Viinintuotanto Kiinassa

Viinintuotanto on Kiinassa pieni mutta kasvava tuotantoala. Viinin kulutus Kiinassa kasvoi 3,5 prosenttia vuosina 2016–2017, jonka jälkeen vuosikulutus oli 1 800 000 litraa. Kiina kuuluu viiteen suurimpaan viinin viejämaahan. Siitä huolimatta suurin osa tuotetusta viinistä jää kotimaan markkinoille.[1]

Historia muokkaa

Kiinassa viiniä on tuotettu jo Han-dynastian aikana, mikä on paljastunut arkeologisissa kaivauksissa.[2] Alueella on kasvanut luontaisesti aasialaisia rypälelajeja, mutta niitä ei käytetty viiniksi. Eurooppalainen Vitis vinifera saapui Kiinaan 300-luvulla eaa., ja sen jälkeen viiniä alettiin valmistaa. Kiinan ensimmäinen nykyaikainen viinitila perustettiin vuonna 1892 Shandongiin, ja se on edelleen toiminnassa.[3] Maan viinintuotanto alkoi laajeta voimakkaasti 1980-luvulla.[4] Sen jälkeen ovat eräät eurooppalaiset viinimerkit perustaneet viinitiloja Kiinaan.[5]

Tuotantoalueet muokkaa

Viinintuotanto on Kiinassa keskittynyt maan pohjoiselle puoliskolle. Eräissä maakunnissa tuotetaan viiniä myös alkuperäisistä aasialaisista rypälelajeista. Tärkeitä maakuntia ovat Ningxia ja Xinjiang.[6] Eräillä alueilla viiniköynnökset peitetään talven ajaksi.[7] Viinintuotantoon käytetyn pinta-alan määrä on 2010-luvulla kasvanut vahvasti, minkä seurauksena Kiina nousi alavertailussa toiseksi Espanjan jälkeen.[8]

Kiinalaisia viinimerkkejä muokkaa

  • Dynasty
  • Changyu
  • Moser

Lähteet muokkaa

  1. State of the vitiviniculture world market April 2018 (pdf) oiv.int. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  2. Bryan Ke: Chinese Archaeologists Unearth 2,000 Year Old Wine from Han Dynasty Tomb NextShark. 9.11.2018. Viitattu 2.3.2019. (englanniksi)
  3. LI Demei: The history of Chinese winegrowing and winemaking - part 1 Decanter China. 2013. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  4. Chinese wines & history China fine wines. Viitattu 2.3.2019. (englanniksi)
  5. China's Wine Industry Explodes, But Not Yet On The World Stage International Business Times. 3.5.2015. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  6. Wine regions in China. Viitattu 3.2.2019.
  7. China is the 6th largest wine producer in the world, but they still can't compete with Europe The Conversation. Business Insider. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  8. World vitiviniculture situation 2016 OIV. 2016. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)