Yotvata
Yotvata (hepr. יטבתה) on kibbutsi Israelin eteläosassa Aravanlaaksossa. Sen asukasluku oli vuoden 2019 lopussa 717.
Yotvata | |
---|---|
![]() Näkymä Yotvataan. |
|
![]() ![]() Yotvata |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Eteläinen |
Väkiluku (2019) | 717 |
Maantiede
muokkaaYotvata sijaitsee Israelin eteläosassa Aravanlaakson alueella noin 40 kilometriä Eilatin kaupungista pohjoiseen. Vieressä kulkee Israelin Jordanian vastainen raja. Hieman Yotvatasta pohjoiseen sijaitsee Yotvatan lähde. Lähde kuuluu eteläisen Aravanlaakson suurimpiin.[1]
Historia
muokkaaYotvata perustettiin vuonna 1951. Sen ensimmäiset asukkaat olivat Israelin juutalaisia, sekä juutalaisia siirtolaisia ulkomailta. Asukkaat alkoivat kasvattaa kasviksia, kukkia, taateleita ja muita hedelmiä. Eri maatalouskokeiluihin kuului esimerkiksi hydroviljely. Israelin ja arabimaiden välisten konfliktien aikana paikkakunta joutui lähellä rajaa sijaitsevana melko eristyneenä paikkakuntana usein hyökkäysten kohteeksi.[1]
Väestö
muokkaaYotvatan asukasluku oli vuoden 2019 lopussa 717.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 576.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 21 Wel–Zy, s. 400. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ Population in the Localities 2019 (xls) (חגור) Central Bureau of Statistics. Viitattu 20.8.2020. (hepreaksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yotvata Wikimedia Commonsissa