Yook Sung-jae

Yook Sung-jae (hangul: 육성재; hanja: 陸星材; s. 2. toukokuuta 1995) on eteläkorealainen laulaja, lauluntekijä, näyttelijä, malli ja viihdyttäjä. Hän on poikabändin BtoB ja sen alaryhmän BtoB Bluen jäsen ja toimi myös BtoB:n johtajana vuosien 2019 ja 2020 aikana. Yook tunnetaan myös rooleistaan televisodraamoissa Who Are You: School 2015 (2015), The Village: Achiara's Secret (2015) ja Guardian: The Lonely and Great God (2016). Hän on lisäksi esiintynyt useissa suosituissa ohjelmissa kuten Hitmaker, We Got Married ja Master in the House. Yook julkaisi kuusi digitaalista singleä osana musiikkiprojektiaan 3x2=6 joulukuun 2019 ja helmikuun 2020 välillä ja teki soolodebyyttinsä 2. maaliskuuta 2020 EP-levyllään Yook O'Clock. [1]

Yook Sung-jae
육성재
Yook vuonna 2017
Yook vuonna 2017
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1995 (ikä 26)
Yongin, Gyeonggi, Etelä-Korea
Ammatti laulaja, näyttelijä, viihdetaiteilija
Muusikko
Aktiivisena 2012-
Tyylilajit K-pop, tanssipop, R&B, balladi
Yhtyeet BtoB, BtoB-BLUE
Levy-yhtiöt Cube Entertainment
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

Lapsuus ja koulutusMuokkaa

Yook syntyi 2. toukokuuta 1995 Yonginissa, Gyeonggissa, Etelä-Koreassa. Hänellä on yksi vanhempi sisko. Yookin isä on puolijohteita käsittelevän tietotekniikkayrityksen toimitusjohtaja. [2] [3] Hänen isoisänsä toi ensimmäisenä punaisen karpin Etelä-Koreaan ja hänen isoäitinsä toimi kalastustilalla Pajulla. [4] [5]

Yook on opiskellut kuukauden ajan Englannissa ja toisen kuukauden Filippiineillä. [6] Hän kävi Hanlim Multi Art Schoolia ja valmistui sieltä vuonna 2014. [7] Sen jälkeen hän meni Dongshinin yliopistoon, pääaineenaan käytännön musiikki. [8]

UraMuokkaa

Ennen debyyttiäMuokkaa

10. elokuuta 2010 Yook Sungjae esiintyi näytöksessä "2010 Cube Stars Party". [9]

6. maaliskuuta 2011 Yook esiintyi "2011 CUBE Stars Party" -näytöksessä yhdessä bänditovereidensa Seo Eunkwangin, Im Hyun-sikin ja Jung Il-hoonin sekä Lee Min-woonin, josta piti alun perin myös tulla BtoB:n jäsen, kanssa. [10]

Yook pääsi levy-yhtiö JYP:n koe-esiintymisten 6. finaalikierrokseen ennen siirtymistään nykyiselle yhtiölleen Cube Entertainment. [11]

2012–2014: Debyytti BtoB:n jäsenenä ja sooloaktiviteetitMuokkaa

 
Yook Sungjae vuonna 2014

21. maaliskuuta 2012 Yook debytoi BtoB:n laulajana heidän julkaistaessaan kappaleet "Insane" ja "Imagine". [12] 23. maaliskuuta 2012 Yook juonsi SBS MTV:n musiikkiohjelmaa The Show yhdessä bändikaverinsa Lee Min-hyukin kanssa . [13]

Vuonna 2013 Yook Sungjae debytoi näyttelijänä draamassa Monstar osana sivunäyttelijöitä yhdessä bänditovereidensa Lee Min-hyukin, Lee Chang-subin ja Im Hyun-sikin kanssa. Sungjae näytteli Arnoldia, poikabändin Men In Black jäsentä. Hän esiintyi kaikkiaan neljässä jaksossa (jaksot 2, 6, 9 ja 12). Yhdessä BTOB:n Lee Minhyukin, Lee Changsubin, Im Hyunsikin ja Beastin Yong Jun-hyungin kanssa hän osallistui draaman ääniraidalle julkaisuilla OST Part 1 "Days Gone By", OST Part 2 "After Time Passes" ja OST Part 7 "First Love". Samana vuonna Sungjae ja BtoB tekivät cameo-esiintymisen hittidraaman The Heirs 4. jaksossaan itsenään, BtoB:na.

