Verdunin taistelu
Verdunin taistelu (ransk. Bataille de Verdun ja saks. Schlacht um Verdun) oli ensimmäisen maailmansodan länsirintaman suurtaistelu, joka käytiin Saksan ja Ranskan joukkojen välillä Verdun-sur-Meusessa, Koillis-Ranskassa, 21. helmikuuta — 18. joulukuuta 1916.[1] Taistelu on yksi sotahistorian suurimmista taisteluista ja Sommen taistelun jälkeen ensimmäisen maailmansodan verisin taistelu – taistelut jatkuivat alle kymmenen neliökilometrin alueella taukoamatta 10 kuukautta ja niiden seurauksena noin 700 000 sotilasta kaatui ja 495 000 haavoittui. Keskimäärin taistelussa sai surmansa liki 2 300 miestä päivässä.[2] Taistelua sanotaan myös sotahistorian suurimmaksi tykistötaisteluksi.
| Verdunin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa ensimmäisen maailmansodan länsirintamaa | |||||||
 | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 30 000 |
noin 150 000 | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
378 000; joista 120 000 kaatui |
337 000; joista 100 000 kaatui | ||||||
| |||||||
Englantilainen historioitsija Alistair Horne on kirjoittanut Verdunin taisteluista kirjan The Price of Glory vuonna 1962. Kirja ilmestyi suomeksi nimellä Verdun 1916 (WSOY 1966).
Taustaa
muokkaaSaksalaisen kenraali Erich von Falkenhaynin strategian mukaan sota voitettaisiin ainoastaan eteläisellä rintamalla. Falkenhayn hyökkäsi ranskalaisten linnoituksia ja muita puolustusasemia vastaan valtaisalla tulivoimalla. Saksalaisilla oli Verdunissa 40 kilometrin kaistalla 1 400 kenttätykkiä, joista suuri osa oli joko raskaita tai järeitä. Saksan tykistö aloitti suurhyökkäyksen tulivalmistelun 21. helmikuuta 1916 klo 7.15 tulittamalla Verdunin alueen puolustusasemia yhdeksän tuntia tauotta. Tulivalmistelu oli sodan siihen asti massiivisin ja sen aikana ammuttiin yli miljoona kranaattia. Neljän ensimmäisen päivän aikana saksalaiset eivät kohdanneet suurta vastarintaa. Falkenhaynin mukaan Saksalla oli varaa menettää kaksi sotilastaan yhtä ranskalaista vastaan.
Teoria veren vuodattamisesta kuiviin
muokkaa
Verdunin taistelussa saksalaiset pyrkivät tietoisesti kuluttamaan vihollisen joukkoja ja tarkoitus oli vuodattaa Ranskan armeijan veri kuiviin. Saksan kenttäarmeijan komentaja Erich von Falkenhayn ei uskonut enää suoraan läpimurtoon hyökkäyksellä, vaan pyrki kuluttamaan vihollisen joukkoja. Saksalaiset arvioivat oikein tosiasian, että Ranska ei luovuttaisi helposti vanhaa, historiallisesti arvokasta linnoituskaupunkia Verdunia. Näin Saksa pakotti Ranskan kalliiseen puolustustaisteluun, jolla tuhottaisiin Ranskan armeija. Tämä oli ”teoria veren vuodattamisesta kuiviin”.
Ranskan sodanjohto ei pitänyt Verdunia strategisesti tärkeänä. Rintama kiersi Verdunin kolmelta puolelta niin, että Verdun muodosti rintamalinjaan ulospäin työntyvän mutkan. Kokemuksen mukaan linnoituksista ei tässä sodassa ollut hyötyä, ja Verdunista oli tämän vuoksi viety pois suuri osa sen tykeistä. Silti ranskalaiset yleensä uskoivat Verdunin olevan puolustuksen peruspilari, joka sulki saksalaisten tien Pariisiin. Kun Verdunin hyökkäys alkoi, esikuntapäällikkö Joseph Joffre ei kiinnittänyt huomiota hyökkäykseen. Yleensä sovittelevainen Ranskan pääministeri Aristide Briand huusi esikuntaupseereilleen:
»”Ehkä te ette pitäisi Verdunin menetystä tappiona, mutta jokainen muu pitää. Jos luovutatte Verdunin, olette pelkureita! Yksinkertaisesti pelkureita, ja annan teille jokaiselle potkut”»
lähde? Briandin hallitus olisi saattanut kukistua Verdunin luovutuksen takia. Joffre päätti puolustaa Verdunia kaikin voimin.
