Victor Nelsson

tanskalainen jalkapalloilija

Victor Enok Nelsson (s. 14. lokakuuta 1998 Hornbæk) on tanskalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän on pituudeltaan 185-senttimetrinen. Hän on edustanut elokuusta 2021 alkaen turkkilaisseura Galatasarayta. Hän pelasi Tanskan A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2020.[1]

Victor Nelsson syksyllä 2021.

Nelsson nousi FC Nordsjællandin junioreista edustusjoukkueeseen kaudella 2016–2017. Hän siirtyi heinäkuussa 2019 FC Kööpenhaminaan, jossa hän pelasi kaksi kautta mutta josta hän kolmannen kauden alussa elokuussa 2021 siirtyi Turkin Superliigassa pelaavaan Galatasarayhin. Hän pelasi ensimmäisellä Turkin-kaudellaan 36 liigaottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa, ja teki niissä yhden maalin. Hän on pelannut Eurooppa-liigassa Kööpenhaminan joukkueessa kymmenen ottelua ja Galatasarayn joukkueessa kahdeksan.[1]

Nelsson pelasi Tanskan alle 18-, alle 19- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Viimeksi mainittua hän edusti ikäluokan EM-kilpailuissa vuosina 2019 ja 2021. Nelsson oli Tanskan joukkueen kapteeni vuoden 2021 turnauksessa, jossa Tanska voitti kaikki kolme alkulohko-otteluaan mutta hävisi puolivälierissä rangaistuspotkukilpailussa Saksalle.[1]

Nelsson pelasi Tanskan A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2020 ystävyysottelussa Ruotsia vastaan. Syyskuussa 2021 hän pelasi MM-karsintaottelun Färsaaria vastaan. Vuonna 2022 hän on pelannut kaksi ystävyysottelua ja kolme Kansojen liigan ottelua. Seitsemässä A-maaottelussaan hän on viisi kertaa pelannut avauskokoonpanossa.[1]

Lähteet

muokkaa
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.