Vuonna 2014 Yook esiintyi televisiosarjassa Reply 1994 Sungjoonina eli Ssukssukina, Na-jungin pikkuveljenä. [14] [15] Heinäkuussa 2014 Yook valittiin ohjelman A Song For You juontajaksi yhdessä Super Juniorin Kanginin ja f(x):n Amberin kanssa. [16] Hän oli mukana myös eteläkorealaisen tuottajaduo Jeong Hyeong-donin ja Defconninohjelman Hitmaker kaudella 1, ja hänestä tuli ohjelman projektibändin Big Byung jäsen yhdessä Got7:n Jacksonin sekä VIXX:n jäsenten N ja Hyuk kanssa. [17] Ryhmä julkaisi kaksi singleä, "Stress Come On" [18] ja "Ojingeo Doenjang" (korea: 오징어 된장). Samana vuonna hän sai ensimmäisen pääroolinsa Plus Nine Boysissa, jossa hän näytteli 19-vuotiasta judokaa. [19] Sen jälkeen hän esiintyi tositelevisio-ohjelmassa Real Men vuosina 2014–2015. [20]

2015–2017: Näytteleminen ja suosion nousuMuokkaa

 
Yook maaliskuussa 2017

Yook saavutti läpimurtonsa saadessaan yhden päärooleista Kim So-hyunin ja Nam Joo-hyukin johtamassa teini-draamassa Who Are You: School 2015. [21] [22] [23] Hän myös julkaisi draamalle ääniraidan "Love Song" yhdessä Park Hye-soon kanssa. [24] Draamasarjan päättymisen jälkeen hänen suosionsa kasvoi ja hän vastaanotti useita sopimuksia suurlähettilääksi. [25] Hän näytteli myös kauhu- ja mysteerisarjassa The Village: Achiara's Secret Moon Geun-youngin rinnalla vuonna 2015. [26] Yook voitti New Star Award -palkinnon näyttelemisestään draamassa The Village: Achiara's Secret, [27] ja "Best Couple Award" -palkinnon yhdessä Kim So-hyunin kanssa draamasta Who Are You: School 2015. [28]

Vuonna 2015 Yook osallistui King of Mask Singer -kilpailuun nimellä Tired Bumblebee, ja sai esiintymisestään hyvää palautetta. [29] [30] Hän osallistui Red Velvetin Joyn kanssa tositelevisio-ohjelman We Got Married neljännelle kaudelle. [31] [32] Pari julkaisi dueton "Young Love", jonka sanoitukseen he osallistuivat Yookin bänditoverin, BtoB:n Im Hyun-sikin, avustamalla heitä kappaleen tuottajana. [33] [34] [35] Vuoden 2015 MBC Entertainment Awards -palkintogaalassa Yook sai "Best Couple" -palkinnon yhdessä Joyn ranssa sekä "Best Male Rookie (in Variety)" -palkinnon. [36] Pari lähti ohjelmasta We Got Married 7. toukokuuta 2016. [37]

Syyskuussa 2015 Yookista tuli yksi Inkigayo-musiikkiohjelman kolmesta pääjuontajasta yhdessä GOT7:n Jackson Wangin ja näyttelijä Kim Yoo-jungin kanssa. Yook jätti juontamisen toukokuussa 2016. [38] [39] Vuonna 2016 Sungjae nimitettiin King Sejong -instituution suurlähettilääksi. [40] [41] Hänestä tuli myös osa BtoB:n ensimmäistä alayksikköä BtoB Blue, joka debytoi syyskuussa 2016. [42] [43]

