Pähkinäpensaslehto
Pähkinäpensaslehto on lehtometsän kasvillisuustyyppi, joka on Suomessa yksi luonnonsuojelulain mukaan suojeltavista luontotyypeistä. Luontotyyppikriteerit täyttäväksi pähkinäpensaslehdoksi katsotaan alue, jolla on vähintään kaksikymmentä kahden metrin korkuista tai levyistä pähkinäpensasta hehtaarin pinta-alalla yhtenä tai useampana ryhmänä yhtenäisellä rajattavalla olevalla alueella. Pähkinäpensaslehtoja esiintyy Suomessa ainoastaan Etelä-Suomessa. Niitä esiintyy rehevällä ja tuoreella tai kuivahkolla lehtomaalla. Pähkinäpensaslehdoille tyypillisiä kasveja ovat jalot lehtipuut (kuten metsälehmus tai metsätammi), kuusi, koivu ja sinivuokko.
Luonnontilaisia pähkinäpensaslehtoja on Suomessa säilynyt vain vähän. Niitä on raivattu muun muassa pelloiksi ja uhkana voivat nykyisin olla myös uudisrakentaminen ja hakkuut. Ilman hoitotoimia niitä voi uhata myös kuusettuminen, joten lehtoja voidaan hoitaa kuusten ja mahdollisten muiden pähkinää varjostavien puiden hyvin suunnitellulla poistolla. Pähkinäpensas kuitenkin viihtyy yleensä hyvin jalojen lehtipuiden sekä haavan ja raidan kanssa, ja siksi näitä on säästettävä. Itse pähkinäpensaita ei yleensä pidä harventaa, ja lehto pysyy elinvoimaisena kun kuolleet rungot jätetään lahoamaan. Pensaat kukkivat ja tuottavat pähkinöitä vain saadessaan sopivasti valoa.
Pähkinäpensaslehdot ovat yleensä varsin pienialaisia, mutta paikallisesti ne ovat voivat olla melko yleisiäkin, kuten Lohjan seudulla. Uudellamaalla suojeltuja lehtoja on yhteensä useita kymmeniä. Helsingissäkin pieniä lehtoja on muun muassa Pasilassa, Jakomäessä, Maunulassa ja Viikissä.
Pähkinäpensaslehtojen eliöstö muokkaa
Pähkinäpensaslehtojen eliöstö on hyvin monimuotoista. Kasvillisuus on tavallisesti käenkaali-oravanmarjatyyppiä, mutta voi olla myös esimerkiksi käenkaali-mesiangervotyyppiä tai sinivuokko-käenkaalityyppiä. Aluskasvillisuuteen kuuluu siten lehdoille tyypillisiä lajeja, kuten käenkaali, oravanmarja, mesiangervo, sini- ja valkovuokko, kielo, lehto-orvokki, hentokiurunkannus, kivikkoalvejuuri, kevätlinnunherne, mustakonnanmarja, sudenmarja, jänönsalaatti, hiirenporras, metsäimarre, korpi-imarre, nuokkuhelmikkä, metsäkastikka, lillukka ja vuohenputki.
Pensaskerroksessa pähkinäpensaan seurassa kasvaa usein taikinamarjaa ja korpipaatsamaa sekä tuomia, haapoja ja pihlajia.
Alus- ja pensaskasvillisuuden ohella pähkinäpensaan lähiympäristössä tai itse pensaalla viihtyy useita uhanalaisia eliöitä. Suomessa harvinainen lintu, pähkinähakki, on riippuvainen pähkinäpensaista. Kuolleiden pensaiden lahot rangat ovat monien sienten ja hyönteisten elinpiiriä. Pähkinäpensaalle ominainen juuriloinen on suomukka, joka on rauhoitettu loiskasvi.
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Pääkkönen, Pilvi & Aulikki Alanen: Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. Suomen ympäristökeskuksen moniste 188. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2000. ISBN 952-11-0738-3.
- Lounaisluonto (Arkistoitu – Internet Archive)