Saksalla oli valittavina Belfort ja Verdun. Verdunissa hyökättiin sen takia, että se oli lähellä Saksan rautateitä. Verdun oli osa Ranskan rakentamaa vahvaa linnoitusketjua, vaikka suurin osa linnoitteista oli teknisesti vanhentuneita ja pääosin peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Taistelun alussa Verdun oli saarrettu kolmelta puolelta. Saksan kenraalit uskoivat, että Ranska keskittää valtavat joukot puolustamaan Verdunin linnaketta. Ranska sai tiedustelun avulla tiedon Saksan hyökkäysaiheista ja ehti siirtää kaksi divisioonaa rintamalle ennen hyökkäystä. Ranskalla oli vain vähän tykistöä linnakkeissaan Maas-joen molemmin puolin ennen hyökkäystä.
Verdunin taistelun ensimmäinen vaihe
muokkaaSaksa hyökkäsi 21. helmikuuta.[3] Ennen hyökkäystä 1 200 tykkiä ampui miljoona kranaattia maastoon 40 kilometrin rintamalinjalla. Saksa hyökkäsi kolmen armeijakunnan eli 150 000 miehen voimalla Ranskan 30 000:ta vastaan. Ranskalaiset eivät uskoneet, että Saksa hyökkäisi alueella ja linnakkeen puolustuslaitteita oltiin purkamassa ja järjestämässä uudelleen. Saksa oli 23. helmikuuta edennyt noin viisi kilometriä ja vallannut Bois des Cauresin. Pari päivää paikoillaan pysyneen puolustustaistelun jälkeen Saksa valtasi Samogneuxin, Baumontin ja Ornesin. Ranskan päämajalle ei ollut vieläkään selvinnyt hyökkäyksen vakavuus, sillä viesti ei kulkenut etulinjasta.
Ranska vetäytyi 24. helmikuuta toiselle puolustuslinjalle, ja saman päivän iltana Ranskan sodanjohto päätti siirtää lisää joukkoja Verdunin rintamalle. Ranskalaiset vaihtoivat kuluneita joukkoja etulinjassa tiheään. Kun Saksa oli pommittanut tykistöllä taistelukentän mutamereksi (kuivatusojat ja vastaavat tuhoutuivat tykkitulessa), Saksan oli vaikea siirtää tykkejään tukemaan jalkaväkensä hyökkäystä. Saksan edetessä joukot tulivat yhä enemmän Ranskan Maas-joen tykistön kantaman piiriin. Saksan hyökkäys hidastui Douaumontin kylässä Ranskan ankarasti puolustautuvan jalkaväen ja lumisateen takia. Douaumontin linnakkeen taistelu alkoi 25. helmikuuta. Ranska toi 90 000 miestä ja valtavasti ampumatarvikkeita Verduniin. Douaumont käytännössä hylättiin ennen kuin saksalaiset saivat sen. 2. maaliskuuta Douaumont oli saksalaisilla. 6. maaliskuuta – 9. huhtikuuta Saksa hyökkäsi Le Mort Hommessa ja Fort Vaux'ta vastaan painaen Ranskan koholla olevaa rintamanmutkaa sisään. 20. maaliskuuta Ranskan vastahyökkäys pohjoisessa epäonnistui. Saksalta oli tuhoutunut hyökkäyksessä käytännöllisesti katsoen hyökkäävät neljä rykmenttiä. Ranska puolusti Verdunia kaikin voimin.
Koska Ranska puolustautui tiukasti, ensimmäisen aallon taistelut laantuivat huhtikuun lopussa. Linnoitukset kestivät jopa suuren ”Paksu-Bertta” -tykin laukaukset. Verdunia huollettiin Voie Sacrée (”Pyhä tie”) -nimisen huoltotien kautta[1] 3 000 kuorma-auton päivävauhdilla. Loppukeväällä ja alkukesällä puolustajilla oli jano, mutaista vettä ei voinut juoda eikä huolto toiminut. Ranskan 330 jalkaväkirykmentistä 250 joutui mukaan taisteluun. 3. toukokuuta – 7. kesäkuuta Saksa eteni hitaasti Verdunin lähistöillä.
