Avaa päävalikko

Willi Orban

saksalainen jalkapalloilija
Willi Orban vuonna 2011.

Willi Orban (s. 3. marraskuuta 1992 Kaiserslautern, Saksa) on saksalais-unkarilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa pelaavaa RB Leipzigia[1] ja on ollut joukkueen kapteeni kaudesta 2017–2018 alkaen.[2]

Orban nousi kotikaupunkinsa seuran 1. FC Kaiserslauternin edustusjoukkueeseen ensimmäisen kerran kaudella 2011–2012. Vakiokokoonpanoon hän kuului kaudesta 2013–2014 alkaen joukkueen pelatessa 2. Bundesliigaa. Kesällä 2015 hän siirtyi RB Leipzigiin, joka kauden 2015–2016 päätteeksi nousi pääsarja Bundesliigaan. Kaksi Kaiserslauternissa pelaamaansa ottelua mukaan lukien Orban on pelannut pääsarjatasolla kauden 2018–2019 loppuun mennessä 80 ottelua ja tehnyt niissä kymmenen maalia.[1]

Orban edusti Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta kahdessa ottelussa vuosina 2014–2015. Aikuisten tasolla hän on pelannut Unkarin maajoukkueessa kymmenen ottelua ja tehnyt niissä kolme maalia. Ensimmäisen miesten maaottelunsa hän pelasi lokakuussa 2018 Kreikkaa vastaan. Hän teki marraskuussa 2018 yhden maalin Viroa vastaan ja kesäkuussa 2019 kaksi maalia Azerbaidžania vastaan.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Willi Orban Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Willi Orban named new RB Leipzig captain Bundesliga. Viitattu 17.9.2019. (englanniksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.