Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 1945

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 1945 järjestettiin heinäkuun 5. ja 19. päivän välillä vuonna 1945. Vaaleissa 24 073 025 äänestäjää valitsivat Ison-Britannian parlamentin alahuoneen 670 jäsentä äänestysaktiivisuuden ollessa 72,8 prosenttia.[1] Kyseessä olivat Yhdistyneen kuningaskunnan ensimmäiset parlamenttivaalit sitten vuoden 1935, koska toinen maailmansota oli estänyt vaalien järjestämisen aiemmin.

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalit 1945
Yhdistynyt kuningaskunta
1935 ←
5.–19. heinäkuuta 1945 → 1950

Kaikki 670 paikkaa parlamentin alahuoneeseen
321 paikkaa tarvitaan enemmistöön
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue
  Clement Attlee.jpg Sir Winston Churchill - 19086236948 (cropped2).jpg
Johtaja Clement Attlee Winston Churchill
Puolue Työväenpuolue Konservatiivipuolue
Saadut paikat 393 197
Paikkojen muutos Nousua 239 Laskua 190
Äänet 11 557 821 8 716 211
Kannatus 48,0 % 36,2 %
Muutos Nousua 9,7 %-yks. Laskua 11,6 %-yks.

Pääministeri ennen vaaleja

Winston Churchill
Konservatiivipuolue

Uusi pääministeri

Clement Attlee
Työväenpuolue

TuloksetMuokkaa

Clement Attleen johtama Työväenpuolue sai parlamenttivaaleissa suurvoiton. Yhteensä 393 työväenpuolueen ehdokasta valittiin alahuoneeseen puolueen kannatuksen ollessa 48,0 prosenttia, ja se sai siten parlamenttiin laajan enemmistön. Pääministeri Winston Churchillin johtama konservatiivipuolue sai alahuoneeseen vain 197 paikkaa ja 36,2 prosenttia annetuista äänistä. Liberaalipuolueen ehdokkaita valittiin parlamenttiin 12, ja se sai 9,0 prosentin kannatuksen.[1] Vaalituloksen seurauksena työväenpuolueen johtaja Attlee nimitettiin Yhdistyneen kuningaskunnan uudeksi pääministeriksi.

Parlamenttivaalien tulos oli yllätys, koska Churchill oli toisen maailmansodan aikana ollut niin suosittu, että hänen puolueensa voittoa oli pidetty lähes varmana. Paul Addisonin mukaan syitä konservatiivien tappioon olivat muun muassa kansan halu sosiaalisiin uudistuksiin ja se, ettei Churchillillä ollut selviä suunnitelmia sodanjälkeisen politiikan suhteen.[2]

LähteetMuokkaa