Vuosina 2016-2017 Yook näytteli valtavan suosion saaneessa romanttisessa fantasiadraamassa Guardian: The Lonely and Great God. [44] Hän esiintyi myös tositelevisio-dokumenttiohjelmassa Law of the Jungle, jota kuvattiin Sumatralla, Indonesiassa. [45] Elokuussa 2017 Yook osallistui digitaaliseen single-projektiin Piece of BtoB. Hän julkaisi kappaleet "Say It" sekä "Paradise", joista jälkimmäisen hän sävelsi ja kirjoitti itse, 30. elokuuta. [46] Vuoden 2017 lopulla hän liittyi vakituisesti tositelevisio-ohjelmaan Master in the House . [47]

Cube Entertainment ilmoitti 29. joulukuuta 2017, että Yook kärsi selkävammasta ja oli sairaalahoidossa. [48] Hänellä olivälilevypullistuman oireita, jotka tiettävästi pahenivat 2017 BtoB Time - Our Concert -konsertin aikana. [49] [50] Yook osallistui 5. tammikuuta 2018 Master in the House -lehdistötilaisuuteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän esiintyi julkisuudessa toipumisensa jälkeen; hän palasi aktiviteetteihinsa vähitellen kahden viikon lepoajan jälkeen. [51] [52]

2018 – nyt: 3x2=6, YOOK O'Clock ja Mystic Pop-up BarMuokkaa

 
Yook huhtikuussa 2018

Vuonna 2018 Yook piti ensimmäisen soolofanitapaamisensa ParadiseTICC:ssä Taiwanissa 11. helmikuuta, [53] Macpherson-stadionilla Hongkongissa 19. toukokuuta [54] ja Manilassa, Filippiineillä 13. heinäkuuta. [55]

BtoB:n seitsemäntenä vuosipäivänä, 21. maaliskuuta 2019, Yook valittiin bändin uudeksi johtajaksi. [56] Yook esiintyi Cube TV:n uudessa tositelevisio-ohjelmassa, "Lovely 95s" (예쁘장한 구 오즈), joka alkoi 12. heinäkuuta. [57] Tuli ilmi, että hän suunnitteli ja sai läheiset vuonna 1995 syntyneet ystävänsä, entiset poikabändin Boyfriend jäsenet Youngminin, Kwangminin ja Minwoon, Teen Topin Rickyn sekä malli Baek Kyung Don tekemään yhteisen tositelevisio-ohjelman. [58]

19. joulukuuta 2019 Cube paljasti suunnitelman uudelle musiikkiprojektille 3x2=6, jonka tavoitteena oli Yookin julkaista kaksi kappaletta kuukaudessa kolmen kuukauden ajan alkaen joulukuusta 2019. Kappaleet julkaistiin erilaisilla online-musiikkisivustoilla. Numero kuusi, joka lausutaan koreaksi "yook", kuten laulajan sukunimi 'Yook' (육), osoitti Yookille tunnusomaista järjenjuoksua. [59] Projekti koostui kolmesta teemasta; Singer oli tarkoitus esitellä hänen taiteilijan kykyjään julkaisemalla ensimmäinen hänen itsensä tuottama kappale, Human kuvasi hänen haluaan olla pitkään rakastettu ja BtoB Yook Sung-jae toi mukaan kaksi hänen bänditoveriaan Jung Il-hoonin ja Peniel Shinin osallistumaan projektiin. [60] Projekti alkoi 26. joulukuuta 2019, jolloin Yook julkaisi ensimmäiset singlensä "Yook" (뭍 (陸)) ja "From Winter" (겨울 속 에서) nimellä 3x2 = 6 Part 1. Kappaletta "Yook" kuvataan melodisena modern rock -kappaleena, jonka sanoitusten tekoon ja säveltämiseen laulaja itse osallistui. [61] Julkaisulla 3x2 = 6 Part 2 Yook osoitti viehätysvoimansa kappaleilla "W.A.U" (What About U) ja "Chicken". [62] "Chicken" on laulu fiksulla sanoituksella, jotka puhuvat siitä kuinka vaikka kuinka aika kuluu ja trendit muuttuvat, laulaja haluaisi häntä aina rakastettavan yhtä paljon kuin kaikkien rakastamaa friteerattua kanaa. Laulu julkaistiin 16. tammikuuta 2020. [63] Projekti päättyi 6. helmikuuta 2020 ensimmäiseen Yookin ja Ilhoonin yhteistuotokseen "HMHN" sekä kappaleeseen "Hypnotized", jonka Yook ja Peniel esittivät 2018 BtoB Time - This Is Us -konsertissa. [64] [65]

