Verner Suomi

amerikansuomalainen professori

Verner Edward Suomi (6. joulukuuta 1915 Eveleth, Minnesota30. heinäkuuta 1995 Madison, Wisconsin)[1][2][3] oli amerikansuomalainen meteorologi, professori ja sääsatelliittien kehittäjä.

Professori Suomen ruotsinkieliset vanhemmat John ja Anna Emilia Suomi muuttivat Yhdysvaltoihin vuonna 1902 Ahvenanmaalta.[4] Hän itse ei puhunut suomea eikä ruotsia.[2] Minnesotassa varttunut Suomi valmistui insinööriksi Winonan korkeakoulusta vuonna 1938 ja työskenteli aluksi lukionopettajana Faribaultissa.[3] Toisen maailmansodan puhjettua hän halusi välttää asepalveluksen ja haki siksi ilmavalvontaan liittyneeseen meteorologien koulutusohjelmaan, mistä hän löysi itselleen uuden intohimon.[4] Hän aloitti sodan jälkeen meteorologian opinnot Chicagon yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1953 aiheenaan viljapellon lämpösäteilyn tase. Hän oivalsi laajentaa saman tutkimuksen globaaliksi, satelliiteilla tehtäväksi.[3] Tätä kautta hänen tutkimusryhmänsä suunnitteli 1960-luvulla satelliittien instrumentteja ja hänet tunnettiin Yhdysvalloissa ”sääsatelliittien isänä”[5], mutta hän oli myös mukana muun muassa suunnittelemassa meteorologisen tiedon visualisointiohjelmistoa.

Suomen kehittämä ilmakehän säteilytasapainon mittauslaite oli mukana jo vuonna 1959 laukaistussa Explorer 7 -satelliitissa.[4] Hänen laitteitaan oli myös 1970-luvulla Venukseen lähetetyissä luotaimissa. Hänen tärkein keksintönsä oli vuonna 1964 kehitetty satelliittiin kiinnitettävä spin scan -sääkamera.[3] Satelliitti kiertää Maapalloa päiväntasaajan suuntaisella geostationaarisella kiertoradalla liikkuen Maan pyörimisnopeudella, jolloin kamera on jatkuvasti saman alueen kohdalla ja pystyy välittämään katkeamatonta kuvaa tietyn seudun ilmakehästä.[6] Suomi oli vuonna 1964 Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun päätutkijana.[3]

Päätoimisesti Suomi työskenteli vuodesta 1948 Wisconsinin yliopistossa, jossa hän toimi myöhemmin ilmakehätieteen professorina. Vuonna 1965 hän oli mukana perustamassa yliopiston yhteydessä toimivaa avaruustutkimuskeskusta (Space Science and Engineering Center, SSEC). Suomi ja saman yliopiston toinen säätieteilijä Reid A. Bryson olivat vuosikymmenten ajan kiistakumppaneita.[3] Suomi jäi virallisesti eläkkeelle opetustyöstä vuonna 1986 ja SSEC:n johtokunnasta vuonna 1988, mutta jatkoi tutkimustyötään sen jälkeenkin.[5] Hän kuoli sydämen vajaatoimintaan 79-vuotiaana vuonna 1995.[3]

Suomi palkittiin muun muassa presidentti Jimmy Carterin myöntämällä National Medal of Science -palkinnolla vuonna 1977 ja Benjamin Franklin -mitalilla vuonna 1984. Lisäksi hänet kutsuttiin National Academy of Engineeringin jäseneksi vuonna 1966, ja American Meteorological Society myönsi hänelle vuonna 1980 Charles Franklin Brooks Award -palkinnon.[3] Vuonna 1990 hänelle myönnettiin Suomen teknillistieteellisten akatemioiden ja Walter Ahlströmin säätiön kansainvälinen ympäristöpalkinto.[2] Nasa nimesi 28. lokakuuta 2011 laukaistun NPP-satelliitin tammikuussa 2012 hänen mukaansa Suomi NPP -satelliitiksi.[7] Satelliitti on ottanut kaikkien aikojen tarkimman kuvan maasta, niin sanotun ”Blue Marble 2012” -kuvan.[8][9]

Lähteet muokkaa

  1. Verner E. Suomi Virtual Museum: Vital Statistics (englanniksi) Wisconsinin yliopisto. Viitattu 7.6.2018.
  2. a b c Virpi Melleri: Kuolleita: Professori Verner E. Suomi – Satelliittitekniikan mullistaja (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 2.8.1995. Viitattu 7.6.2018.
  3. a b c d e f g h David Stout: Verner E. Suomi, 79, Pioneer in Weather Forecasting, Dies (englanniksi) New York Times 1.8.1995. Viitattu 7.6.2018.
  4. a b c Ari Jokimäki: Suomen voimakas panos varhaiseen sääsatelliittitutkimukseen Ilmastotieto-blogi 20.8.2010.
  5. a b Verner E. Suomi (1915-1995) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Space Science and Engineering Center, Wisconsinin yliopisto. Viitattu 7.6.2018.
  6. Verner E. Suomi Virtual Museum: Dedication (englanniksi) Wisconsinin yliopisto. Viitattu 7.6.2018.
  7. http://npp.gsfc.nasa.gov/index.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Suomi-satelliitti otti kaikkien aikojen tarkimman kuvan Maasta mtv3.fi Uutiset 26.1.2012.
  9. yle.fi, 25.1.2012, Nasa nimesi satelliitin suomalaissukuisen professorin mukaan

Aiheesta muualla muokkaa

  • Lewis, John M., David W. Martin, Robert M. Rabin, Hans Moosmüller, 2010: Suomi: Pragmatic Visionary. Bull. Amer. Meteor. Soc., 91, 559–577. doi: 10.1175/2009BAMS2897.1 Artikkelin verkkoversio (englanniksi)

Kirjallisuutta muokkaa

  • Kidder, S. Q., and T. H. Vonder Haar, 1995: Satellite Meteorology: An Introduction, Academic Press, San Diego, 466 pp.