Villa Eka
Villa Eka on taidehistoriallisesti merkittävä kansallisromanttisvaikutteinen huvila Kilon kaupunginosassa itäisessä Espoossa.[3]
| Villa Eka | |
|---|---|
,_Kilo,_Esbo,_Finland.jpg) Villa Eka vuonna 1982 |
|
| Osoite | Edelfeltinkuja 1 |
| Sijainti | Kilo, Espoo[1] |
| Rakennustyyppi | huvila |
| Valmistumisvuosi | 1903[2] |
| Suunnittelija | Eliel Saarinen[3] |
| Rakennuttaja | Albert Edelfelt[3] |
| Omistaja | Espoon kaupunki |
| Runkorakenne | hirsi |
| Kerrosluku | 1 + mansardikerros |
 |
|
Albert Edelfelt rakennutti Villa Ekan 1900-luvun taitteessa. Sen suunnitteli arkkitehti Eliel Saarinen Edelfeltin ohjeita mukaillen. Villa Ekassa asui pääasiassa Edelfeltin puoliso, joka myi sen taidemaalari Magnus Enckellille.[4] Tämä oli viehättynyt Villa Ekan lähiympäristöstä villiviineineen, jasmiineineen ja monenlaisine puineen. Enckellin jälkeen Villa Ekan omisti Jalo Aura ja tämän jälkeen Harri Nevanlinna. Espoon kaupunki osti huvilan 1981. Se oli pahoin rappiolla ja puutarha oli villiintynyt. Kaupunki peruskorjasi Villa Ekan taiteilijoiden työtilaksi 1980-luvulla.[3][5]
Villa Eka on mansardikattoinen ja vaatimattomasti koristeltu. Sen alkuperäinen tiilikatto on muutettu huopakatoksi.[3]
Nimensä Villa Eka on saanut suurelta tammelta, joka oli jo talon valmistuessa noin 200 vuotta vanha. Huvilan paikalla sijaitsi aiemmin sotilas- ja rakuunatorppa.[2]
Enckell maalasi 1921 Villa Ekasta taulun Taiteilijan huvila Kilossa.
Lähteet muokkaa
- Härö, Erkki: Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisemat : Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo. Toinen, tarkistettu painos. Helsinki: Espoon kaupunginmuseo/Esbo stadsmuseum, 1991. ISBN 951-857-182-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ Villa Eka Espoon opaskartalla
- ↑ a b Arjen haasteista huolimatta Sofia Wilkman viihtyy taiteilijoiden Villa Ekassa Länsiväylä. Mediatalo Keskisuomalainen. Viitattu 12.11.2020.
- ↑ a b c d e Härö, s. 113
- ↑ Maria Vainio-Kurtakko: Ett gott parti : Scener ur Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts liv. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022. ISBN 978-951-583-557-4. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Härö, s. 316