Wilho Hautala

suomalainen estejuoksija

Wilho Pekka Hautala (s. 9. heinäkuuta 1999 Tampere) on suomalainen toisen polven yleisurheilija. Hän on menestynyt toistaiseksi parhaiten estejuoksijana, mutta kilpailee myös keski- ja kestävyysmatkoilla sekä maastojuoksussa. Seuratasolla Hautala edustaa Lahden Ahkeraa. Valmentajana hänellä toimii isänsä Ville Hautala.[1]

Wilho Hautala
Wilho Hautala vuoden 2018 Kalevan kisoissa.
Wilho Hautala vuoden 2018 Kalevan kisoissa.
Henkilötiedot
Koko nimi Wilho Pekka Hautala
Syntynyt9. heinäkuuta 1999 (ikä 25)
Tampere
Kansalaisuus  Suomi
Yleisurheilija
Laji estejuoksu
Seura Lahden Ahkera
Valmentaja Ville Hautala

Kalevan kisoissa Hautala on sijoittunut 3 000 metrin estejuoksussa hopealle vuonna 2020 ja neljänneksi vuosina 2017 ja 2018 ja 1 500 metrin juoksussa viidenneksi vuonna 2018 sekä seitsemänneksi vuonna 2020. Viestijuoksun Suomen-mestaruuskilpailuissa hän on saanut 4 × 1 500 metrillä kultaa vuonna 2019, hopeaa vuonna 2018, pronssia vuosina 2017 ja 2020[2] sekä 4 × 800 metrillä hopeaa vuonna 2017 ja pronssia vuonna 2019.[1]

Suomi–Ruotsi-maaottelussa 2020 Hautala oli estejuoksussa neljäs ajalla 8.59,23.

Hautala on toistaiseksi edustanut arvokisoissa Suomea estejuoksussa alle 18-vuotiaiden Tbilisin EM-kisoissa 2016 (16. sija), alle 20-vuotiaiden Tampereen MM-kisoissa 2018 (20. sija) sekä alle 23-vuotiaiden Tallinnan EM-kisoissa 2021 (16. sija). Hän on myös voittanut samassa lajissa alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuden 2018 Tanskassa.

Nuorten sarjoissa hänellä on useita maaotteluedustuksia, sekä SM-mitaleita.[1]

Hautalan nimissä on alle 23-vuotiaiden sarjan 10 kilometrin maantiejuoksun Suomen ennätys 29.55, jonka hän juoksi syksyllä 2020 Aktia Cupissa Vantaalla.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Wilho Hautala Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. SM-Viestit 12.-13.9.2020 Kotka - LIVE-tulospalvelu live.time4results.com. Viitattu 16.11.2020.
  3. Hautala viiletti 22-vuotiaiden SE:n, Järvenpää kärkiaikaan Yleisurheilu.fi. 14.11.2020. Viitattu 16.11.2020.