Verdunin taistelun toinen vaihe
muokkaaRanskan armeijan johtoon valittiin kenraali Pétainin tilalle hyökkäävämpi kenraali Robert Nivelle 1. toukokuuta. Saksa aloitti toukokuussa toisen hyökkäysaallon, joka kesti kesäkuun loppuun. Saksalaiset valtasivat 7. kesäkuuta itäisen Vaux’n linnakkeen ja läntisen Cumières’n ja Chattancourtin kylät kolmen kuukauden taistelujen tuloksena valtavin molemminpuolisin tappioin. Thiaumontin linnake vallattiin myöhemmin.
Verdunin taistelun kolmas vaihe
muokkaaSaksa alkoi 22. kesäkuuta hyökätä kohti Fort Souvillea ampuen muun muassa difosgeenikaasukranaatteja ja edeten 60 000 miehen voimalla. Liekinheitin oli otettu käyttöön. Saksa murtautui miltei Ranskan linjojen läpi 23. kesäkuuta edeten Fleuryyn linnoitusvyöhykkeen sisälle. Tämä taistelu jatkui 6. syyskuuta asti. Heinäkuun puolivälissä Saksa hyökkäili kolme viikkoa, mutta tuloksetta. Englannin armeijan päätös hyökätä Sommessa helpotti oleellisesti ranskalaisten uhkaavaa tilannetta Verdunissa. Englantilaisten vuoksi Saksa joutui siirtämään Verdunista tykistöä 1. heinäkuuta alkaneeseen Sommen taisteluun. Tykistön ylivoiman turvin hyökännyt Saksan armeija ei voinut enää jatkaa samoin keinoin ja hyökkäys tyrehtyi.
Ranskan vastahyökkäys
muokkaa
Syksyllä Saksan sotilaat olivat väsyksissä jatkuvan taistelun jälkeen. Ranska teki vastahyökkäyksen 21. lokakuuta 1916 ja valtasi alueita takaisin 24. lokakuuta – 3. marraskuuta. Ranskalaiset valtasivat takaisin Douaumontin 24. lokakuuta muun muassa kohdistamalla linnakkeeseen tarkan tykistötulen. Fort Vaux vallattiin takaisin 2. marraskuuta. Ranskalaiset valtasivat jonkin verran Saksan valtaamia alueita takaisin 11.–18. joulukuuta asti. Ranskalaiset olivat valmiita puolustamaan linnoitusta, mutta pitivät jatkuvia hyökkäyksiä tarpeettomana teurastuksena. Ranskan armeija heikkeni ja sen taistelutahto putosi kriittisesti. Niskurointi oli armeijassa yleistä. Kapinointiin vastattiin kovalla kurinpidolla ja teloituksilla. Ranskalaisten johto siirtyi takaisin puolustuskannalle ja täysimittainen kapina vältettiin. Verinen ja tulokseton taistelu päättyi, ja sodan painopiste siirtyi 100 kilometriä länteen. Falkenhayn suunnitelma oli epäonnistunut.
Verdunin taistelun lopputulos
muokkaaKoska Ranska kierrätti joukkojaan, 70 % heidän sotilaistaan taisteli Verdunissa, mutta silloisista saksalaisista sotilaista vain 25 %. Verdunista löytyy vieläkin siellä kaatuneiden sotilaiden luita.
Joukot
muokkaaRanska
- Komentaja Philippe Pétain / Robert Nivelle
- Vahvuus taistelun alkaessa 21. helmikuuta 1916 30 000 sotilasta
- Kaatui tai katosi taistelussa 162 000 sotilasta
- Haavoittui 214 000–380 000
Saksa
- Komentaja Erich von Falkenhayn
- Vahvuus taistelun alkaessa 21. helmikuuta 1916 150 000 sotilasta
- Kaatui tai katosi 100 000 sotilasta
- Haavoittui 236 000–334 000
Muistojuhla
muokkaaVerdunin taistelusta tuli kuluneeksi 50 vuotta 29. toukokuuta 1966. Muistojuhlassa esiintyi puhujana Ranskan presidentti de Gaulle, joka korosti Euroopan yhdistymisen tärkeyttä.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Battles – The Battle of Verdun, 1916 firstworldwar.com. Viitattu 12.1.2013.
- ↑ Tieteen kuvalehti Historia 18/2012, s.74
- ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 75. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 41. Otava, 1966.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Verdun. Käynti vanhoilla taistelupaikoilla, Hakkapeliitta, 02.08.1932, nro 31, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot