Rasmus Kristensen
Rasmus Nissen Kristensen (s. 11. heinäkuuta 1997 Brande) on tanskalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan oikea laitapuolustaja. Hän on pituudeltaan 187-senttimetrinen. Hän on ulkomaille lähdettyään edustanut Alankomaissa Ajaxia, Itävallassa Red Bull Salzburgia ja heinäkuusta 2022 alkaen Englannissa Leeds Unitedia. Hän pelasi Tanskan A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2021.[1]
SeurajoukkueuraMuokkaa
Kristensen liittyi FC Midtjyllandin junioreihin vuonna 2012 ja pääsi pelaamaan edustusjoukkueessa ensimmäiset Tanskan Superliigan ottelunsa maalis-toukokuussa 2016. Koko seuraavan kauden hän kuului edustusjoukkueen vakiokokoonpanoon. Hän pelasi kaudella 2017–2018 Midtjyllandin mestarijoukkueessa 17 ottelua ja teki niissä kolme maalia, mutta kesken kauden tammikuussa 2018 hän siirtyi Ajaxiin. Hän pelasi 1,5 kauden aikana 20 Eredivisien ottelua ja oli voittamassa liigamestaruutta kaudella 2018–2019. Samalla kaudella hän voitti myös Alankomaiden cupin ja teki viimeisen joukkueensa neljästä maalista cupin loppuottelussa Willem II:ta vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi yhdessä ottelussa muutaman minuutin.[1]
Kristensen pelasi kaudet 2019–2022 Itävallassa Red Bull Salzburgin joukkueessa ja voitti jokaisena kolmena kautena sekä liigamestaruuden että cup-mestaruuden. Hän pelasi kaikkiaan 72 bundesliigaottelua ja teki niissä kymmenen maalia, joista viimeisellä kaudellaan seitsemän. Mestarien liigassa hän pelasi noina vuosina 19 ottelua ja Eurooppa-liigassa kaksi ottelua.[1]
Kristensen siirtyi heinäkuussa 2022 Englannin Valioliigassa pelaavaan Leeds Unitediin. Hän on marraskuun 2022 puoliväliin mennessä pelannut 12 valioliigaottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa.[1]
MaajoukkueuraMuokkaa
Kristensen pelasi Tanskan alle 18-, alle 19-, alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Viimeksi mainittua hän edusti ikäluokan EM-kilpailuissa vuosina 2017 ja 2019.[1]
Kristensen pelasi Tanskan A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2020 MM-karsintaottelussa Färsaaria vastaan. Runsaat kaksi kuukautta myöhemmin hän pelasi MM-karsinnassa Skotlantia vastaan. Vuonna 2022 hän on pelannut kaksi ystävyysottelua ja kuusi Kansojen liigan ottelua. Kymmenessä A-maaottelussaan hän on kuusi kertaa pelannut avauskokoonpanossa.[1]
LähteetMuokkaa
1 Meslier | 2 Ayling | 3 Firpo | 4 Forshaw | 5 Koch | 6 Cooper | 7 Aaronson | 8 Roca | 9 Bamford | 10 Summerville | 11 Harrison | 12 Adams | 13 Klaesson | 14 Llorente | 15 Dallas | 18 Gyabi | 19 Rodrigo | 21 Struijk | 22 Robles | 23 Sinisterra | 24 Rutter | 25 Kristensen | 29 Gnonto | 30 Gelhardt | 37 Drameh | 39 Wöber | 42 Greenwood | 63 Gray | Manageri Marsch
1 Schmeichel | 2 Andersen | 3 Nelsson | 4 Kjær | 5 Mæhle | 6 A. Christensen | 7 Jensen | 8 Delaney | 9 Braithwaite | 10 Eriksen | 11 Skov Olsen | 12 Dolberg | 13 Kristensen | 14 Damsgaard | 15 Nørgaard | 16 O. Christensen | 17 Larsen | 18 Wass | 19 Wind | 20 Poulsen | 21 Cornelius | 22 Rønnow | 23 Højbjerg | 24 Skov | 25 Lindstrøm | 26 Bah | Valmentaja Hjulmand