Liekinheitin

Liekinheitin on laite, jonka toimintaperiaatteena on ruiskuttaa palavaa nestettä (erilaiset öljypohjaiset seokset) tai hyytelöä (kuten napalmia) ja siten mahdollistaa kohteen sytyttäminen tuleen matkan päästä.

Liekinheitintä käytetään harjoituksissa Niinisalossa Jatkosodan aikaan.

Saksalainen liekinheitin käytössä vuonna 1917.

Merijalkaväen sotilas M2-2 liekinheittimen kanssa Iwo Jimalla helmikuussa 1945.

Yhdysvaltalainen M67 panssarivaunu (liekinheittimellä varustettu M48 Patton) Vietnamin sodassa 1966.

Yhden sotilaan käyttöön tarkoitettu liekinheitin koostuu tavallisesti selässä kuljetettavasta säiliöstä, joka voi koostua kahdesta kolmeen erillisestä astiasta. Yhdessä astiassa on polttoneste ja toisessa paineistettu ponnekaasu, yleensä typpikaasu. Kolmen säiliön järjestelmässä kaksi ulompaa astiaa sisältää polttonesteen ja keskimmäinen kaasun. Kaasun tehtävänä on toimia ponnekaasuna ja pakottaa neste letkuun ja liekinheittimen suuttimeen. Suuttimen kahvassa on pieni polttoainevarasto, jousiventtiili ja sytytinjärjestelmä. Liipasinta painettaessa kaasun paineistama polttoneste syöksyy sytyttimen ylitse. Sytytin voi olla lämpöä tuottava sähköinen vastuskela tai niin sanottu esiliekki, joka voi saada polttoaineensa säiliön kaasusta. Laitteen varhaisia versioita käyttämään tarvittiin kaksi sotilasta, joista toinen käytti laukaisusuutinta ja toinen kantoi raskasta säiliötä, joka lisäksi jouduttiin täyttämään uudelleen joka laukaisun jälkeen.

Liekinheittimen psykologinen vaikutus voi olla erittäin suuri valmistautumattomiin vihollisjoukkoihin. Liekinheitintä käytetään pitkälti linnoitusten vyöryttämiseen. Koska liekinheitin syöksee paineistettua palavaa nestettä, voidaan nestepatsas ohjata esimerkiksi seinän kautta paikkoihin, joihin ei ole näköyhteyttä, esimerkiksi bunkkereihin. Myös palamaton neste voidaan suihkuttaa ja sytyttää jälkikäteen.

Historiaa

Polttotaisteluaineita on käytetty jo peloponnesolaissodassa, mutta ensimmäinen todellinen liekinheitin on bysanttilainen keksintö. Arkkitehti Kallinikos kehitti 673 kreikkalaisen tulen ja laitteen (sifonin) sen levittämiseen. Sifonilla varustettu, kreikkalaista tulta syöksevä sotalaiva (sifonoforos) kuvataan Skylitzesin käsikirjoituksessa 1100-luvulla. Pienempiä, käsikäyttöisiä sifoneja on käytetty kenttätaisteluissa. Bysanttilaiset käyttivät kreikkalaista tulta vuosisatoja. Bysanttilaiset käyttivät myös kaleereissaan kreikkalaista tulta.

Ensimmäisen nykyaikaisen liekinheittimen katsotaan olleen saksalaisen Richard Fiedlerin kehittämä. Hän lähetti suunnitelmansa Flammenwerfer-laitteesta Saksan armeijalle vuonna 1901. Hänen malleistaan merkittävin oli yksittäisen sotilaan kantama malli, jossa oli yksittäinen noin 1,2 metrin korkuinen sylinteri, joka oli jaettu pystysuunnassa siten, että ylemmässä kammiossa oli polttonestettä ja alemmassa paineistettua kaasua. Painamalla vivusta kaasu pakotti nesteen kumiletkuun ja sytytinlaitteen ylitse teräksiseen suuttimeen. Laite syöksi palavan nestesuihkun ja runsaasti savua noin 18 metrin päähän kahden minuutin ajan. Laitteella voitiin ampua vain kerran, sytytinyksikkö piti vaihtaa uuteen käytön jälkeen.

