Yleisradion julkaisusarja

Yleisradion julkaisusarja oli Yleisradion vuosina 1966–1986 julkaisema pääosin suomenkielinen kausijulkaisu, jonka kunkin numeron teemana oli yksi yhteiskunnallinen, tieteellinen tai kulttuuriin liittyvä aihe. Sitä käsiteltiin yhdessä tai useammassa artikkelissa, jotka olivat usein Ylen vastikään esittämien radioesitelmien tai muiden käsikirjoitettujen puheohjelmien tekstejä tai litterointeja.[1] Julkaisusarja oli ulkoasultaan vaatimaton, noin A5-kokoisista mustavalkoisista, kuvattomista vihkosista muodostuva. Niteitä julkaistiin vuodesta 1966 vuoteen 1986 kaikkiaan 85 eli nelisen numeroa vuodessa.[2]

Yleisradion julkaisusarja
Julkaisusarjan numerossa 3/1977 aiheena olivat tekokuut eli nykysuomeksi satelliitit.
Julkaisusarjan numerossa 3/1977 aiheena olivat tekokuut eli nykysuomeksi satelliitit.
Aihealue yhteiskunta, kulttuuri, viestintä
Kustantaja Yleisradio
Julkaisija Yleisradio
ISSN ISSN 0355-029X
Perustettu 1966
Lakkautettu 1986
Ilmestymistiheys noin 4 kertaa vuodessa
Kieli suomi, ruotsi

Lähteet muokkaa

  1. Esimerkkejä sarjan osien sisällöstä Kotikirjasto.net-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 3.9.2016.
  2. Yleisradion julkaisusarja[vanhentunut linkki]. Fennica-haku. Haettu 3.10.2016.