Vilho Tattari

(Ohjattu sivulta Vilho Toivo Tattari)

Vilho Toivo Tattari (7. lokakuuta 1893 Kaukola24. tammikuuta 1962) oli suomalainen jääkärivänrikki.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Aleksanteri Tattari ja Maria Haikonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aleksandra Niikon kanssa, joka kuoli vuonna 1935 ja hän avioitui toisen kerran vuonna 1937 Tyyne Ruuskan kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Tattari kävi kansakoulun ja Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin vuonna 1924 sekä yksityisen autonkuljettajakursssin vuonna 1925 ja armeijan autokurssin vuonna 1934.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Havainnekuva M.G.K:n miehistä (Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania) Riianlahdelta vuoden 1916 rintamaoloista.

Tattari työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 8. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen Tattari siirrettiin pataljoona 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Tattari astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 vannottuaan ensin lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Tässä tilaisuudessa hänet ylennettiin varavääpeliksi. Saksasta Suomeen hän saapui 18. helmikuuta 1918 aselaivoja seuranneen jääkäreiden etukomennuskunnan mukana Vaasaan. Vaasasta hänet määrättiin joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin Seinäjoen pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti sisällissodassa osaa taisteluihin Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Orivedellä, Vääksyn-Kangasalan akselilla, Moisiossa, Lempäälässä ja Vesilahdella sekä rykmentin etenemisliikkeeseen Valkeakosken, Hauhon, Tuuloksen ja Lammin kautta Koskelle.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Tattari siirrettiin sisällissodan jälkeen 17. heinäkuuta 1918 Suomen valkoisen kaartin 1. konekiväärikomppaniaan, josta hän erosi 16. helmikuuta 1919 ja siirtyi myöhemmin Salmin rajavartioston palvelukseen 1. komppanian vääpeliksi. Salmissa hän palveli vuoteen 1923 saakka, jolloin hän siirtyi koulutusaliupseeriksi Karjalan kaartin rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan, missä hän palveli 22. tammikuuta 1925 asti. Takaisin Salmiin hän siirtyi 4. tammikuuta 1926 ja hänet sijoitettiin päälliköksi Salmin rajavartiostoon. Päällikkönä hän ei tosin ollut kuin 30. huhtikuuta 1926 saakka, jolloin hän siirtyi koulutusaliupseeriksi Savon jääkärirykmentin 6. komppaniaan, missä hän palveli 1. marraskuuta 1927 saakka. Marraskuun alussa vuonna 1927 hänet siirrettiin koulutusaliupseeriksi Kuormastopataljoonan (myöhemmin Huoltopataljoona 2.) kuormastokomppaniaan, kunnes 31. joulukuuta 1927 hän siirtyi autonkuljettajaksi autokomppaniaan. Vuoden 1932 alussa hänet siirrettiin korjaamon johtajaksi Vuoksen jääkäripataljoonaan (myöhemmin Jääkäripataljoona 4). Vuoksen jääkäripataljoonassa hän siirtyi seuraavaksi 1. toukokuuta 1934 alkaen moottoriajoneuvoaliupseeriksi. Armeijasta hän erosi 16. helmikuuta 1938 sairauden takia. Myöhemmin hän työskenteli vielä Ammuslataamon autonkuljettajana. Hänet haudattiin Kangasalle.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975