Ville Andersson

suomalainen diplomaatti ja entinen jalkapalloilija

Ville Andersson (s. 21. joulukuuta 1972 Helsinki) on suomalainen entinen jalkapalloilija.[1] Pelipaikaltaan hän oli puolustaja.[2]

Ville Andersson
Henkilötiedot
Syntymäaika 21. joulukuuta 1972 (ikä 51)
Syntymäpaikka Helsinki, Suomi
Pelipaikka puolustaja
Seurat
Vuodet Seura O (M)
1989 EPS (–)
1990 FC Espoo (–)
1991 FinnPa 6 (0)
1992 FC Espoo (–)
1993–1998 FinnPa 97 (2)
1999–2000 Enköpings SK 35 (3)
2001–2002 Red Star 17 (1)
2002 RoPS 8 (0)
2003–2004 FCK Salamat 17 (2)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Ura muokkaa

Andersson pelasi FinnPassa 97 Veikkausliigan ottelua ja teki niissä kaksi maalia vuosina 1993–1998. Hän teki ensimmäisen liigamaalinsa ensimmäisessä liigaottelussaan, 2–0-tulokseen päättyneessä kotiottelussa FC Jazzia vastaan, 20. toukokuuta 1993. Kaudella 1997 Andersson oli saavuttamassa SM-pronssia.[1]

Vuosina 1999–2000 Andersson pelasi Ruotsin Superettanissa 35 ottelua ja teki kolme maalia edustaen Enköpings SK:ta. Kaudella 2001–2002 hän pelasi 17 ottelua ja teki yhden maalin Ranskan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla Red Starissa.[2]

Ykkösessä Andersson pelasi kuusi ottelua kaudella 1991 edustaen FinnPaa ja kahdeksan ottelua kaudella 2002 edustaen RoPS:ia. Kakkosessa hän edusti FCK Salamoita 2003–2004 tehden 17 sarjaottelussa kaksi maalia. Lisäksi Andersson pelasi Kolmosta EPS:ssä 1989 sekä FC Espoossa 1990 ja 1992.[3]

Yksityiselämä muokkaa

Urheilu-uransa jälkeen Andersson on työskennellyt diplomaattina. Hänen isänsä oli poliitikko Claes Andersson.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Veikkausliiga – Hall of Fame
  2. a b Finnish Players Abroad 1946-2012 RSSSF. Viitattu 2.8.2017. (englanniksi)
  3. Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet – Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 21. Suomen Urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5.
  4. Kervinen, Elina: Diplomaatti Ville Andersson on entinen ammattilaisjalkapalloilija – nyt hän työskentelee vaihtovirkamiehenä ministeriössä Ruotsissa 31.10.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 24.7.2019.