William Eggleston

William Eggleston (s. 27. heinäkuuta 1939 Memphis, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen taidevalokuvaaja. Hänet tunnetaan pioneerina, joka toi värivalokuvauksen taidemaailmaan. Egglestonin kuvien aiheita ovat arkipäiväiset esineet, tapahtumat ja näkymät.[1][2]

William Eggleston
Henkilötiedot
Syntynyt27. heinäkuuta 1939
Memphis, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat
Taiteilija
Ala valokuvaaja
Aiheesta muualla
www.egglestontrust.com

Elämä ja uraMuokkaa

Eggleston syntyi varakkaaseen perheeseen. Hän kuvasi ensin mustavalkoisia kuvia, joissa näkyivät Henri Cartier-Bressonin, Robert Frankin ja Walker Evansin vaikutus. 1960-luvun puolivälissä Eggleston alkoi ottaa värikuvia Yhdysvaltojen etelästä. Hänen vuoden 1976 näyttelynsä New Yorkin Modernin taiteen museossa oli sekä Egglestonin henkilökohtainen läpimurto että ensimmäinen kerta kun värivalokuvia esitettiin laajasti merkittävässä taidenäyttelyssä.[3]

Osa 1970-luvun kriitikoista piti Egglestonin tilannekuvia banaaleina, mutta kritiikki on hälventynyt vuosien varrella. Egglestonia pidetään nykyisin yhtenä keskeisistä taidevalokuvauksen kehittäjistä.[2] Hän on vuosien varrella ottanut tuhansia kuvia ja julkaissut lukuisia valokuvakirjoja. Eggleston on kuvannut myös useita albuminkansia, esimerkiksi Big Starille ja Primal Screamille.[4] Egglestonin kuvia on esimerkiksi New Yorkin Museum of Modern Artin[5] ja San Franciscon Museum of Modern Artin[6] kokoelmissa.

Valikoituja palkintojaMuokkaa

Valikoituja julkaisujaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. William Eggleston: Democratic Camera Photographs and Video, 1961-2008 whitney.org. Whitney Museum of American Art. Viitattu 21.10.2020. (englanniksi)
  2. a b William Eggleston | American photographer www.britannica.com. Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.10.2020. (englanniksi)
  3. William Eggleston (American, born 1939) (Getty Museum) www.getty.edu. The J. Paul Getty -museo. Viitattu 21.10.2020. (englanniksi)
  4. William Eggleston Biography – William Eggleston on artnet www.artnet.com. Viitattu 21.10.2020. (englanniksi)
  5. William Eggleston | MoMA www.moma.org. The Museum of Modern Art. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  6. Eggleston, William www.sfmoma.org. SFMOMA. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  7. Hasselblad Foundation | William Eggleston www.hasselbladfoundation.org. Hasselblad Foundation. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  8. Centenary Medal rps.org. The Royal Photographic Society. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  9. 2004 Infinity Award: Lifetime Achievement www.icp.org. 23.2.2016. International Center of Photography. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa