Ympäristökansalaisuus

Ympäristökansalaisuudella tarkoitetaan ympäristövastuullista aktiivista kansalaisuutta, jonka kautta yksilö kokee itsensä osallisena kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Sekä ympäristö että kansalaisuus ovat monitulkintaisia käsitteitä, jotka voivat tarkoittaa eri asioita. Tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmastonmuutos muodostaa keskeisimmän näkökulman ympäristökansalaisuuteen, mutta myös esimerkiksi saastuminen, kaupunkiluonto, rehevöityminen ja kiertotalous nousevat usein esiin teemasta puhuttaessa.

Käsitteellisesti on eroteltu toisistaan ympäristökansalaisuus ja ekologinen kansalaisuus, tämän lisäksi yleisesti käytetään termiä vihreä kansalaisuus. Erottelut näiden välillä eivät kuitenkaan ole vakiintuneita ja termejä käytetään yleisesti synonyymeinä. Ympäristökansalaisuudella viitataan yleisesti kaikenlaiseen ympäristöystävälliseen toimintaan. Näin ympäristökansalaisuuden sisällöksi määrittyy usein yksinkertaisesti ihmisten arkipäiväinen käyttäytyminen, jossa ympäristöstä huolissaan olevat ihmiset vapaaehtoisesti välittävät ympäristöstä.

Tampereen yliopiston aluetieteen professori Kirsi Pauliina Kallio on jäsentänyt ympäristökansalaisuutta kolmen ulottuvuuden kautta. Ympäristökansalaisuus on yhtäältä uusliberaali identiteetti, joka määrittää kansalaiset kuluttajiksi suhteessa markkinavoimiin. Tällöin ympäristökansalaisen vaikutuskeinoksi jää pyrkimys hallita ympäristökysymyksiä henkilökohtaisen kuluttajuuden keinoin. Ympäristökansalaisuus on myös valtion rakentama tulkintakehys, jolla sosiaalistetaan kansalaiset vallitseviin ympäristödiskursseihin ja sitoutetaan heidät kansallisiin ratkaisuihin ja strategioihin yhteiskunnallisten käytäntöjen kautta. Näiden ohella ympäristökansalaisuus on jokapäiväistä elämää, jossa ihmisten erilaiset arvot, moraliteetit, näkemykset ja identiteetit johtavat moninaiseen toimintaan, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Ilmastokansalaisuus on parin viime vuoden aikana käyttöön tullut käsite. Ympäristökansalaisuuden käsitteen alkuperä paikannetaan 1990-luvun alkupuolelle, jolloin sitä on käytetty sekä Kanadan ympäristövirastossa että YK:n ympäristöohjelman puitteissa. Mikäli ympäristökansalaisuutta ja siihen rinnastettavaa ilmastokansalaisuutta tulkitaan lähinnä yksityiseen piiriin kuuluvana kestävän elämäntavan vapaaehtoisena omaksumisena, voivat sen mahdollisuudet ilmastonmuutoksen torjumisessa olla varsin rajatut. Yhteisölliseen toimintaan ja poliittiseen vaikuttamiseen painottuva ympäristökansalaisuus voi tuottaa kansalaisille konkreettisen toiminnan tilan, joka ei pelkisty kestäviin elämäntapoihin, vaan mahdollistaa myös toimimisen yhdessä ilmaston hyväksi. Tällainen toiminta voi auttaa ilmastoahdistuksen hoidossa ja ehkäisyssä, kannustaa aktiivisuuteen ja ilmastonmuutoksen käsittelyyn sekä auttaa nostamaan politiikkatoimien kunnianhimon tasoa.