Vincent Price

yhdysvaltalainen näyttelijä

Vincent Leonard Price, Jr. (27. toukokuuta 1911 St. Louis, Missouri, Yhdysvallat25. lokakuuta 1993 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

Vincent Price

Price opiskeli St. Louis Country Day Schoolissa ja Yalen yliopistossa. Hän oli nuoruudessaan kiinnostunut teatterista ja ryhtyi näyttelijäksi vuonna 1935. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli vuonna 1938 elokuvassa Toiminimi järjestää kaiken.

Price tuli tunnetuksi lukuisten kauhuelokuvien tähtenä ja näytteli useimmissa Roger Cormanin Edgar Allan Poe -filmatisoinneissa. Price muistetaan myös roolistaan elokuvassa Noidantappajat, jossa hän esitti päähenkilö Matthew Hopkinsia.

Pitkän uransa jälkipuoliskolla Price ennätti saavuttaa suosiota muiden muassa kauhuelokuvarooleillaan. Uransa aikana hän toimi myös ääninäyttelijänä, ja hän jatkoi uraansa vanhuutensa päiville. Price näytteli puheosuudet Michael Jacksonin Thriller-albumin (1982) nimiraidalla. Myöhäisiin menestyselokuviin kuuluu Saksikäsi Edward (1990).

Price esiintyi urallaan myös paljon radiossa. Hänen tunnetuimpia radiosarjojaan on The Saint (Pyhimys), jossa hän esitti Simon Templaria vuosina 1947–1951[1] ja 1973–1974. Vuodesta 1983 alkaen hän teki kauhuantologiasarjaa Price of Fear.[2]

Price kuoli 82-vuotiaana sairastettuaan emfyseemaa, keuhkosyöpää ja Parkinsonin tautia. Hänellä on tähti Hollywood Walk of Famella.

Kulinaristi

muokkaa

Vincent Price oli myös tunnettu kulinaristi ja kirjoitti yhdessä Mary-vaimonsa kanssa kaksi keittokirjaa:

  • A Treasury of Great Recipes, 1965 ja
  • Mary and Vincent Price's Come into the Kitchen Cookbook, 1970.

Price nimettiin Kalifornian viinien kansainväliseksi lähettilääksi, ja esiintyessään Johnny Carsonin Tonight Showssa 21. marraskuuta 1975 hän valmisti kalaa astianpesukoneessa.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Jerry Haendiges Vintage Radio Logs: The Saint
  2. Vincent Price: King of the Grand Guignol (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. E. Holloway, Diane: Authors' Famous Recipes and Reflections on Food, s. 114. iUniverse, 2002, 2002. ISBN 9780595243792. Google Teoshaku (viitattu 3.11.2008). (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Raitio, Risto: ”Vinnie matkalla kauhuun, Vincent Price 100 vuotta osa 1”, Filmihullu 3/2011.
  • Raitio, Risto: ”Poe-tiikkaa korpinnaurun varjosta, Vincent Price 100 vuotta osa 2”, Filmihullu 6/2011.
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.