Yook palasi televisioruuduille vuoden 2020 alussa näyttelemällä JTBC:n draamasarjassa Mystic Pop-up Bar, joka perustuu suosittuun samannimiseen webtooniin. Hän näytteli supermarketin asiakaspalvelun työntekijää. [66] [67] 18. helmikuuta Yook jätti pitkäaikaisen roolinsa tositelevisio-ohjelmassa Master in the House keskittyäkseen musiikkiin ja näyttelemiseen. [68] [69] Yook julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Yook O'Clock 2. maaliskuuta 2020. Se koostui kuudesta projektin 3x2=6 kappaleesta, joiden lisäksi siinä oli johtava singlen "Come with the Wind". [70] [71]

AsepalvelusMuokkaa

Yook ilmoitti 3. toukokuuta 2020 Instagramissa aloittavansa asepalveluksen 11. toukokuuta. Cube vahvisti uutiset. Uutisjärjestö MyDailyn mukaan Yook tulee palvelemaan osana armeijan bändiä suoritettuaan viisi viikkoa kestävän sotilaskoulutuksen Nonsanin koulutuskeskuksessa.

LähteetMuokkaa

  1. K-Pop Album Spotlight: BTOB's Sungjae Special Album “YOOK O'clock” hellokpop. 4.3.2020. Viitattu 29.5.2020. (englanniksi)
  2. [spotlight BTOB│③ 일훈, 성재's story] ize.co.kr. 10 July 2013. Viitattu 31.7.2016. Korean
  3. Park: 육성재 父, 알고보니 IT회사 대표 반전스펙 "최시원급은 안되지만…"(라스) Newsen. 28 May 2015. Viitattu 31.7.2016. Korean
  4. Oh Ye-rin: [인터뷰 비투비 육성재 "'우결' 하차, 단 한 번도 생각해 본 적 없다"] EToday. March 29, 2016. Viitattu 5.2.2020.
  5. Kim Mi-ri: '집사부일체' 육성재 "韓 비단잉어, 할아버지가 최초로 수입" MyDaily. July 18, 2018. Viitattu 5.2.2020.
  6. 'Goblin' star Yook Sung-jae keeps special place in his heart for the Philippines Kpop Herald. 31 July 2018.
  7. Lee: 비투비 육성재 "추억 많지않아 아쉬워" 졸업소감 Newsen. 11 February 2014. Viitattu 31.7.2016. Korean
  8. 우리결혼했어요 육성재, 과거 "가수활동 위해 대학진학 미루기로" 대입 소신발언? SE Daily. 2 August 2015. ko
  9. 연습생의 신선한 무대~'큐브 스타스 파티'[포토엔] Newsen. August 10, 2010. Viitattu 5.2.2020.
  10. Park Seong-gi: 포토큐브엔터 '5인조 신인, 데뷔할까요?' Asian Economy. March 6, 2011. Viitattu 5.2.2020.
  11. Lee Choong-hee: 육성재, 과거 JYP 오디션 영상 보니..풋풋한 얼굴 '눈길' MHN News. December 31, 2017. Viitattu 5.2.2020.
  12. Park: BTOB′s First Album Will Feature Two Title Songs enewsWorld. 21 March 2012. Arkistoitu 14 August 2016. Viitattu 31.7.2016.
  13. 비투비 이민혁-육성재, SBS MTV '더 쇼' MC발탁 Herald Corp. 20 March 2012. Korean
  14. Hwang: '응답하라1994' 육성재 사진 공개..정체 궁금증 UP OSEN. 29 October 2013.
  15. 응답하라 1994 캐릭터 소개 tvN. Viitattu 18 July 2017.
