellettyä ajosuuntaa vastaan. Tällainen on ollut mahdollista 1.6.2020 lähtien.

Tieliikenteeseen liittyvät asetukset haluttiin yhdistää yhtenäiseksi asetukseksi. Tämä tapahtui lopulta vuonna 1982, jolloin vahvistettiin käyttöön olemassa olevat merkit ja lisäkilvet. Monet merkit uudistuivat, muun muassa jalankulun, pyöräilyn ja moottoriajoneuvoilla ajon kieltävät merkit saivat vinosti kulkevan punaisen poikkiviivan. Liikennemerkkejä oli tuolloin 182 ja lisäkilpiä 32. Varoitus- ja kieltomerkit uudistuivat vuodesta 1994 alkaen siten, että niiden uloimpaan osaan lisättiin kapea, keltainen kontrastireunus.[12][13] Muilta osin merkit pysyivät pääosin melko samanlaisina, mutta esimerkiksi muu vaara -merkin pystyviiva vaihdettiin huutomerkkiin.[14][15] Samassa yhteydessä otettiin käyttöön myös yli 20 uutta merkkiä, muun muassa liityntäpysäköintipaikka, maaseutuyritys, ratsastustie ja ajokaistakohtainen kielto tai rajoitus.[16]

Vuonna 2001 liikennemerkkejä oli 204 ja erilaisia lisäkilpiä 40 kappaletta.[8] Kesäkuussa 2006 tuli käyttöön joitakin uusia merkkejä, kuten ohituskielto kuorma-autolla, tunneli ja kävelykatu.[17] Vapaa-ajan kohteiden opastusmerkit, kuten nähtävyys ja uintipaikka, muutettiin sinipohjaisista ruskeapohjaisiksi vaiheittain vuosina 2007–2013. Samassa yhteydessä otettiin käyttöön myös useita uusia vapaa-ajan kohteiden opastusmerkkejä.[18]

Uusi tieliikennelaki astui Suomessa voimaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2020, jolloin aloitettiin monien liikennemerkkien uudistus nykyaikaisemmiksi ja selkeämmiksi. Samalla liikennemerkkejä koskevat säännökset siirrettiin asetuksesta lakiin. Lisäksi lakiin lisättiin noin 50 aivan uutta liikennemerkkiä, kuten varoitus kauriseläimistä, väistämisvelvollisuus pyörätien ylityspaikassa, vähimmäisnopeus, ajokaistojen yhdistyminen ja sähköautojen latauspiste. Liikennemerkkien ihmishahmot yksinkertaistettiin sukupuolettomiksi ja iättömiksi.[19] Vanhat merkit on tarkoitus korvata uusilla merkeillä 1.6.2030 mennessä.[20][21][19] Syksyllä 2020 Helsingin kaupunki tiedotti uusivansa nopealla aikataululla kaikki kaupungin noin 100 000 liikennemerkkiä uuden tieliikennelain mukaisiksi, liikennemerkkien vaihtamisen arvioidaan maksavan noin 15 miljoonaa euroa. [22][23]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Tieliikenneasetus (182/1982), 3. luku (ei enää voimassa) Finlex. Viitattu 18.7.2022.
  2. ↑ Tieliikennelaki (729/2018), Liite 3.1. varsinaisen lakitekstin jälkeen (tuli voimaan 1.6.2020) Finlex. Viitattu 18.7.2022.
  3. ↑ Ahvenanmaan itsehallintolaki (§18) finlex.fi: Oikeusministeriö. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 24.6.2020.
  4. ↑ Ålands lagsamling: Infrastruktur och trafik (N10) regeringen.ax: Ahvenanmaan maakuntahallitus. Viitattu 24.6.2020. (ruotsiksi)
  5. ↑ Saako liikennemerkin pyöräilijä kypärän? Se ja muut uudistukset selviävät syksyllä. 2.6.2016. Yle Uutiset. Viitattu 21.7.2016.
  6. ↑ Liikennevirasto.fi − Liikennemerkkien kirjasintyyppi (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Österman, Tuomas; Miettinen, Saija; Ronkainen, Kaisa: Opastusmerkkien luettavuus 2005. Helsinki: Tiehallinto. Arkistoitu 13.2.2020. Viitattu 13.2.2020.
  8. ↑ a b c d e f g Pakarinen, Olavi: Tieopasteet kautta aikojen. Omakustanne, 2007.
  9. ↑ Liikennemerkit: Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätös marraskuun 27 p:tä 1957 Helsingin kaupungin kunnallisasetuskokoelma 1957. Helsingin kaupungin tilastotoimisto. Viitattu 3.6.2020.
  10. ↑ Liikennemerkeistä annetun kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätöksen muuttaminen Helsingin kaupungin kunnallisasetuskokoelma 1974. Helsingin kaupungin tilastotoimisto. Viitattu 3.6.2020.
  11. ↑ Mitä yhteistä on Ti-Ti Nallen housuilla ja liikennemerkeillä? helsinginuutiset.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 23.8.2015.
  12. ↑ Tuhannet liikennemerkit rapistuvat rahapulan takia – "Voi aiheuttaa vaaratilanteen" Yle Uutiset. 16.8.2016. Viitattu 12.3.2020.
  13. ↑ Liikennemerkkipiirustukset Tiehallinto. Arkistoitu 30.11.2021. Viitattu 12.3.2020.
  14. ↑ Liikennemerkkipiirustukset Tiehallinto. Arkistoitu 30.11.2021. Viitattu 12.3.2020.
  15. ↑ Tieliikenneasetus 29.4.1994/328 Finlex. Viitattu 15.3.2020.
  16. ↑ Liityntäpysäköintipaikka, ratsastustie, liikenneruuhka, maaseutuyritys Liikennemerkit uusitaan kesällä Helsingin Sanomat. 30.4.1994. Sipilä, Jarkko. Viitattu 30.7.2020.
  17. ↑ http://www.ajokorttikoulu.fi/materiaalit/lait/merkit.htm?uudetmerkit.htm[vanhentunut linkki]
  18. ↑ Valtioneuvoston asetus tieliikenneasetuksen 20 ja 21 §:n muuttamisesta 15.2.2007/184
  19. ↑ a b Vuosikymmenien miesvalta on pian ohi – yhdessä Suomen yleisimmistä liikennemerkeistä kävelee kohta sukupuoleton pallopää Yle Uutiset. 14.9.2019. Viitattu 3.6.2020.
  20. ↑ Liikennemerkit 1.6.2020 Väylävirasto.
  21. ↑ Uusista liikennemerkeistä kohu, Väylävirasto pitää täysin tekaistuna: ”Sukupuolineutraaliuden joku tähän omista haluistaan uittanut” Iltalehti. 21.2.2020. Viitattu 3.6.2020.
  22. ↑ Helsinki uusii nopealla tahdilla kaikki 100 000 liikennemerkkiään – sukupuolet katoavat, millimetrien kokoisista muutoksista tulee suuria kustannuksia Ilta-Sanomat. 22.9.2020. Viitattu 22.6.2021.
  23. ↑ IS selvitti: Liikenne­merkkien vaihtaminen uuden lain mukaisiksi maksaa pelkästään Helsingissä noin 15 miljoonaa euroa Ilta-Sanomat. 25.9.2020. Viitattu 22.6.2021.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Liikennemerkit_Suomessa&oldid=22322475”