Virkistyskalastus

elämysten vuoksi kalastusta

Virkistyskalastus on vapaa-ajankalastuksen tai harrastuskalastuksen muoto, jossa kalastetaan pääasiassa elämysten hankkimisen vuoksi. Äärimmäisessä muodossaan virkistyskalastus voi olla kilpaurheilua tuloksista, jolloin kyseessä on urheilukalastus.

Virkistyskalastusta voidaan harjoittaa myös erityisillä virkistyskalastusalueilla, johon lääninkalastuslupa ei riitä, vaan kalastuksesta täytyy suorittaa erillinen maksu virkistyskalastusalueen kalastusoikeuksien haltijalle kattamaan esimerkiksi kalanistutusten kustannuksia ja muita alueen kehittämiseen liittyviä kustannuksia.

Järjestöt

muokkaa

Suomessa on tällä hetkellä yksi merkittävä vapaa-ajankalastusjärjestö. Vuonna 2000 perustettiin Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) kolmen liiton; Suomen Kalamiesten Keskusliiton (SKK), Suomen Urheilukalastajain liiton (SUKL) ja Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliiton (SMKL) kattojärjestöksi. Keskusjärjestö edistää vapaa-ajankalastusta, joka kestävällä tavalla ja monipuolisesti hyödyntää luontaisesti uusiutuvia kalakantoja.

Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.