  16. Jung: Kangin, Amber and Yook Sung Jae Selected to Host 'A Song For You' enewsWorld. 9 June 2014. Viitattu 22.5.2015.
  17. Hong: [Video ′Hitmakers′ Unveil Hilarious Teaser for ′Big Byung′] enewsWorld. 13 August 2014. Arkistoitu 18 August 2017.
  18. Big Byung (Yook Sungjae, Jackson, N, Hyuk) Releases Goofy "Stress Come On" MV Soompi. 19.8.2014. Viitattu 13.6.2015.
  19. Go: BTOB's Yook Sung Jae Shares Members' Response to Upcoming Drama enewsWorld. 25 August 2014. Arkistoitu 21 September 2014. Viitattu 1.9.2014.
  20. Jeong: BTOB's Yook Sung Jae, Lim Hyung Jun and Kim Dong Hyun to Re-Appear on 'Real Man' enewsWorld. 19 November 2014. Viitattu 22.5.2015.
  21. Kwon: 'Who Are You' to deal with mysteries of youth The Korea Times. 22 April 2015.
  22. Kim: Yook Sung Jae Confirmed as Male Lead of School 2015 enewsWorld. 31 March 2015. Arkistoitu 3 April 2015. Viitattu 6.4.2015.
  23. Chu: 'Who Are You: School 2015' Released Greeting Video of Yook Sung Jae BNTNews. 27 April 2015. Viitattu 22.5.2015.
  24. 육성재, 오늘(16일) 정오 '후아유-학교2015' OST '러브송' 공개 Herald Pop. 16 June 2015. ko
  25. BTOB′s Yook Sung Jae Appears in 8 Ads in 3 Months enewsWorld. 24 September 2015. Arkistoitu 8 June 2017. Viitattu 23 May 2017.
  26. Moon Geun-young, Yook Sung-jae to star in mystery drama The Korea Times. 2 September 2015. Viitattu 2.9.2015.
  27. SBS Drama Awards HanCinema. 31 December 2015.
  28. KBS Drama Awards BNT News. 31 December 2015.
  29. '복면가왕' 반전의 육성재 "비투비 막내가 이 정도라는 것을" My Daily. 10 May 2016. ko
  30. Yook Sung Jae Reveals His Singing Ability In 'Mask King' BNT News. 11 May 2015.
  31. Red Velvet Joy Revealed as BTOB Yook Sung Jae′s ′We Got Married′ Partner enewsWorld. 3 June 2015.
  32. BTOB's Yook Sung-jae, Red Velvet's Joy to leave "We Got Married" Kpop Herald. 17 April 2016.
  33. '우결' 측 "조이♥육성재, '어린애(愛)' 뮤비+음원 16일 공개" Sports Donga. 15 April 2016. ko
  34. 조이♥육성재, '어린애(愛)' Melon. 16 April 2016. ko
  35. '우결' 육성재 조이, 임현식표 듀엣곡 듣고 '만족' Sports Today. 3 December 2016. ko
  36. MBC연예대상2015 조이 뉴스타상 받고 육성재에게 "오빠 나 상 받았어" Chic News. 29 December 2015. ko
  37. '우결' 육성재조이, 눈물로 11개월 마무리 "쀼 안녕" (종합) entertain.naver.com. Viitattu 6.1.2019. ko
  38. Park: [단독 육성재, '인기가요' MC 합류…홍종현 공석 채운다] OSEN. 3 September 2015. ko
  39. Park: 육성재, '인기가요' MC 하차 "잭슨-김유정 고마워" OSEN. 29 May 2016. ko
  40. 비투비 육성재 세종학당 홍보대사 된다 20일 위촉식 news.naver.com. 15 May 2016. Korean
  41. Yoo: 육성재 '무더위 날리는 시원한 미소' My Daily. 20 May 2016. Korean
