Vera Wang (kiin. 王薇薇, pinyin: Wáng Wēiwei; s. 27. kesäkuuta 1949) on yhdysvaltalainen muotisuunnittelija. Hänet tunnetaan varsinkin hääpuvuistaan, joita hän on tehnyt useille julkisuuden henkilöille. Hän on myös tehnyt esiintymispukuja taitoluistelijoille, kuten Nancy Kerriganille ja Michelle Kwanille.[1] Kerrigan esiintyi Wangin puvussa olympialaisissa 1994.

Vera Wang

Wang syntyi New Yorkissa vanhemmille, jotka olivat paenneet Kiinasta toisen maailmansodan aikana.[2] Hän opiskeli The Chapin Schoolissa, Pariisin yliopistossa sekä Sarah Lawrence Collegessa. Hän oli nuorena taitoluistelija ja kilpaili Yhdysvaltain-mestaruuskilpailuissa 1968. Hän aikoi olympiajoukkueeseenkin, johon ei kuitenkaan päässyt. Hän opiskeli myös balettia George Balanchinen balettikoulussa.[3]

Toimittuaan Vogue-lehden muotitoimittajana kuudentoista vuoden ajan Wang aloitti työskentelyn ensin Ralph Laurenin kanssa ja sitten vuodesta 1990 itsenäisesti.[4] Julkisuuden henkilöitä, jotka Wangia ovat tehneet tunnetuksi, ovat olleet muiden muassa Sharon Stone, Jennifer Lopez, Mariah Carey, Uma Thurman[5], Jessica Simpson[6], Avril Lavigne[7], Heidi Klum[8], ja Holly Hunter.[9]

Wang meni vuonna 1989 naimisiin Arthur Paul Beckerin kanssa.[10] Parilla on adoptiolapset Cecilia ja Josephine.[11]

Lähteet muokkaa