Vestigia terrent
Vestigia terrent (lat.), suomeksi ”jäljet pelottavat” on tokaisu, joka perustuu Aisopoksen faabeliin ”Kettu, leijona ja jalanjäljet”. Faabelin numero Perryn indeksissä on 142.[1][2]
Alkuperä muokkaa
Aisopos kertoo sadussaan, että eläinten kuningas Leijona sairastui ja kutsui muut eläimet luolaansa kuulemaan viimeisen tahtonsa. Ensin luolaan meni vuohi, sitten lammas ja sen jälkeen vasikka. Tämän jälkeen Leijona toipui sen verran, että näyttäytyi luolan suulla, missä näki tapahtumia seuranneen ketun. Leijona kysyi, miksei tämä tullut hänen luokseen osoittamaan kunnioitustaan. Kettu vastasi: ”Pyydän Teidän Majesteetiltanne anteeksi, mutta huomasin eläinten jäljet, jotka menevät luolaan, mutta en nähnyt yksienkään tulevan takaisin. Pysyttelen mieluummin ulkona, kunnes näen sisään menneiden eläinten palaavan.”[3]
Ilmauksen "vestigia terrent" loi kuitenkin Horatius (65–8 eaa.), joka käytti sitä eräässä kirjeessään.[4]
Merkitys ja käyttö muokkaa
Satuun viittasi Platon (427–347 eaa.) dialogissaan Alkibiades I. Siinä Sokrates kertoo rikkauksista, jotka valuvat Spartaan, mutta eivät koskaan tule sieltä pois. Sokrates jatkaa: ”Tulee mieleen se, mitä kettu sanoi leijonalle Aisopoksen sadussa.”[5]
Aisopoksen tarina opettaa, että helpompi on joutua vihollisen ansaan tai jonkinlaiseen kiipeliin kuin vapautua sellaisesta.[3]
Lähteet muokkaa
- Kivimäki, Arto: Carpe Diem! Hauskaa ja hyödyllistä latinaa. Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-4118-4.
Viitteet muokkaa
- ↑ Kivimäki, 2008, s. 294
- ↑ The Fox, the Lion and the Footprints Aesopica: Aesop's Fables in English, Latin & Greek. (englanniksi)
- ↑ a b Aisopos: Leijona, kettu ja pedot aesopfables.com. Viitattu 27.12.2020.
- ↑ Horatius: Epistulae 1.1.74. (Horatius: Q. Horati Flacci epistularum liber primus The Latin Library. Viitattu 27.12.2020. )
- ↑ Platon: Alkibiades I. Teoksessa: Platon, Teokset VII, s. 62 (123a). Otava, 1999.