  42. Park: [단독 육성재, '인기가요' MC 합류…홍종현 공석 채운다] OSEN. 3 September 2015.
  43. Cho: BTOB to Debut First Unit BTO! B-BLUE enewsWorld. 13 September 2016.
  44. Son: BTOB's Yook Sung-jae cast for new drama 'Goblin' Kpop Herald. 6 September 2016.
  45. Son: [단독 곽시양·육성재, 김세정 이어 '정법' 인도네시아 편 합류] TV Report. 17 January 2017. Korean
  46. BTOB Yook Sungjae to Release Single BNT News. 24 August 2017.
  47. Kim: [단독"내년 아닌 올해…" '집사부일체' 31일 첫방송] Ilgan Sports. 22 December 2017.
  48. Lee Jae-hoon: 육성재, 허리부상 활동 중단..비투비 6인 체제 활동 (공식) Newsis. December 29, 2017.
  49. Kim Hyun-sik: 큐브 측 "허리 부상 육성재, '춤 절대 불가' 진단받아" No Cut News. December 29, 2017.
  50. Oh Soo-jeong: 비투비 육성재 "허리부상으로 활동 중단…디스크 악화" Viva 100. December 29, 2017.
  51. '집사부일체' 육성재 "허리부상, 빠른 속도로 회복…걱정 끼쳐 죄송" Asia Today. January 5, 2018.
  52. [집사부일체 육성재 '예능요정'으로 성장] Star News. January 5, 2011.
  53. 《鬼怪》劉德華唱〈醜八怪〉 台粉讓陸星材哭了 Mirror Weekly. 12 February 2018. Viitattu 5.2.2020.
  54. BTOB 陸星材到香港不忘隊友 大叫:恩光傻瓜 Hong Kong 01. 19 May 2018. Viitattu 5.2.2020.
  55. Cecille Santillan-Visto: The Gentle Sungjae Business World. 24 July 2018. Viitattu 5.2.2020.
  56. 서은광 제대할 때까지 비투비 '리더' 맡게 돼 세상 신난 '막내' 육성재 Insight. March 22, 2019.
  57. "비투비·틴탑·보이프렌드까지"…'예쁘장한 구오즈', 95년생 '현실 절친' 모였다 Ten Asia. June 20, 2019.
  58. 육성재 "직접 기획하고 만든 웹 예능, 동갑 절친들과 만들었다"[화보] Sports Chosun. June 20, 2019.
  59. 비투비 육성재, 오는 26일 솔로 출격! '3X2=6' 3개월 동안 매달 2곡 발표 iMBC. December 20, 2019.
  60. Yoon Ki-baek: 육성재 프로젝트 싱글 마지막 주제는 '비투비 육성재' EDaily. February 4, 2020.
  61. 비투비 육성재, 프로젝트 싱글 '3X2=6 Part 1' 하이라이트 음원 공개 OSEN. December 24, 2019.
  62. 육성재, 16일 프로젝트 싱글 '3X2=6= Part2' 발표(공식) Star News. January 10, 2020.
  63. 육성재, 신곡 'W.A.U(왓 어바웃 유)' 하이라이트 음원 공개…반전 매력 예고 TenAsia. January 15, 2020.
  64. 비투비 육성재, 6일 프로젝트 싱글 '3X2=6 Part 3' 발표 Munhwa. February 4, 2020.
  65. Hong Sung-hoon: 비투비 육성재, 6일 프로젝트 싱글 '3X2=6 Part 3' 트랙리스트 공개 NBN News. February 5, 2020.
  66. ‘Double Decker’ announces its stars Korea JoongAng Daily. June 8, 2019.
  67. 황정음-육성재, JTBC '쌍갑포차' 출연 KookBang. August 29, 2019.
  68. '원년멤버' 이상윤·육성재, 2년여만에 '집사부일체' 하차(종합) News1. February 18, 2020.
  69. [공식입장 육성재 측 "'집사부일체' 하차…'쌍갑포차'·앨범 준비 중"] MyDaily. February 18, 2020.
  70. [공식비투비 육성재, 3월 2일 스페셜 앨범 발매…데뷔 후 첫 솔로 앨범] SportsChosun. February 18, 2020.
  71. It’s ‘Yook O’clock’ for Yook Sung-jae Korea JoongAng Daily. February 20, 2020.

Asiasta muuallaMuokkaa