Vasta vuonna 1911 laite hyväksyttiin Saksan armeijaan, jolloin muodostettiin 12 komppanian erikoisrykmentti varustettuna liekinheittimin. Asetta käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa ensimmäistä kertaa lokakuussa 1914 ranskalaisia joukkoja vastaan. Brittejä vastaan asetta käytettiin heinäkuussa 1915 Hoogessa, jossa liekinheittimillä saavutettiin jossakin määrin menestystä. Liekinheittimen psykologinen vaikutus oli kuitenkin sotilaallista käytännöllisyyttä suurempi.

Ensimmäiset liekinheittimet osoittautuivat kömpelöiksi ja hankaliksi laitteiksi, jotka voitiin laukaista turvallisesti ainoastaan juoksuhaudasta. Tämä rajoitti heittimen käytön vain paikkoihin, missä vihollisen juoksuhaudat olivat tarpeeksi lähellä, mikä oli harvinaista. Liekinheittimiä käyttävät sotilaat olivat erittäin alttiita vihollisen tulelle ja heidät yleensä surmattiin vangiksi ottamisen sijasta. Myös ranskalaiset ja britit testasivat liekinheittimiä, mutta luopuivat niistä pian. Saksalaiset jatkoivat kokeilujaan ja käyttivät heittimiä noin 300 kertaa sodan aikana.

Liekinheittimiä käytettiin myös toisessa maailmansodassa. Yksittäisten liekinheittimin varustettujen sotilaiden haavoittuvuus sai aikaan kokeiluja, joissa liekinheittimiä asennettiin panssarivaunuihin. Britit eivät juurikaan kehittäneet kannettavia malleja, mutta Yhdysvaltain merijalkaväki käytti niitä Tyynellämerellä vyöryttäessään japanilaisten juoksuhautoja ja bunkkerikomplekseja. Joskus japanilaiset piiloutuivat erittäin syviin luoliin, jonne liekit eivät yltäneet, mutta palamisreaktio söi kohteista kaiken hapen. Myös Yhdysvaltain joukot lopettivat kannettavien mallien käytön, kun liekinheittimellä varustetut Sherman-panssarivaunut tulivat käyttöön. Saksalaiset käyttivät liekinheittimiä lännessä sodan alkuvaiheessa ja itärintamalla koko sodan ajan, muun muassa poltetun maan taktiikkaa hyödyntäessään. Heillä liekinheitinmiehen varusteisiin kuului paksu yksiosainen tulensuojapuku ja asbestikäsineet.

Yhdysvaltain joukot käyttivät liekinheittimiä myös muun muassa Korean ja Vietnamin sodissa.

Käyttö Suomessa

Suomen armeijan käyttöön tilattiin vuonna 1939 Italiasta 176 Lanciaflamme Spalleggiabile Model 35 liekinheitintä, mutta niistä vain 28 toimitettiin talvisodan aikana, eikä niitä tiettävästi ehditty toimittaa lainkaan rintamakäyttöön. Loput 148 Suomessa M/40-malliksi nimettyä heitintä saapuivat välirauhan aikana.

Jatkosodan aikana suomalaiset saivat sotasaaliiksi neuvostoliittolaisia ROKS-2 liekinheittimiä, jotka otettiin käyttöön nimellä M/41-R.

Armeija kokeili jatkosodan aikana myös Suomi-konepistoolin ja liekinheittimen yhdistelmää. Sen käyttö oli rajallista, tiettävästi vain kesällä 1944, taistelussa U-asemasta.

Katso myös

• Kreikkalainen tuli
• M2-liekinheitin
• Napalm
• Termobaarinen pommi

Aiheesta muualla

• First World War.com: Weapons of War: Flamethrowers
• WEAPONS OF THE WORLD WAR II GYRENE: Flamethrowers
• Howstuffworks "How Flamethrowers Work"
• Jaeger Platoon: Portable flame-throwers
• Kuva Suomi-konepistoolin ja liekinheittimen yhdistelmästä Sotamuseossa
• A history of flamethrowers
• Descriptions and images (Arkistoitu – Internet Archive)
• F. W. Borgman : Tulensyöksijä, Hakkapeliitta, 02.11.1929, nro 44, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot